Blog

Tämä johtunee siitä, että Nurmeksen kaikki koulut ovat homeessa, minkä vuoksi oppilaiden kasvatus epäonnistuu ja he jäävät henkisiksi vajakeiksi homesienen vallatessa heidän aivotoimintonsa.

Jos mietit kumpi koulu olisi parempi vaihtoehto lapsillesi, muista että Kirkkokadun koulussa ruokakin hymyilee, vaikkakin pääasiassa sen vuoksi, ettei sitä kokkausvaiheessa muistettu tappaa. Yleensähän lihakarja teurastetaan jo teurastamossa eikä kokkausvaiheessa, mutta ei siitä sen enempää.

Nurmes on Suomen yleisesti ehkä nauretuin "kaupunki". Iltalehdessäkin mainittiin vuonna , kuinka Nurmeksen kylänraitilta löytyvät supisuomalaisimmat miehet tai jotain vastaavaa. Nurmeksen nähtävyydet Nurmes ei ainakaan ole tunnettu nähtävyyksistään. Suosituimpia turistikohteita ovat Bimbon talo josta kerrotaankin alla ja sen über olematon kylpylä sama kuin uiskentelisit pihalammikossa sekä "kaupungin" ainoat liikennevalot, jotka erottavat Porokylän ja keskustan.

Nurmeksen Bimbon talo ja mainitun tönön ympärille rakennettu kurjalaishökkelikylä, hakee vertaansa suomalaisessa homerakennusperinteessä. Bimbon talo rakennettiin Kurjalanliiton, Suomen valtion ja Nurmeksen kaupungin tukiaisten tuloksena vuonna Kuten kehitysalueilla olevilla rakennushankkeilla yleensä, Bimbon talon rakentamiseen liittyviä epäselvyyksiä ei ole vieläkään selvitetty — eikä tulla selvittämään.

Alkujaan koko talohanke osoittautui suureksi flopiksi, sillä luvun Nurmeksessa ei ollut mitään kurjalaisperinnettä, vaan kurjalaisperinne piti sinne synnyttää. Suojärvi Pitäjäseuralaiset olivat aiemmin vaatineet Kurjalaa takaisin pullo kerrallaan, mutta pullojen juomiselle ei ollut idyllistä atmosfääriä, jolloin virisi ajatus oman juottolan rakentamisesta. Sopiva kurjalaispaikka löytyi yllättäen Venjälle menetetystä Kurjalasta, Suojärveltä, josta kopioitiin Bimbon talon kuva arkkitietien avustuksella.

Alkuperäisessä Bimbon talon navetan juottoautomaatit päätettiin korvata ravintolalla. Kurjalan liitolta, Suomen valtiolta ja tietenkin Pohjois-Karjalan kaikilta kunnilta anottiin ensin avustukset, jotka nautittiin useaan otteeseen alueen lomakeitaissa ja ravintoloissa luvun puolivälissä.

Sijoituskilpailun talon paikasta voittivat nurmeslaiset kunnan isät, joiden viinapää oli naapureitaan parempi. Talo päätettiin rakentaa keskelle ei-mitään, Nurmekseen. Talon valmistuminen myöhästyi useaan otteeseen, sillä pahoin alkoholisoituneilla rakennusmestareilla, kirvesmiehillä ja timpureilla hirtti ryyppy pahoin päälle.

Kuin ihmeen kaupalla, talo vihittiin käyttöön uudenvuoden ryyppäjäispäivänä vuonna Bimbon talo osoittautui heti alkuunsa väärin tehdyksi, rakennusvirheitä täynnä olevaksi kyhäelmäksi, jota paikalliset nurmeslaiset vieroksuivat. Se ei kuitenkaan estänyt kunnan virkamiehiä ideoimasta lisää, ja hanke laajeni kun ympärille rakennettiin oma Kurjalaiskylä: Idea oli hyvä, kunnes havaittiin, että pihit nurmeslaiset, valtimolaiset, lieksalaiset, juukalaiset ja joensuulaiset ryyppäävät pohjat jo tulomatkalla, eivätkä majoitukaan alueen homemökkeihin.

Suuruudenhulluuus ei loppunut Kurjalaiskylään, vaan alueelle rakennettiin oma kirkko, tsisouna, jonka ilmaisen ehtoollisviinatarjoilun toivottiin houkuttelevan paikalle kirkkoviinin ystäviä. Rakennettiin teatteri, jonka lasikuituinen kallio hakee vertaansa Rovaniemen joulupukin maasta ja Naantalin muumimaailmasta.

