Blog

koodi chat kauneimmat homoseksuaaliseen kalu

Selkä suoristuu nykypäivän työtaakan alta ja sitä päästään elämänsyrjään taas kiinni. Lavatanssilla on tavattoman suuri merkitys hauskana, monipuolisena ja ennaltaehkäisevänä liikuntamuotona.

Ei tanssi vaadi mitään sellaisia suorituksia, mitä näkee jossakin 'Tanssii Tähtien Kanssa' tv-ohjelmassa. Peruskävelijä on parketilla kova sana varsinkin, jos askel sattuu silloin tällöin vielä iskun päälle. Jo pelkkä tanssimusiikki tuo mieleen onnen tunteen ja herättää jo uuvahtamaan päässeen kehon ja jalka alkaa väpättään.. Tuskin mikään muu harrastus on nuorille terveellisempää ja mutkattomampi tapa tutustua vastakkaiseen sukupuoleen kuin lavatanssi. Ei tarvita viittä kaljaa pohjalle samalla altistuen jo nuorena liialliselle alkoholin käytölle.

Lavatanssipaikat kun nykyisin muistuttavat enempi alkoholin kulutuksen suhteen raittiusseuroja, biletyspaikoista en sano mitään, kun ei ole kokemusta. Tässä saattaisi olla syksyn kunnallisvaaliehdokkaille mietinnän paikka - lähtökuoppia kaivetaan ja oikein syviä kilpakumppaneille. Kahden vuoden kuluttua tapauksesta veisasimme virttä hänen haudallaan. Kaatumiset ovat ikäihmisten suurin tapaturmainen kuolinsyy.

Kaatumispelko saattaa aiheuttaa jopa elämisen laadun alenemista, kun liikunta ja muut aktiviteetit jäävät näistä syistä vähemmälle. Aktiivisen liikunnan puute alentaa motorisia prosesseja sekä tuo tasapainon heikkenemistä. Nämä ovat samansuuntaisia oireita, mitä ilmenee Parkinsonin taudissa Pt.

Näiden oireiden ilmenemistä pyritään ennalta ehkäisemään perinteisillä fyysisillä harjoituksilla, jotta tasapainokyky säilyisi. Tangon käyttö uutena harjoitusmuotona on antanut lupaavia tuloksia muun muassa Pt: Asiaa kokeiltiin 38 hengen ryhmässä, joista 19 sairasti Pt: Kummastakin ryhmästä noin puolelle järjestettiin perinteistä liikuntamuotoa ja toiselle tangoa kaikille yhteensä 20 tuntia 13 viikon aikana. Vaikka kaikissa ryhmissä havaittiin paranemista jossakin asiassa, niin tangon Pt-ryhmässä havaittiin paranemista niin tasapainon ja askeltamisen paranemisessa kuin kaatumisten vähenemisinä.

Erityisesti tangon Pt-ryhmässä luottamus omaan tasapainoon kokeen jälkeen oli selkeästi parempi kuin perinteistä liikuntaa harjoittaneilla Pt-ryhmän jäsenillä. Molemmat tangoryhmät nauttivat kovasti harjoituksista, koska tangotunnit olivat yhteisöllisiä sosiaalisia tilaisuuksia. Tutkijat tulivat siihen johtopäätökseen, että vanhemmille ihmisille tango on sopivampi, hauskempi ja hyödyllisempi aktiviteettimuoto kuin muut perinteiset liikuntamuodot.

Perinteisesti on hyväksytty ajatus, että vanhemmilla ikäihmisillä, jotka ovat harrastaneet pitkään tanssimista, liikunnallinen tasapaino on keskimäärin paljon parempi kuin vastaavilla ei tanssia harjoittaneilla ihmisillä. Entäpä jos tällainen ei tanssia harrastamaton menee puolen tunnin tanssitunnille, onko siitä mitään hyötyä? Koe osoitti, että jo puolen tunnin ohjatun tanssiharjoittelun jälkeen vartalon keinunta väheni ja ryhti parani.

Mittaus tehtiin siten, että koehenkilö yritti seisoa mahdollisimman ryhdikkäästi ja huojumatta. Mielenkiintoista oli, että isommilla ihmisillä, joita oli pyydetty ottamaan tanssissa viejän rooli, saivat näissä kokeissa paremmat tulokset. Pysyvämpiä tuloksia saatiin tietysti, jos harjoituksia jatkettiin säännöllisesti. Jokainen armeijan käynyt mies on aikanaan alokkaana marssiharjoituksissa saanut samalla peruskurssin myös tanssilattialle.

