Blog

Tehottomuudesta meitä ei ainakaan voi syyttää. Nörttipoika kertoo, miten vaikeaa ja vähän pelottavaakin on jatkaa elämäänsä niin pitkän ja erilaisen suhteen jälkeen. Anna oli niin hauras, niin johdateltavissa. Olisi kuulemma ollut todella helppoa manipuloida häntä, satuttaa häntä. Tarvitsin juuri sinun kaltaisesi naisen; voin olla sinun kanssasi oma itseni pelkäämättä että alitajuisesti manipuloin sinua, tai että vahingossa satutan sinua fyysisesti kun harrastamme seksiä.

Nörttipoika pelkää, että hänen sisällään asuu hirviö, kuten isänsäkin sisällä. Että se joku kaunis päivä puskee ulos, satuttaa muita, ehkä minuakin. Sitä ei ole helppo sanoa; huomaan, että Nörttipojan posket ovat kyyneleitten raidoittamat, vaikka hän pyrkiikin pitämään äänensä tasaisena. Ei pysty katsomaan minuun, kertoo tämän kaiken katsoen ohitseni. Käännän hänen kasvonsa kohti omiani, pakotan hänet katsomaan minua silmiin.

Sanon, mitä olen ennenkin ajatellut; että olen ylpeä hänestä ja siitä, miten kaiken sen paskan keskeltä on kasvanut niin mieletön persoona, niin vahva, älykäs, rohkea. Että en usko että hän koskaan voisi satuttaa ketään, kaikkein vähiten minua. Se on vähän liikaa hänelle siinä hetkessä. Nörttipoika vetää pääni rintakehäänsä vasten, nyyhkytykset ravisuttavat hänen lämmintä kehoaan. Rutistan häntä itseäni vasten kunnes nyyhkytykset laimenevat, hiipuvat pikkuhiljaa pois.

Nörttipojan kylpytakki kostuu hieman muutamasta väkisin karkaavasta kyyneleestäni; toivon, ettei hän huomaa. Istumme pitkään sylikkäin toisistamme kiinni pidellen. En tiedä mitä sanoa, joten en sano mitään. Olen vain niin lähellä kuin voin ja halaan; sillä hetkellä elän vain hänelle, olen vain hänen. Kuullostaa siltä, että nörttipoika on rakastumassa. Et usko, että hän voisi koskaan satuttaa sinua, mutta oletko ajatellut, että sinä saatat päätyä satuttamaan häntä?

Tästähän ollaan siis Nörttipojan kanssa jo puhuttukin. Jos rakastutaan niin sitten rakastutaan. Halutaan mieluummin ottaa riski että joskus sattuu, kuin pistää nyt poikki siinä pelossa että ehkä joskus sattuu. Meistä kumpikaan ei ole vielä lähellekään valmis pistämään poikki.

Olet monesti sanonut blogissasi että et voisi kuvitella eläväsi Nörttipojan kanssa normaalissa parisuhteessa. Onko tähän jotain muitakin syitä kuin ikäeronne? Blogin perusteella vaikuttaa kuitenkin että voitte puhua kaikenlaisista asioista, mitä olet kehunut hyvänä puolena aviomiehesi kanssa, mutta päinvastoin kun ykkösmiehen kanssa, Nörttipojan kanssa myös seksi sujuu.

Ihan vain mielenkiinnosta kiinnostaisi tietää miksi et näe Nörttipoikaa av i omiesmateriaalina? Ja mahtoiko se osaltaan olla vaikuttamassa nuoremman miehen etsintään, että jo alusta alkaen on kaikille selvää että suhde perustuu seksille?

Tällaisia ajatuksia on herännyt blogia seuratessa: Suurin deal-breaker taitaa olla se, että Nörttipoika haluaa tulevaisuudessa lapsia. Minä en, enkä niitä muutaman vuoden päästä enää fysiologisesti kykene "tuottamaankaan".

Lisäksi olemme molemmat vakaasti sitä mieltä, että jos olisimme joka päivä yhdessä, tekisimme toisemme hulluiksi: Neljänsiä treffejä ei muuten tullut. Kudos tarinan miehelle, joka niitä kuitenkin vielä kaikesta huolimatta kehtasi pyytää. Apua ei voi olla todellista: DDD kiitos aamun piristyksestä!

Parasta oli tässä kuitenkin ehkä se, että mies pyysi vielä uudestaan tätä naista treffeille. Ne omat juopot tuntuu pieneltä tän rinnalla, kiitos kun jaoit! D Sen olen treffaillessa oppinut, että mitä paskemmat treffit sitä parempi stoori muille kerrottavaksi!

Silverlining ja mitä näitä nyt on. Tosin aamuoksut ekan yökylän yhteydessä kirivät kanssa aika korkealle, totesi Nörttipoika itseironisesti kun kerroin tarinan hänelle. Muistutti tosin ettei sentään oksentanut mun päälle: Tälläinen paskakeissi on tapahtunut minullekkin.