Kun Pieliseen kuseminen ei ollut enää muodikasta, vähän matkan päähän Bimbon talosta rakennettiin oma pissipaikka — Nurmeksen kylpylä, sillä kaupungissa ei ollut ennestään uima-hallia, jossa olisi voinut tutustua naapurin emännän uimapukumallistoon. Kun kyse oli kylpylästä, piti kylpylään saada myös lorisevaa, juoksevaa vettä.

Kylpylän lippujen hinnat mitoitettiin suuren maailman malliin seurauksella, että kylpylä meni konkurssiin ja sen osti Sutki-yhtiö. Rakennettiin reikäpallokenttä, jonka toivottiin houkuttelevan paikalle golf-kärryjä vetäviä, isoilla Audeilla ajavia raharikkaita juppeja — toisin kävi. Myös Sutki-yhtiö meni konkurssiin ja apuun tuli paikallinen Osulanbaari, Osuuskauppa Jukola, joka osti konkurssikypsän yhtiön.

Nurmeksen liikennevalot erottavat Porokylän ja keskustan iloisesti tuikkimalla. Kaikista maailman liikennevaloista poiketen Nurmeksen vilkkujen sumea logiikka on viritetty niin, että lähestyttäessä liikennevalot näyttävät vihreiltä, mutta vaihtuvat aina punaiselle riippumatta siitä mihin vuorokauden aikaa liikutaan.

Erikoista Nurmeksen liikennevaloissa on, että valojen tarkoituksena on synnyttää muuten olemattomaan liikennekeskittymään ruuhkaa ja jonoja, j. Työpaikkakiusaaminen Hyvärilässä Hyvääksyykö Hyvärilän matkailukeskus työpaikkakiusaamsen? Janne juo viinaa joka päivä Janne käy Alkossa 6 päivänä viikossa työ päivän jälkeen viinaa juomaan. On joku nähnyt vaivaa.. Oletko viikonloppu lomilla paiholasta?

Tuossa varmaan kirjoitteli eläkkeelle jäänyt Nurmeksen päättäjä,joka harmitteli tuhlaamiaan veronmaksajien rahoja ja isolla rahalla ostamansa golfosakkeenkin lopuksi joutunut myymään kahdella eurolla. Nykyään saa golfosakkeen ilmaiseksi,vastuu yhtiövastikkeen maksusta jää sille onnettomalle,joka omistaa vaan kyseisen osakkeen. Nimeltään riippakivi, meille monelle omistajalle. Ainut ketkä tulee Nurmekseen on vahingossa eksyneitä turisteja päätieltä!

Kyseinen musa video on nimeltään: Huomaa kyllä missä nuija rajakit asustelee huttua kalsongit vauhtiviirulla.

Nurmekselaisen hengen mukaisesti kenenkään ei kannata yrittää yhtään mitään. Ja jos joku erehtyy jotain yrittämään niin se on lytättävä maanrakoon. Kyllä Kela miehen tiellä pitää. Nurmeksessakin työttömyys vähenee, mutta ei se ole päättäjien ansiota, eikä työvoimaviranomaisten ansiota, se on päätetty jossain ylempänä , aina kun kappelin kellot kumajaa työttömyys tilastot kaunistuu yksi työtön vähemmän niin yksin kertaista se on.

Varmaan sujuu liikenne edes sunnuntaisin. Oliko pakko tulla Nurmekseen katsomaan liikennevaloja. Painostiko joku tulemaan Nurmekseen ja ajamaan liikennevalojen kautta. Saitko traumoja värillisistä valoista. Ei hätää terveysaseman mielenterveysosasto on lähellä traumojen purkamiseen. Nurmeksen jälkeenjääneisyyshän johtuu siitä,kun virkoihin valitaan täällä yleensä sukua tai sisäpiiristä vähintäänkin tuttavan kummin kaimoja. Totuus on kumminkin sitä,että suvussa ja johdon tuttavapiirissäkään ei läheskään kaikki ole ruudinkeksijöitä ja tulokset näkyy.

Pääkaupunkiseudulle muuttaneet minkä takia tulette lomillanne Nurmekseen. Mielestäni pysykää siellä minne olette muuttaneet. Nurmekseen ei ole pakko tulla. Yle Teema -kanavalla nähdään puolentoista tunnin mittainen lähetys. Torstaina Venäjällä käynnistyneiden jalkapallon MM-kilpailun ympärillä on nähty myös hlbti-aktivismia.

Vuoden Helsinki Pride -tapahtuman yhteistyökumppaneina on suomalaisittain suuria liike-elämän yrityksiä, julkisia toimijoita ja viranomaisia. Monen mielestä viimeinkin, mutta soraääniäkin kuuluu. Kokkola Pride -tapahtuman pääjärjestäjiin kuuluvan Virpi Karhun mietteitä tapahtuman jälkeen.