Jopa sellainen vaikea asia tanssijalle kuin vastaliike on käy marssijalta itsestään. Kun vasen jalka lähtee ottamaan askelta eteenpäin, niin ylävartalossa vasen kyynär- ja olkapää lennähtävät taakse ja oikea puoli vastaavasti työntyy hiukan eteenpäin; oikean jalan askel on peilikuva edellisestä. Turhaan ei suomalaista tangoa sanota usein marssitangoksi. Ei kun ryhti, vatsa sisään, rinta ulos ja menoksi; anna kuitenkin parillesi aikaa siirtyä alta pois.

Rahapeliyhteisön toiminnasta tulevat varat käytetään urheilun ja liikuntakasvatuksen, tieteen, taiteen sekä nuorisotyön edistämiseen. Eurojackpotin tuotto Suomessa käytetään suomalaisen taiteen, liikunnan, tieteen ja nuorisotyön hyväksi. Edellä olevien lainausten valossa arvailen, että sanaa urheilu pyritään välttelemään virallisissa teksteissä.

Syytäkin on, sillä sana on saanut sellaisen kaupallisuuden leiman, jolle ei pidä noin vain valtion keräämiä rahoja syytää. Urheilu on globaalia bisnestä, joten sen tulee kerätä rahansa kaupallisia kanavia käyttäen kokonaan. Me olimme kahta puolen 50, kun jäimme huusholliimme kahden.

Vapaa-aikaa ja haikeutta oli tavallista runsaammin ellei peräti turhan paljon. Ymmärsimme, että jotain piti tehdä muutakin kuin murjottaa toisillemme, jos aiottiin yhdessä eläkkeelle selvitä kunnialla. Muutamat ikäluokkamme tuttavistamme keskittyivät hyvään ruokaan ja palanpainikkeisiin. Hienoja asioita nekin, mutta nyt lähes 20 vuotta myöhemmin muutamilla elämän laatua alentavat varsinkin liikkumiseen liittyvät rajoitteet.

Ihmismieli kun on sellainen, että helposti lipsuu tuo kalorien ja liikunnan tasapaino, jolloin ortopedit pääsevät hieromaan käsiään.

Me molemmat olemme sen verran vaatimattomista oloista lähtöisin, ettemme olleet oppineet arvostamaan hyviä ruokia, vaan meille on riittänyt, että sitä oli tarpeeksi.

Se lienee yksi tekosyy, miksi ajauduimme luvun alussa tanssilavoille ja tulipa siinä sivussa käytyä Eila Holmenin tanssikursseillakin, jossa mm. Jorma Tulonen ja Heikki Kahila toimivat apuopettajina. Nämä opettajat osasivat sytyttää innon lavatanssiin ja pitää tulta yllä. Varmaan heiltä kuulimme tanssiuramme tulevaisuuden: Tanssin ytimenä on askel, tauko ja musiikki.

Kaikki muu on kakun koristelua. Koskaan emme ole kilpailleet, koskaan emme ole opettaneet, joten olemme edelleen siinä aloittelijoitten ja keskitason puolivälissä intoa puhkuen. Kun katselee tanssia harrastaneita ja harrastavia ikäihmisiä, niin ei voi kun todeta, kuinka kaukana heistä niin fyysinen kuin henkinen vanhuus vielä on.

Siksi 5-kymppisille on oikea aika hankkiutua uudestaan sellaisen sosiaalisen harrastuksen piiriin , missä samanaikaisesti sekä fyysis-, psyykkis- että musiikkiterapian keinot hyödynnetään tulevien vaivojen ennalta ehkäisemiseksi, jotta voi terveenä kuolla, jos sen aika joskus tulee. Mentäessä luvun puolelle sama herra esiintyy kirjoissa, mutta tituleerataan tällä kertaa sikopaimeneksi. Käsittääkseni se ei ollut kovin korkealle arvostettu ammattiryhmä tuohon aikaankaan.

Pohtimaan olen jäänyt vanhoja sanontoja, onko nimi enne ja onko omena pudonnut kauas puusta. Eräs sotilasuran valinneista sukuni miehistä, joka ruotusotamiehenä matkusteli paljon Keski-Euroopassa mm. Kaarle XII toimiessa matkaoppaana, piipahti kerran kolmen vuoden rupeaman jälkeen kotona ja matemaattisena kykynä tuli siihen tulokseen, että lapsiluku oli kotona hänen poissa olleessaan kasvanut normaalista poikkeavalla tavalla. Tämän oivallettuaan ja kun sattui olemaan juuri silloin kirves kädessä silpaisi sillä vaimoaan polveen pahoin seurauksin.