Kun festareilla ensimmäisenä yhteisenä yönä tyyppi oli kussut kädelleni ja makuupussilleni. Tämä kyseinen henkilö sitten paljastuikin oikeaksi "kustaan kännissä unissaan sinne ja tänne, eikä aamulla muisteta siitä mitään" tapaukseksi.. Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön » tästä. Edellinen juttu Seuraava juttu. Kommentit Tähän verrattuna ovat kaikki treffit olleet varsin onnistuneita! D kiitos tarinan jakamisesta!

Thank god siellä oli se lampi! Ja että se pomppi siinä pussissaan sinne! Ei mulla ole mitään hätää. Jessus sentään mikä elegantti herrasmies! D Miksi ne miehet juo sitä alkoholia kun se ei näköjään kerran sovi niille? Omat kauhutreffini ja myös ne omat mokailut tuntuu nyt niin pieneltä: D Tavan sprinkleri siis! You must have Javascript enabled to use this form.

.. marraskuu Laura porno naisen orgasmivideo - Norrtälje Erotisk Esiintyminen thai tyttö pintaa syvemmältä dvd Miss gina ilmaiset suomi 24 vapaa sivusto ilmainen teini sex. pillun tulehdus homoseksuaalisuus sairaus nuorta tyttöä naidaan. seksikkäitä naisia päivä naisen ejakulointi porno club ystävyys eron. 1. joulukuu ne porno vittu homo deitti massage and sex iskuri trehvit pub 66 virrat rakel paniikkikohtaus koulussa kuppikoko 75a nainen ejakuloi bordelli otaniemi pori erotiikka messut suomiporno gina elokuvat kuusankoski suomi live chat on oma Homoseksuaalit miehet ovat perinteisesti ottaneet Thaimaassa. huhtikuu Ne porno tarinat aikuisen naisen pillu toon helsinki varma orgasmi helsinki karvaista vittua naisen ejakulaatio piste suomalaiset porno tähdet Joidenkin naisten mielestä anaaliseksimieltymys on homoseksuaalinen piirre. hyvännäköinen mies porncam sex gina suomiporno hieronta kemi treffit.

: Suomiporno gina naisten ejakulointi homoseksuaaliseen

Suomiporno gina naisten ejakulointi homoseksuaaliseen Ilmaisia eroottisia videoita gay gay sivut
Suomiporno gina naisten ejakulointi homoseksuaaliseen Pitkän villakangastakin alle olin pukenut vain mustat saappaat, stay-upit ja pitsiset mustat alushousut, sekä violetin silkkisen baby-dollin, joka paljasti pakarani kun kumarruin. Onko tähän jotain muitakin syitä kuin ikäeronne? Parasta oli tässä kuitenkin ehkä se, että mies pyysi vielä uudestaan tätä naista treffeille. Suurin deal-breaker taitaa olla se, että Nörttipoika haluaa tulevaisuudessa lapsia. Tämä, kuten myöhemmin käy ilmi, olisi tullut tarpeeseen.
Homoseksuaaliseen aisuri hieronta pasila Joskus todellisuus jäljittelee taidetta. Ihan vain mielenkiinnosta kiinnostaisi tietää miksi et näe Nörttipoikaa av i omiesmateriaalina? Olen vain niin lähellä kuin voin ja halaan; sillä hetkellä elän vain hänelle, olen vain hänen. Blogin perusteella vaikuttaa kuitenkin että voitte puhua kaikenlaisista asioista, mitä olet kehunut hyvänä puolena aviomiehesi kanssa, mutta päinvastoin kun ykkösmiehen kanssa, Nörttipojan kanssa myös seksi sujuu. Kudos tarinan miehelle, joka niitä kuitenkin vielä kaikesta huolimatta kehtasi pyytää. Tästähän ollaan siis Nörttipojan kanssa jo puhuttukin. Perjantai-ilta on vaihtunut yöksi jo monta tuntia sitten, mutta kumpaakaan ei vielä väsytä.
Sanon, mitä olen ennenkin ajatellut; että olen ylpeä hänestä ja siitä, miten kaiken sen paskan keskeltä on kasvanut niin mieletön persoona, niin vahva, älykäs, rohkea. Omat kauhutreffini ja myös ne omat mokailut tuntuu nyt niin pieneltä: Riisuessamme takkejamme eteisessä Nörttipojan silmät pullistuivat päästä, veti syvään henkeä: Tehottomuudesta meitä ei ainakaan voi syyttää. Onko tähän jotain muitakin syitä kuin ikäeronne? D Olemme aivan liian samanlaisia itsepäisiä besserwissereitäettä yhteiselo sujuisi harmonisesti. Itse enemmän tai vähemmän vakiintuneena sex novellit kalun gay nuoleminen sitä epävarmuuden tunnetta, sitä koko pään pyörälle pistävää ihastumista; matkaa ensisuudelmaan ja ensimmäiseen yhteiseen yöhön.

Suomiporno gina naisten ejakulointi homoseksuaaliseen

Seuraa kuopiosta kullin homoseksuaaliseen hieronta