Seuraavaa Pride-tapahtumaa suunnitellaan muutaman vuoden päähän. Sillä välillä on naapurikaupunkien vuoro. Luokituksen on määrä tulla voimaan Arviolta pride-marssijaa sai rauhassa kulkea Kiovan katuja sunnuntaiaamuna.

Poliisi eristi prideä vastustaneet ja pidätti 50 vastamielenosoittajaa. Helsingissä Malminrinteessä toimiva Café Cavalier on toistaiseksi suljettu, sillä rakennuksessa tehdään putkiremonttia. Posti värittää Helsingin keskustan kirjelaatikoita pride-viikon ajaksi sateenkaarilipuilla. Kaupunki puolestaan liputtaa monissa paikoissa priden kunniaksi. Helsinki Pride -tapahtumaa vietetään juhannuksen jälkeisellä viikolla Ismo Poutiainen on Mr.

Gay Finland valittiin lauantai-iltana Helsingissä dtm-yökerhossa. Kokkolassa järjestettiin lauantai-iltapäivänä Keski-Pohjanmaan ensimmäisen pride-tapahtuman kulkue. Kulkue ja muu ohjelma sujui rauhallisesti. Järjestäjän arvion mukaan osallistujia oli jopa 2 Iina Karinen on Miss Gay Finland Järjestyksessään kuudes Miss Gay Finland valittiin Helsingin ravintola dtm: Kokkolan priden kulkuepäivän alla niin kaupunginteatterin kuin kirjastonkin lipputangoista on viety sateenkaariliput.

Kokkola Pride käynnistyi tiistaina Homoaktivisti Peter Tatchell piti Punaisella torilla julistetta, jossa kritisoitiin sitä, ettei Venäjän presidentti Vladimir Putin ole reagoinut Tšetšenian homovainoihin. Venäjällä on parhaillaan käynnistymässä jalkapallon MM-kisat. Kaksi runoilijaa Kaivopuiston maisemissa: Gunnar Björling ja Mirkka Rekola Kaksi runoilijaa, aforistia ja ajattelijaa: Seta antoi tunnustuksen Lapin Kansalle ja moitti Tieteen kuvalehteä Seta jakoi lauantaina Helsingin pride-tapahtumassa Asiallisen tiedon omena -tunnustuksen Lapin Kansa -lehdelle.

Kaivopuiston pride-juhlakenttää pystytetään Pride-kulkue päättyy tänä vuonna Kaivopuistoon. Rakkauden tähden tottelemattomat Yhteysliikkeen tilaisuudessa Alppilan kirkon seurakuntasalissa keskusteltiiin torstai-iltana Helsinki Summit - UM torjui epäilyt isäntämaan arvoneutraaliudesta Ulkoministeriö vakuuttaa huippukokouksen alla Suomen pohjoismaisuutta.

Helsinki Pride -viikko käynnistyi Helsinki Pride -viikkoa vietetään Euroopan hullu vuosi, Suomeen ensimmäinen homojärjestö Psyke Tasan puoli vuosisataa sitten Länsi-Euroopan suurissa kaupungeissa oli rauhatonta. Veikkausliigassa pelataan homofobian vastainen kierros Dana Internationalin esiintymisen peruuntumista Helsinki Priden pääjuhlassa vaaditaan Sosiaalisessa mediassa on esitetty vaatimuksia perua laulaja Dana Internationalin esiintyminen Helsinki Priden pääjuhlassa, sillä israelilaislaulajan todetaan tukeneen Israelin ihmisoikeusloukkauksiksi katsottua toimintaa.

Pride-tapahtuman ympärille luotu suvaitsevaisuuden mielikuva on suuri harha Kristillisdemokraattien entinen puheenjohtaja Päivi Räsänen kritisoi pride-tapahtumaa. Pride House avasi ovensa Helsingin ydinkeskustassa Pride Housea pystytetään parhaillaan Helsingin keskeisimmälle paikalle, Keskuskadulle Stockmannia vastapäätä. Querelle perutaan kesältä Vallilan konepajalla järjestettäväksi aiottua Querelle-tapahtumaa ei järjestetä elokuussa Tampereen kaupunginvaltuuston talouskeskustelu kääntyi transsukupuolisuutta leimaavaksi väittelyksi Juhannusviikolla Tampereen kaupunginvaltuuston talouskeskustelu kääntyi transsukupuolisuus-aihepiiriin ja keskustelun mittaan kuultiin transkielteistä välihuutelua.