Tulihan siitä aikanaan merkintä kirkon mustaan kirjaan. Jotkut kotimaiset lahkolaispuhujat ovat menestyksellä kaadelleet kuulijoitaan samalla menetelmällä. Äiti Amma vieraili Suomessa syksyllä ja antoi voimaa ja terveyttä halailemalla ihmisiä ja siinä ohessa keräsi pientä kolehtia järjestönsä hyväntekeväisyyteen.

Maailma on täynnä tarinoita taikasauvalla koskettamisista. Jotain ihmeellistä tai selittämätöntä kai siinä kosketuksessa sitten on. Suomen Tanssiterapiayhdistys ry oli ilmeisesti vahvasti myötätoteuttaja. Esitelmät ja näytetyt videoklipit olivat vakuuttavia tanssiterapian saavutuksista aivovammojen ja -sairauksien hoidossa. Kesällä Rosariossa Argentiina oli ensimmäinen kansainvälinen tangoterapiakonferenssi, missä paikallisten lisäksi varsinkin kanadalaiset ja yhdysvaltalaiset tutkijat toivat voimakkaasti esiin tangon psyykkisfysiologiset edut mm.

Parkinsonin ja Alzheimarin tautien hoidoissa. Se että voi liikkua ja sulkea partnerinsa syliinsä auttaa kohottamaan potilaan tilaa merkittävästi. Tangoterapian avulla pystytään melkoisessa määrin kontrolloimaan potilaan mielialaa ja kuntoa. Kosketus, liikkuminen, säännöllinen harjoittelu ja musiikki lääkinnän lisäksi ovat kaiken hoidon perusta tässä terapiassa.

Tanssin ennalta ehkäiseviä vaikutuksia myös muihin vaivoihin voi vain arvailla. Tämän tangoterapiasta tietäen minua jäi hieman kaivelemaan, miksi niin vähän varsinaiset puhujat ottivat tämän puolen asiasta esille.

He korostivat enempi tuota liikkeen, toiston ja musiikin yhteisvaikutusta. Tuosta kosketuksen tärkeydestä kaiken uhallakin kerron työurani varhaisemmilta ajoilta erään kollegani nuoruuden kokemuksesta Viipurista sotien keskellä, kun kurkkumätä raivosi lapsissa ja nuorissa. Hänkin oli sairaalassa potemassa kyseistä tautia lievänä. Samassa huoneessa oli noin ehkä jo kouluikää lähetelevä tyttö, jolla kurkkumätä oli pahassa vaiheessa.

Tovin siinä sylissä oltuaan hän rauhoittui, nukahti ja siitä hetken päästä hengitys loppui. Mikä oli tälle kuolevalle tytölle silä hetkellä tärkein asia? Itse sen aiheutin enkä ehkä tahattomasti. Humoristiset poikkeamat aiheen sivuun ovat usein piristäviä, mutta jos tanssia käsittelevät artikkelit alkavat hukkua sivujuonteisiin, palsta ei enää palvele sitä tehtävää, jota varten se on perustettu. Vuosia sitten Matti muistutti minua tämän tästä sähköpostin välityksellä, ettei hän hyväksy mainostamista eli ei pidä mennä kehumaan, että huomenna on siellä ja siellä erinomainen orkesteri X, joten ei kun sinne kaikki joukolla.

Syy ilmeisesti on se, että tanssin järjestäjille ja esiintyjille tanssinet ei ole ilmainen eli kyseessä on loppujen lopuksi kaupallisesta sivustosta. Siksi pitää olla tarkkana, ettei muut maksajat hermostu. Siivosin kirjoituksiani, jotta en turhan takia olisi joutunut kirjoituskieltoon, koska sivusto kuitenkin oli minun tarkoituksiini mainio kanava eli varmistaa, että minulle tärkeät tanssipaikat säilyvät ja pitämäni orkesterit saisivat sen verran keikkaa, että jaksaisivat soittaa.

Varsinkin mehevimmät kommenttini jätin siksi lähettämättä, etten turhaan ärsyttänyt herkkiä kirjoittajia ja minulle olisi käynyt kuten Humppikselle.

Tähän väliin on hyvä pistää pari sanaa Humppiksesta. Hän on monesti ellei peräti aina kirjoittanut varsin totuudenmukaisesti ja hyvin. Jos joku toinen olisi ollut nimimerkkinä, niin tekstit olisi ylistetty maasta taivaaseen. Hän on liian hyvä tanssija, ei erityisemmin suosi itsensä ikäisiä tai vanhempia daameja hakukohteinaan ja on tämän ilmaissut ainakin joillekin tahoile, jotka sitten ovat loukkaantuneet ja parjaus, väärintulkinnat ja vastaavat kiusanteot ovat levinneet. Kyse on siis ennen muuta henkilökemiasta kuin kirjoituksista, mutta kirjoitukset ovat ainoa konsti, jolla häntä on päästy lyömään käyttämällä törkeästi väärin bannausnappia.