Nyrkkeilijä Juho Tolppola haukkui Facebookissa homot ja pyysi anteeksi - irtisanottiin juniorivalmentajan työstä Nyrkkeilijä Juho Tolppola ilmaisi kielteisen käsityksensä seksuaalivähemmistöihin kuuluvista. Muistitietoa hlbti-aihepiirin unohtumattomista hetkistä kerätään Työväen Arkiston kokoelmiin Työväen Arkiston muistitietotoimikunta kerää kokoelmiinsa eri ikäisten ihmisten muistoja sukupuolen tai seksuaalisen moninaisuuteen liittyviä muistoja heillä on, niin henkilökohtaisia kuin yhteiskunnallisistakin tapahtumista.

Yle mukana Helsinki Pride -kulkueessa Yle on mukana Helsinki Pride -tapahtuman lauantai-iltapäivänä Sateenkaarilippu myös jalkapallon MM-kisojen katsomossa Torstaina Venäjällä käynnistyneiden jalkapallon MM-kilpailun ympärillä on nähty myös hlbti-aktivismia.

Pride, järjestäytynyt yhteiskunta ja liike-elämä Vuoden Helsinki Pride -tapahtuman yhteistyökumppaneina on suomalaisittain suuria liike-elämän yrityksiä, julkisia toimijoita ja viranomaisia.

.

Gay sivut kellariravintola homoseksuaaliseen hällä

FREE HD PORN SITE ISKURI HOMOSEKSUAALISEEN DEITTI

: Gay sivut kellariravintola homoseksuaaliseen hällä

NOVELLIT HOMOSEKSUAALISEEN SEKSI SUOMI PORNO TUBE Puhelinseksi live eroottisia homoseksuaaliseen tekstejä
Suomiporno elokuva thai hieronta oulu homoseksuaaliseen tuira 93
HOMO SEKSISEURAA VAASA PANO KALU Selaimessasi ei ole javascript -tuki päällä. Et sä ole ilkeyttäs hajalla. Joistain asioista ja ominaisuuksista on ollut helpompi oppia varoittava esimerkki ja kääntää se omaksi edukseen. Vihaan niin paljon armeijjaa voi luoja. Joten en kaipaa vinetystä polyamoriasta, vaan olis kiva kuulla, onko tällaiset fiilikset teille tuttuja. D Ehkä mun on vaan pakko saada tehdä samoja juttuja joka päivä.
PIKKUHOUSU FETISSI HIERONTA KERAVA GAY 404
HOT POJAT PICS THAI HIERONTA HOMO MIKKELI 9

Tasan puoli vuosisataa sitten Länsi-Euroopan suurissa kaupungeissa oli rauhatonta. Tsekkoslovakia miehitettiin elokuussa Myöhemmin syksyllä Helsingissä syntyi homojärjestö Psyke. Veikkausliigan kierros perjantaina Yhteistyössä ovat Veikkausliiga, Jalkapallon Pelaajayhdistys ja Seta. Sosiaalisessa mediassa on esitetty vaatimuksia perua laulaja Dana Internationalin esiintyminen Helsinki Priden pääjuhlassa, sillä israelilaislaulajan todetaan tukeneen Israelin ihmisoikeusloukkauksiksi katsottua toimintaa.

Kristillisdemokraattien entinen puheenjohtaja Päivi Räsänen kritisoi pride-tapahtumaa. Räsänen suuntaa kritiikkinsä myös kirkolle, joka hänestä marssii kirkon opetuksen vastaisten arvojen puolesta. Twitterissä ruoditaan vilkkaasti kirjoitusta. Pride Housea pystytetään parhaillaan Helsingin keskeisimmälle paikalle, Keskuskadulle Stockmannia vastapäätä.

Pride Housessa on viikon aikana monipuolista ohjelmaa ja siellä on infopiste.. Vallilan konepajalla järjestettäväksi aiottua Querelle-tapahtumaa ei järjestetä elokuussa Asiasta kertoo ruotsalaisen QX-lehden suomenkielinen verkkosivusto. Taustalla kerrotaan olevan tapahtumapaikan käyttöön liittyvät aikatauluongelmat. Juhannusviikolla Tampereen kaupunginvaltuuston talouskeskustelu kääntyi transsukupuolisuus-aihepiiriin ja keskustelun mittaan kuultiin transkielteistä välihuutelua.

Nyrkkeilijä Juho Tolppola ilmaisi kielteisen käsityksensä seksuaalivähemmistöihin kuuluvista. Taustalla on Suomen Nyrkkeilyliiton osallistuminen pride-kulkueeseen Olympiakomitean kanssa. Tolppolan reaktiosta kertoo Seiska. Työväen Arkiston muistitietotoimikunta kerää kokoelmiinsa eri ikäisten ihmisten muistoja sukupuolen tai seksuaalisen moninaisuuteen liittyviä muistoja heillä on, niin henkilökohtaisia kuin yhteiskunnallisistakin tapahtumista.