Maan tavaksi tanssinetissä on tullut, että arvostelevissa kirjoituksissa varsinainen piikki kätketään niin, että siihen ei voi tarttua ja jos tarttuu, niin silmät pyöreinä väitetään tarkoittavan vallan muuta ja vakuutellaan omaa tyhmyyttä.

Usein arvosteluun liittyy aiempia tapahtumia tanssipaikassa. Varsinkin pakkien antaminen ja saaminen on ikimuistettava vihan ylläpidon peruste. Eräs toinen yksityiskohta, joka usein tulee vastaan, on orkesterin kehuminen.

Mene kehumaan jotain orkesteria, niin välittömästi tulee jossakin muodossa negatiivista palautetta varsinkin sellaiselta suunnalta, jolla on käynyt sinä iltana vähän huonompi hakuonni. Eli omaa pahaa mieltä yritetään selittää itselle orkesterilla tai paikan järjestelyillä.

Helposti syntyy aiheettomiakin näkemyseroja ja syyttelyn ketjuja. Suomalaiselle lavatanssijalle on tyypillistä, että polvia pitää notkutella kaikissa tansseissa samoin kuin humpassa. Se tarkoittaa sitten sitä, että varsinkin lattareista tulee varsin omaperäisiä. Voisin kärjistää, etteivät aidot latinot helposti pystyisi näkemisen perusteella esimerkiksi cha-chan tanssijoita tämän tanssilajin tanssijoiksi tunnistaa sen verran hulppeaa yleensä tuo humppaaminen on.

Samalla se tarkoittaa sitä, että orkesterit ovat alkaneet soittaan humppaavasti lattareita. En tiedä onko se sitten hyvä vai huono asia, kallistuisin huonon puolelle. Mutta menepä kirjoittamaan tanssinetissä, että erityissuosittu tanssiorkesteri soittaa lattarit päin mäntyä, niin juttu auttamatta roskataan ja ehkä syystäkin. Kaupallisuus Tanssinetti on kaupallinen sivusto eli sen rahoitus hoidetaan keräämällä tanssien järjestäjiltä ja orkestereilla ilmoitusmaksua.

Jos haluaa nimen soittajalistalle tai paikan kalenteriin, niin pitä pulittaa tietty summa. Jos esimerkiksi nimiä olisi kpl orkesterit ja tanssipaikat yhteensä ja keskihinta ilman alv: Tämän kaupallisuuden vuoksi ylläpitäjän on oltava erittäin tarkkana, ettei ainakaan muodollisesti maksajia aseteta toisiinsa nähden eriarvoiseen asemaan esimerkiksi antamalla kirjoittajille ilmaista mainostilaa puffien muodossa. Jäin erityisesti miettimään, miksi sinne tämä orkesteri oli vetänyt niin paljon tuttuja tanssijoita.

Tulin taas kerran vakuuttuneeksi siitä, että eri ihmisillä on erilainen kuva hyvästä tanssimusiikista. Meitä monia ilmeisesti MMto: Tanssija voi hyvin kuvitella, että musiikki vahvistaa ja avaa kuunteluprosessissa hermoyhteyksiä sekä motorisia prosesseja. Musiikkiin on mukavampi tanssia kuin ilman sitä ja kääntäen, kun tulee sopivaa musiikkia jalka alkaa väpättään.

Kun orkesteri lähettää ilmoille musiikkia, tanssija odottaa niiden olevan tietynlaisia ja vertailee näitä soitettuja ja odottamiaan säveliä keskenään. Hyvä orkesteri on monen mielestä sellainen, jonka soittamat sävelet ja melodiat yhtyvät kuulijan odotuksiin. Musiikkiterapia ilmeisesti pohjautuu tämäntyyppiselle ajattelulle. Rakkaudessa on mukana paljon tiedettä ja tutkijoilla paljon ajatuksia ja johtolankoja rakkauden alkuperästä ja luonteesta.

Nykyinen teknologia antaa mahdollisuuden kurkistaa, miten rakastuneen eri aivoalueet toimivat ja mitä biokemiallisia muutoksia esiintyy verrattuna sellaiseen, joka ei ole rakastunut.

Rakastuessamme tulemme hiukan hulluiksi. Aivokuvauksissa romanttinen rakkaus näkyy lähes samanlaisena kuin olisimme hiukan hulluja samaan tapaan kuin ihmiset, jotka kärsivät pakkomielteistä. Tutkimusten mukaan kiihkeä ensirakastuminen aiheuttaa serotoniinin laskua ja aivojen mielihyvää käsitteleville alueille tulvii dopamiinia samaan tapaan kuin käytettäessä huumeita. Se luo mieleemme voimakkaita sidoksia mielihyvän ja haluamamme kohteen välille.

Tietyt hormonit, kuten oksitosiini ja vasopresiini , näyttävät olevan ratkaisevassa asemassa pitkäaikaisten suhteiden syntymisessä ja niiden ylläpitämisessä. Kun useita vuosia parisuhteessa olevalle näytetään vastapuolen valokuvaa, niin näihin hormoneihin liittyvä aivotoiminta kiihtyy merkittävästi. Aivokuvausten perusteella voidaan vahvistaa väittämä, että 'rakkaus on sokea'.

Sen lisäksi, että rakastuneella mielihyvän aivoalueet kylpevät dopamiinissa, negatiivisten tunteiden ja kriittisen arvioinnin alueet ovat täysin sammuksissa. Tuoksu on rakastumisessa tärkeä tekijä. Ihminen tuntee vetovoimaa sellaiseen osapuoleen, jolla on itseensä nähden erilainen immuunimolekyylien järjestelmä MHC- molekyylit.

Tällä on tärkeä merkitys jälkeläisten immuunijärjestelmän muodostumiseksi sellaiseksi, että tulevat jälkeläiset olisivat mahdollisimman elinkelpoisia. Seksi vähentää stressiä sekä luo mielihyvän ja nautinnon tunnetta. Tämä johtuu endorfiineista , joita josku myös onnellisuushormoneiksi nimitetään, vaikka itse asiassa ne ovat aivojen tuottamia opioideja , jotka saavat hurmoksen, hyvänolon tai uneliaisuuden kaltaisen tunnetilan.

Eräs amerikkalainen tutkimus, johon osallistui 90 ihmistä, antoi vahvaa näyttöä sille, että endorfiinit ja oksitosiinit vahvistavat kehomme puolustuskykyä.

Seksin seurauksena vapautuu myös typpimonoksidia, jolla on monia vaikutuksia orgaanisiin toimintoihin. Muun muassa se lisää sukupuolielinten verenkiertoa, mikä miehillä estää eturauhassairauksien syntyä.

Rakastuneen sydän sykkii nopeammin. Tässä on kyseessä sama mekanismi kuin pelästymisessä: Kun aivoihimme tulee viesti uhan läsnäolosta, kuten myös on laita rakkautemme kohteen ilmestymisestä paikalle, kehossa syntyy ketjureaktio, joka virittää huomiokykymme ja reaktionopeutemme huippuunsa. Vireystilaa säätelevä väliaivojen hypotalamus saa hälytyksen ja siitä seuraa stressihormonien välitöntä erittymistä ja samaan aikaan tietyt hermot vievät viestin sydämelle, että sen on oltava varautuneena kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin.

Suudellessamme 30 kasvolihastamme joutuu tekemään töitä saaden fyysistä harjoitusta, mutta samalla itsetuntomme ja verenkiertomme kasvaa. Amerikkalaisten tutkijoiden mukaan paljon suutelevat ihmiset elävät pidempään ja potevat vähemmän sydänsairauksia. Tämä saattaa johtua siitä, että suutelemisen ansiosta erittyy erilaisia hormoneja, joilla on särkylääkkeiden tapaisia vaikutuksia ja ne vahvistavat kehon puolustusmekanismeja.

Suurin niistä on rakkaus    Elämäni valssi    5. Eräässä pöydässä istui neljän hengen seurue, joista toinen daameista istui pyörätuolissa. Seurailivat toisten tanssimista ja hissukseen maistelivat talon antimia. Tuli hidas valssi, jonka pyöreisiin lähdimme. Tämä pyörätuolissa oleva daami nousi hyvin varovaisesti ellei peräti heiveröisesti ylös ja alkoi huojua valssin tahdissa niin kuin leppeä tuuli huojuttaa vahvaa tammea.

Pysähdyimme ja jäimme muiden mukana seuraamaan tanssiesitystä, jota soittaja vielä hiukan pidensi. Se oli sykähdyttävä esitys. Tämä daami pani tanssiinsa kaikkensa niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Suurempia aplodeja ja halauksia en ole koskaan nähnyt tanssipaikalla. Se avasi ainakin minun silmiäni sille, mitä tavallinen lavatanssi ja lavatanssimusiikki voivat ihmiselle merkitä. Tämä oli jälleen kerran osoitus siitä, että tanssiminen parantaa elämisen laatua, edesauttaa luomaan ja ylläpitämään ihmisten välisiä suhteita sekä lisäksi parantaa sydämen toimintaa, alentaa verenpainetta, diabetesta ja kolesterolia, lisää oksitosiinihormoonin tasoa synnyttää hyvää oloa , parantaa mielen ja liikkeen koordinaatiota ja tasapainoa sekä edesauttaa hymyilemään eli kasvolihakset näyttävät ulospäin sen, että sisäinen hyvinvointi on kunnossa.