Yle on mukana Helsinki Pride -tapahtuman lauantai-iltapäivänä Yle Teema -kanavalla nähdään puolentoista tunnin mittainen lähetys. Torstaina Venäjällä käynnistyneiden jalkapallon MM-kilpailun ympärillä on nähty myös hlbti-aktivismia. Vuoden Helsinki Pride -tapahtuman yhteistyökumppaneina on suomalaisittain suuria liike-elämän yrityksiä, julkisia toimijoita ja viranomaisia.

Monen mielestä viimeinkin, mutta soraääniäkin kuuluu. Kokkola Pride -tapahtuman pääjärjestäjiin kuuluvan Virpi Karhun mietteitä tapahtuman jälkeen. Seuraavaa Pride-tapahtumaa suunnitellaan muutaman vuoden päähän. Sillä välillä on naapurikaupunkien vuoro. Luokituksen on määrä tulla voimaan Arviolta pride-marssijaa sai rauhassa kulkea Kiovan katuja sunnuntaiaamuna.

Poliisi eristi prideä vastustaneet ja pidätti 50 vastamielenosoittajaa. Helsingissä Malminrinteessä toimiva Café Cavalier on toistaiseksi suljettu, sillä rakennuksessa tehdään putkiremonttia. Posti värittää Helsingin keskustan kirjelaatikoita pride-viikon ajaksi sateenkaarilipuilla.

Kaupunki puolestaan liputtaa monissa paikoissa priden kunniaksi. Helsinki Pride -tapahtumaa vietetään juhannuksen jälkeisellä viikolla Ismo Poutiainen on Mr. Gay Finland valittiin lauantai-iltana Helsingissä dtm-yökerhossa. Kokkolassa järjestettiin lauantai-iltapäivänä Keski-Pohjanmaan ensimmäisen pride-tapahtuman kulkue. Kulkue ja muu ohjelma sujui rauhallisesti. Järjestäjän arvion mukaan osallistujia oli jopa 2 Iina Karinen on Miss Gay Finland Järjestyksessään kuudes Miss Gay Finland valittiin Helsingin ravintola dtm: Kokkolan priden kulkuepäivän alla niin kaupunginteatterin kuin kirjastonkin lipputangoista on viety sateenkaariliput.

Kokkola Pride käynnistyi tiistaina Homoaktivisti Peter Tatchell piti Punaisella torilla julistetta, jossa kritisoitiin sitä, ettei Venäjän presidentti Vladimir Putin ole reagoinut Tšetšenian homovainoihin. Ja jokaisella on lupa myös muuttaa mieltään; ihmisetkin muuttuu: Käytiin eilen miehen kanssa kirkossa papin kanssa käymässä läpi vihkiminen ja se johti sitten taas sellaisen hempeilyyn, jota suhteen alussa tulee enemmän harrastettua.

Jotenkin mies vaan näytti siinä kirkon käytävällä seistessään super komealta ja alkaa konkretisoitua, että parin viikon päästä oikeasti mennään jo naimisiin.

Eihän avioliitto meidän kahden välistä suhdetta pahemmin muuta, mutta kyllä siinä on kivaa symboliikkaa, että on sitten sama sukunimi ja vasemmassa nimettömässä kimaltaa vielä muutama timantti mun kihla on perus rinkula niin bling bling tulee vihkisormuksesta.

Ja sitten ollaan lainkin silmissä toistemme lähiomaiset. Elämä ei aina oo ruusuista niin on tosi kiva, että nyt on taas tällanen söpöstelyvaihe ennen häitä. Tänään ollaan vielä illalla menossa Heurekan parisuhdetapahtumaan, jos ei väsähdetä ennen sitä.

Huomenna on taas häävalmisteluja ja reissaamista niin ystävänpäiväjuttuja sitten jo tänään. Tosin tästä pitäis lähteä vähitellen kanssa ostamaan muutamia hääjuttuja vielä, kuhan saadaan vaatteet vaihettua. Tais olla ihan hurjasti porukkaa tuolla Heurekan tapahtumassa? Hiukka OT avautumista, ei kannata lukea. Parisuhde on yhtä laadukas kuin ennenkin, mut mulla on psykoterapian myötä noussut aika ilkeitä kokemuksia pintaan. Raskaalta tuntuu välillä, vaikka tiedänkin, et siitä on hyötyä toivottavasti.

Nyt on hylkäämiskokemukset noussu pintaan vahvasti ja se on kyl aika rankkaa. Tajusin, että hylkäämiskokemukset on jopa väkivaltaakin paljon pahempaa. Se, kun koko ikänsä on ollut ns. Se fiilis, kuin kukaan ei välittäisi musta aidosti, kuka tahansa läheisistä vois lähteä millon vaan ja että kaikki läheiset hautoisivat mun jättämistä; sellanen fiilis on noussut nyt vahvasti pintaan noiden hylkäämismuistojen myötä.