Saanko kysyä mitä se sellainen kotiristi merkitsee, kun ei ole tuttu sana minulle? Anteeksi epäselvyyteni - se on synnynnästä.

Tarkoitin 'iltojeni iloa', 'elämäni sulostuttajaa', 'miehen kylkiluuta' jne. Tarkoitin siis häntä, joka yli 40 vuotta sitten kääntyi onolatrian uskoon eikä ole vieläkään uskossaan horjunut tai siitä luopunut - luulen. Se onnistu vain jatkuvan harjoituksen kautta.

Lisäksi aktiviteettien tulee olla sellaisia, että niistä voi samalla nauttia. Lavatanssissa joutuu miellyttävän musiikin tahdissa koko ajan ottamaan tiettyjä askelkuvioita ja tekemään nopeita päätöksiä sekä vikkeliä pyörähdyksiä ja suunnanvaihtoja. Tämä harjaannuttaa muistia ja parantaa tasapainoa sekä on merkittävästi sosiaalisempaa kuin pelkkä yksitoikkoinen kävely. Tanssipaikkoja kun on tullut kierreltyä muutoinkin kuin kaukaa, niin siellä tapaa yllättävän paljon vanhoja tuttuja juomaveikkoja.

Kun muutaman vuoden on istunut takamuksensa puuduksiin vertaisryhmissä, niin tanssiterapia on kevyempi vaihtoehto elämässä jaksamiseen. Tiedä häntä sitten miten meidän tanssia harrastavien raukkojen käy, kun selitellään aikoinaan Pietarille tekosiamme — 'suo siellä, vetelä täällä', kuten Kekkonen pahojen kielten keksimän jutun mukaan vastasi Tabe Sliorin lähentelyviestiin. Edellä oleva tuli mieleeni luettuani lehtikirjoituksen kardinaali Cavallari piispallisesta paimenkirjeestä, joka tähän mennessä on kaikkein jyrkin tuomio tangolle.

Kirje manaa tangoa tulikivenkatkuisin ilmaisuin maan rakoon. Hän vertaa tangoa moraaliseen kataluuteen ja lisää, että se on inhottavuudessaan ja vastenmielisyydessään kaikkea sitä mitä vain paatunut ihminen voi kuvitella. Ainoastaan sellaiset ihmiset, jotka ovat menettäneet kaiken moraalinsa, voivat sitä sietää.

Se on nykypäivämme häpeätahra. Se joka sitä harrastaa, tekee syntiä. Hän määräsi kaikkia kirkon paimenia eväämään synninpäästön niiltä, jotka ovat tanssineet tangoa ja jotka eivät pyhästi lupaa olla sitä tekemästä uudestaan vastaisuudessa. Lähde New York Times Joten ei kai tässä ristiriitojen maailmassa voi kuin yhtyä Euripideen sanoihin: Tanssipaikoilla on hyvin usein aluksi tanssinopetusta, joka sisältyy lipun hintaan.

Kun aloittelija tulee ensi kertaa suurin toivein tanssikurssille ja näkee kuinka varttuneemmat tekevät hienoja kuviosarjoja, niin hän mielessään ajattelee, että jos vielä joskus osaisi noin hienosti tanssia. Menee vuosi ja tämä innokas ja osaava tanssija katselee huippuluokan kopteroijia ja huokaa, jospa vielä joskus osaisi tanssia tuolla tavalla.

Kolmen vuoden kuluttua tästä tanssija huomaa olevansa huippuosaaja jopa kilpapuolella. Hän näkee kuinka eräs vasta-alkaja tulee tanssipaikalla empien sisään ja ottaa arastellen tanssiotteen ja horjuvat ensi askeleensa. Tällöin huippuosaaja huokaa ja mielessään sanoo, että jospa vielä osaisi tanssia tuolla intohimolla. Moni daami on kyyneleet silmissä poistunut tanssitunnilta kesken kaiken eikä ole takaisin tullut. Tämä aikakausi alkaa olla auttamatta taakse jäänyttä elämää.

Varmaan olen täysin väärässä, kun minulle on tullut sellainen mielikuva, että mitä korkeammalla on kilpatanssipuolella ollut, kun on aloittanut opettajan uransa, sitä kriittisemmin hän suhtautuu opetettaviinsa.

Ehkä hänen omalle kohdalleen sattuneet tiukatkin palautteet matkan varrelta ovat turhina painolasteina. Kuitenkin sanoisin, että nykyään erityisesti nuorempi opettajapolvi suhtautuu äärettömän positiivisesti opetettaviinsa.

Tästä oli hyvänä esimerkkinä tv: Itselläni on ollut hyvä tuuri sen suhteen, että kaikki ne, joiden opetusta olen saanut nauttia, ovat panneet pääpainon tanssin innostuksen sytyttämiseen ja ylläpitämiseen. Jorma Tulonen, eräs pitkäaikaisemmista opettajistani, on innostanut mm. Eduskunnan tanssikerholaisia lavatanssikulttuurin ymmärtämiseen ja siitä nauttimiseen. Kirjeen sulle kirjoitan ja kuorehen mä laitan oikein valokuvaniki.

Näät mun siinä vasemmalla sontakuorman päällä ja ohjaksissa kelpo Miikin. Minkä tähren lährit sinne Amerikkahan töihin oon mä sitä ajatellut. Emmä ollut tarpeheksi rikkahaasta talosta ja osannut en olla hellu. Metallinen kaulaketju, jonka annoit mulle, putosi ja joutui hukkaan. Tuokkolasta kuoli sitten viimeinenkin mulli ja muuta ei oo sattunutkaan. Kyynelistä kostehista kynttiläni sammuu kamarini akkunalla.

Ekkö sinä voisi sitä sytyttämään tulla sillä rakkautesi valkialla. Mitä ne tuollaasetkin plaattialla tekkee, kyllähän sinne paremmatki tuppii: Kun ne sitten vielä hyppelöövätki kuin isoäiren vanha puolarukki.: Kyllä ne muaki sinne hyppelemähän veis' jos ne tietäis' että mull' on lehmä. Vaan kun eivät tierä, niin ei myöskään vierä, pahaakos sen lehmällisen kerjää. Mä on tullu' suhun ja sä oot tullu' muhun ja pappani pani mut sua meinaamahan.

Jollen mä sua saa, niin voi, voi Herran tähren kyllä se olis' äirellekkin paha. Menin luttihin maata ja jätin oven haata ja orottelin poikia perähäni. Aamulla heräsin ja yksin makasin, voi piru kun mun pisti nenähäni. Maikki Metsäkedon hyräilystä Ihmiset terapoivat itseään jatkuvasti musiikilla. Hyvä musiikki panee mielemme kuvittelemaan liikettä eli hytkymään ja naputtamaan jalkaa tai sormea, koska musiikki stimuloi koordinaation ja liikkeen ajoitukseen liittyviä aivoalueita.

Musiikki on ihmisen varhaisinta kommunikaatiota, ehkä puhettakin varhaisempaa, se säätelee primitiivisiä tunteita. Mielimusiikki toimii aivojen rajuna ärsykkeenä, aktivoijana ja virittäjänä. Musiikkimakuun vaikuttaa merkittävästi se, millaiseen äänimaailmaan ihminen syntyy. Musiikkimaku voi silti kehittyä paljonkin kuuntelemalla. Musiikkilajeja ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen.

Ei siis ole pakko kuunnella Mozartia. Musiikkikulttuurin näkökulmasta hyvä musiikki on luovaa ja kekseliästä. Yksilön näkökulmasta hyvä musiikki on sitä, mistä hän nauttii. Edellä olevat ajatukset olen poiminut Terhi Hautamäen kirjoituksesta Evita-lehden no. Lavatanssin harrastajana korostaisin vielä enemmän tanssin ja musiikin yhteenkuuluvuutta.

Ainakin antiikin kreikassa musiikista, tanssista ja laulusta käytettiin samaa sanaa. Terpsícore oli sen jumalatar tarkoittaen sanana: Ihminen kaipaa sellaista kulttuuria, jota pääsee itse tekemään. Keskivertosuomalaiselle tanssilava on se näyttämö, jossa itse kukin pääsee tyydyttämään esiintymistarvettaan. Pitää kuitenkin muistaa taiteilijan kultainen nyrkkisääntö, ettei näyttämöllä saa esiintyä.

Taiteilija, joka esiintyy ei nouse koskaan suuruuteen. Lavatanssi on vuoropuhelua tanssipartnerin kanssa. Jos siinä yrittää esiintyä muulle tanssiväelle, niin lopputuloksen voi helposti arvata. Tässä on samoja piirteitä kuin itseään kehuvissa hölösuisissa kavereissa, ei niiden seuraa kaipaa. He kehuvat itseään sellaisella höökillä, ettei toiset ehdi siihen väliin kehua ollenkaan itseään.