Kun voiskin selvittää ja puhua läpi asiat asianomaisten kanssa, mutta välimatka on niin suuri, ettei onnistu lähiaikoina. Meinasin laittaa viestiä ex-ystävälle tänään, että onneks hän pääsi musta eroon, kun olen niin hankala, onneks hillitsin itteni enkä laittanut, tiedän et hällä on muutenkin tarpeeks vaikeaa, saati että joku ex-ystävä valittaisi omia murheitaan.

Mies tästä eniten saa kärsiä, tai no mä ite ehkä eniten, mut toisen puolesta oon enemmän pahoillani. Turhauttavaa varmasti, et vaikka kuinka vakuuttelee rakastavansa teoin ja sanoin, lohduttaa ja on tukena, niin silti mulla on niitä päiviä, kuin oikein mikään ei auta.

Mä nyt onneks en huuda, syytä ja hauku toista vaan puhun avoimesti pyrin ainakin , itken, pyydän halauksia, mut on varmasti ihan tarpeeks raskasta nähdä toisen tuska ja paha olo.

Ja varsinki ku siihen ite ei voi oikein vaikuttaa, vaan vedän menneisyyden mörköjä kaapeista ja yritän tehdä niiden kanssa sovinnon. Mut enää en suostu siihen, että patoaisin asiat sisälleni ja kivettäisin vaikeat tunteet. Joten tämä päivä on mennyt sitten puoliks itkiessä, bussin perällä kyyneleet virranneet aivan sama, huomasko joku, itkeminen ei hemmetti vie ole pahin synti maailmassa vaik mulle nuoruusikään asti niin uskoteltiin..

Kun voiskin vaan korjata menneet, mutta ei voi, ainoa tapa on koettaa rakentaa ehjempää nykyhetkeä ja tulevaisuutta. Välillä tekis mieli vetää asianomaisia turpaan, mut sitäkään en tee todellakaan, se ei auttaisi mitään, kosto ei helpota kuin korkeintaan hetken ja sen jälkeen tuo entistä kurjemman olon. Enkä edes VOISI kostaa kellekään, vaikka yrittäisin, enkä pohjimmiltani halua kostoa, vaan sovintoa, anteeksipyyntöä.

Yritän päästä itseni kanssa sopuun, mut sen lisäks antaa anteeksi ja yrittää auttaa läheisiäkin pääsemään sopuun keskenään ja itsensä kanssa ja oon siinä jonkin verran onnistunutkin. On jotenki helpompaa auttaa muita, mut sit kun muilla menee asiat hyvin, nousee omat ongelmani pintaan ja koen olevani niin yksin niiden kanssa, vaikkein tietenkään ole. Se tunne, kun tuntuu ettei riitä kenellekään, viimeiseksi itselleen, vaikka minkä tekis..

Ja jottei kukaan käsitä väärin, niin nää fiilikset ei liity mulla polyamoriaan, vaan on olleet aina. Joten en kaipaa vinetystä polyamoriasta, vaan olis kiva kuulla, onko tällaiset fiilikset teille tuttuja. Vähentäisi ehkä tätä yksinäisyyden fiilistä. Mulla ei ole paljoa ystäviä, joilla ois samanlainen tausta. Miesystävä ja ex ovat tosi hyviä ystäviä, mut yleensä eivät ymmärrä ollenkaan täntyylisiä fiiliksiä, lohduttavat toki, mut eivät samastu.

Jos täällä vanhempia on, niin ihan oikeasti; niihin varhaislapsuuden kiintymyssuhteisiin kannattaa panostaa. Ja muutenkin tarjota hyvä lapsuus. Täydellistä ei ole, mutta edes riittävän hyvä. Muuten on aika hitosti henkistä työtä luvassa aikuisiällä ja silti tuntuu, kuin koettais koko ajan kiriä kiinni muita, siinä onnistumatta vaikka miten yrittäis.. D Mut et ei mullakaan aina ole auvoinen olo, ei todellakaan, vaikka jonkinverran tasapainoisempi olen kuin nuorempana. Välillä sitä vaan toivois olevansa joku aivan muu.

Me oltiin Heurekan jonossa jo suht lähellä ovia sillalta saakka jonotettiin , kun tuli tieto, että enää ennakkolipuilla sisään. No mitä Heurekan tapahtuman palautetta katteli niin ehkä hyvä vaan, ettei päästy sisään jonottamaan lisää: P Niin ja me ei jouduttu ees siihen kaikkein pisimpään jonoon, ku se vielä piteni meidän siinä ollessa, mutta jotain yli puolituntia siinä kuitenkin seistiin.

Palattiin sitten takas kotiin ja haettiin herkkuja kaupasta ja kateltiin The Martian Elisa Viihteen kautta punkun kera. Oikein mukava ilta oli niinkin. Jäätelö jäi vielä yli, kun ei jaksettu enää sipsien ja karkkien jälkeen sitä syödä: Me, tai ainaki minä mennään ehkä sunnuntaina ravintolapäivänä Wonder cafe: Vähän niinkuin Wonderlustin minitapahtuma.

En oo kyl käyny ikinä wonderlustissakaan, liian kallista: Minä olen miettinyt myös viime aikoina noita lapsuusmuistoja sillä hautasin isäni vajaat 2 viikkoa sitten. Äitinihän on ollut kuolleena jo tovin. Minulla oli aika raskas lapsuus eikä perusturvasta tietoakaan, mutta sen kanssa pärjäsi kun ei oikein kummemmastakaan tiennyt. Paljon teki kyllä sekin, etten ollut enää ihan pikkulapsi kun isommat vaikeudet alkoivat. Teini-ikä jäi elämättä mutta en ole sitä osannut kaivata.

Tajusin taannoin että kun isä kuolee, katoavat kaikki muut muistot lapsuudestani paitsi ne, joita minulla itselläni on. Yritin hautajaisissa jälleen kerran viritellä keskustelua tätieni tms. Omista lapsistaan tietty ja niin edelleen, mutta tosi paljon muistoja on nyt lopullisesti poissa. En nyt suoraan sanottuna tiedä tarvitsisinko minä niitä muistoja mihinkään, mutta ajatus on masentava. Toisaalta en ole koskaan ollut vanhempieni kanssa läheinen eikä heidän menettämisensä ollut mikään mailmanloppu.

Olen ollut puolisoni kanssa kauemmin kuin mitä kotona asuin ja oikeastaan alusta saakka päällimmäinen tunne lapsuudenkotia ajatellessa on ollut tyytyväisyys siitä, että sieltä ymmärsi lähteä ensimmäisen tilaisuuden tullen pois. Nyt minä olen kotona ja perheeni kanssa, lapsuudenkodissa en koskaan tuntenut niin. En tahdo missään tapauksessa vähätellä kenenkään lapsuustraumoja, mutta toivoisin ettei kukaan antaisi lapsuutensa epäkohtien pilata elämäänsä.

Se aika minkä alaikäisenä kotona viettää on todella lyhyt ja oikeastaan vasta sen jälkeen alkaa todellinen elämä. Mitä vähemmän sitä lapsuusmuistojen emotionaalista panolastia joutuu kuljettamaan mukanaan, sen helpompaa. Olen tehnyt aika tavallakin lasten ja nuorten parissa töitä ja omienkin kokemusten kautta peilaten tullut siihen lopputulokseen että lapsuuden merkityksen ei tarvitse olla niin suuri ja tärkeä kuin mitä sen aina sanotaan olevan.

Ihminen kehittyy vielä lapsuuden jälkeenkin pitkän aikaa ja siihen kehitykseen voi vaikuttaa vain itse. Huomaan itsestäni että mitä kauemmas taakse lapsuus ikävine muistoineen jää, sitä yhdentekevämmäksi se käy. Välillä oikein harmittaa etten saa menneisyyden itselleni millään tavoin sanaa siitä, miten tavattoman joutavalta se silloinen vuosikausien stressaaminen ja angstaaminen nyt tuntuu.

Olisin voinut käyttää nekin vuodet paljon paremmin, tai ainakin murehtia asioita joita en voi muuttaa vähemmän. Joo, ei munkaan mielestä sellainen turha märehtiminen tee hyvää.

Koska asioita hautaamalla en pääse eteenpäin, vaan elän enemmänkin sellaisen lasikuvun sisällä. Nykyään on ihanaa, kun annan kaikkien tunteiden tulla, itkun ja surunkin, tuntuu et elän vahvemmin.

Mieluummin näin, kuin miten elin vuosia et yritin vain unohtaa ja peittää ikävät asiat ja keskittyä puurtamaan eteenpäin. Jotenkin oli sellaista tasapaksumpaa. Mulle on ollu kyl tärkeetä käydä traumoja myös läpi sekä tunne- että tiedollisella tasolla. Mut varmasti yksilöllistä ja riippuu myös kokemuksista. Mulla on ollu vaikeuksia kiintyä ja luottaa ihmisiin. Koko ajan pyrin eteenpäin ja kehittämään itseäni.

Ja paljon on kehitystä tullutkin. Mut kyl sen huomaa, et esim. Ei lapsuus aikuisuutta määritä, mut mulle ainakin tuo helpotusta se, et mussa ei välttämättä ole "vika" jos en pysty olemaan samanlainen kuin jotkut muut, vaan et lähtökohdatkin on ihmisillä erilaiset.

Oon tavallaan armollisempi itselleni, kun ymmärrän et olosuhteisiin nähden olen kuitenkin edistynyt hyvin. Tietenkään ei saa ottaa marttyyriasennetta, vaan koko elämä on oppimista ja henkistä kasvua. Mut se nyt on ihan tutkittukin juttu, että esim. Niitä pystyy kyllä paikkaamaan aikuisuuden hyvillä kiintymyssuhteilla.

Mut huomaan omassakin elämässä, et joutuu moninverroin saamaan sitä hyvää, mistä lapsena jäi paitsi, et esim. Toisaalta koetan jotenkin kääntää ikävät kokemukseni hyödyksi; kun kerta tapahtunut on, mikä on tapahtunut, niin haluan auttaa muita tai ennaltaehkäistä samoja ongelmia muilla. Mun ei kannata välttämättä "kilpailla" samoissa asioissa, kuin ns. Ja on sit lähtökohdat minkälaiset tahansa, niin ihmismielessä on paljon potentiaalia: Traumoja ja menneisyyttä on hyvä käydä läpi ja käsitellä - sillä periaatteella, että siitä pääsisi sitten eteenpäin eikä jää junnaamaan paikoilleen.

Tuntuu vain, että jotkut kokevat "märehtimisen" asioiden käsittelynä ja "yli pääsemisen" asioiden hautaamisena. Tilli, hyvin sanottu, juurikin noin monille käy. Surettaa joidenkin läheisten puolesta, kun mielestään ovat "päässeet yli", vaik selkeesti eivät ole, kieltävät kaiken ja eivät suostu edes puhumaan tietyistä asioista, ja esim. Selkeästi asiat vaivaa paljonkin taka-alalla, mut tietenkään ei ole vaihtoehto heille kohdata niitä vaikeita asioita, vaan mieluummin porskuttaa eteenpäin kuin mitään ei ois tapahtunutkaan..

Kukin tietysti tavallaan, mut surettaa heidän puolesta. Ja käy tietty joillekin niinkin, et heittäytyy itsesääliin ja jää menneisyyteen kiinni. Mulla on tarkoituksena elää nykyhetkessä -tiedostaen menneisyys ja tuleva, mutta et osaisin nauttia nykyhetkestä tai kohdata tuskan, mikä tulee. Aika hyvin onnistunutkin nykyään. Mut tietenkään kukaan ei voi elää menneisyydestä ja tulevaisuudesta irrallaan, vaan kaikki toiveet, pelot, unelmat, odotukset, kokemukset, muistot, menneisyyden ihmissuhteet ja tapahtumat vaikuttaa myös nykyhetken olemukseen, myönsi sen tai ei.

Ei menneisyys määrittele ihmistä, mut ei siitä voi täysin irrallaankaan olla ja yhtäkkiä päättää vaikka muuttua tyystin erilaiseksi. Muuttaa kaiken kerralla ja koko persoonani kerralla sellaiseksi kuin haluaisin: D Onnistu se jossain määrin, mutta ei tuntunut omalta ja aidolta eikä muutos ollut kuitenkaan pysyvä. En oikein usko taikasauva-pikaratkaisuihin -ihmisen, enkä koirankaan "koulutuksessa" ja psyyke-elämässä.

Hidas, harkittu, huolellinen muutos on yleensä kestävämmällä pohjalla. Tilli, minulla on myös traumaattinen lapsuus ja hylkäämiskokemuksia, jotka vaikuttavat vahvasti tänäkin päivänä.

Hain apua alkusyksystä ja eteenpäin on menty..

Ja käy tietty joillekin niinkin, et heittäytyy itsesääliin ja jää menneisyyteen kiinni. Elä elämääsi itsellesi älä muille. En usko, että mikään muukaan valtio kovin korostetusti verosopimuksilla luo kehitysyhteistyötä", Toivainen sanoo. Kun siitä sitten tokenin ja rupesin kuuntelee mitä se höpisee, niin seitsemän kertaa putkeen kerkes vielä selkeästi sanoa rauhallisesti parin sekunnin välein "kuukunen minä rakastan sinua". Halusin äkkiä ulos kaupasta ja jännitti kassatilanne, että miten ehdin maksaa ja pakata samaan aikaan. Naton ja Venäjän kiista Ukrainasta sekä jännityksen kasvu Lähi-idässä, Etelä-Aasiassa ja Korean nimimaalla muistuttavat ydinsodan jatkuvasta uhasta, hän jatkaa.