Eihän siitä sellaisesta mitään tule. Maassa on satoja tuhansia, joiden terveyden ja elämisen tasoa parantaisi ravaaminen lavatansseissa. Yhteiskunnan ja tiettyjen piirien kannalta on tärkeää, ettei sairauksia maasta hävitetä, vaan että niitä hoidetaan. Näin tietyt tuottoisat liiketoiminnat ja suuri paarialuokka maassa säilyvät. Esimerkiksi tupakointi ja viinajuonti ovat mielisairauksia, tarkemmin sanottuna reaktioita lamaannuttavasta pelosta.

Siksipä ne ovat sodan ja henkilökohtaisen laman oloissa niin suosittuja. Lavatanssi on sylikkäin tapahtuvaa liikettä. Miehen ja naisen välistä vartaloiden avulla tapahtuvaa keskustelua ohjaa lähes synkkä ja ikävöivä musiikki. Se on makeaa surua. Tanssin aikana kaksi toisilleen vierasti tulee yhdeksi. Kaksi toisilleen vierasta saavat kuvitelmissaan kokea olevansa yksi kokonaisuus. Onko se tämä kaipaus, joka loppujen lopuksi tekee tanssista romanttisen.

Vastakkaisen sukupuolen kaipaus ei ole pelkästään seksin puutteesta johtuvaa, vaikka siihen usein liittyy seksistä unelmointia. Kaipaamme sellaista, jonka tajuamme vastakkaiseksi ja jonka kanssa voisimme muodostaa kokonaisuuden. Kuten kemiassa on opetettu, vastakkaisen varauksen omaavat ionit yhtyvät yhdeksi molekyyliksi.

Tekstiä on mukava lukea kuin piru raamattua. Tässä tapauksessa tanssinharrastaja vastaan musiikin kuuntelija. Itselle vieras musiikki voi ärsyttää, jos sitä kuulee taustalla. Musiikki herättää muistoja jopa vahvemmin kuin vanhat valokuvat. Se aktivoi elämäkerrallisen muistin ja käynnistää aivoissa mielen elokuvan.

Tutkijat eivät tiedä miksi, ainoastaan miten se tapahtuu. Musiikki osuu aivojen mantelitumakkeeseen, joka vastaanottaa kaikki aistitietomme ja jonka tehtävänä on tunnereaktioiden muistaminen ja käsittely. Vahva vaikutus on musiikilla, jonka ensikuulemiseen liittyy voimakkaita tunteita, ja muisto haalenee, jos kuulemme kappaleen monta kertaa.

Esimerkiksi työpäivän jälkeen pistetään joku itselle sopiva kappale soimaan. Hyvä musiikki panee mielemme kuvittelemaan liikettä eli hytkymään ja naputtamaan jalkaa tai sormea, koska musiikki stimuloi koordinaatioon ja liikkeen ajoitukseen liittyviä aivoalueita. Musiikki on ihmisen varhaisinta kommunikaatiota, ehkä puhettakin varhaisempaa, se osuu suoraan aivojen syvimpiin osiin, mielihyväkeskukseen, joka säätelee primitiivisiä tunteita.

Esimerkiksi pareittain soittavien muusikoiden aivosähkökäyrät alkavat yhdenmukaistua heidän soittaessaan. He siis kommunikoivat keskenään tiedostamattaan. Sama koskee todennäköisesti yhteislaulua.

Laulaminen puolestaan kehittyy laulamalla. Yhteisön koossa pitämistä ja parinvalintaa on pidetty jopa musiikin perimmäisenä biologisena tarkoituksena. Siten musikaalisuus on ihmisen luontainen ominaisuus. Toiset kuuntelevat musiikkia vasemmalla toiset oikealla aivopuoliskolla tai sitten molemmilla.

On vaikea todistaa, että erot olisivat synnynnäisiä. Hän pitää samanlaisesta, kunnes kehittää oman makunsa, jolloin musiikista tulee samalla tapa erottua vanhemmista. Jo vastasyntynyt tunnistaa vaistomaisesti musiikkikulttuurinsa tyypilliset sävelasteikot ja vierastaa riitasointuja. Ihminen lukkiutuu jo ennen kouluikää tiettyyn ääniympäristöön, ja aivojen kuulojärjestelmä käsittelee muunlaista musiikkia siitä käsin. Musiikkimaku voi silti kehittyä paljonkin kuuntelemalla tietoisesti, jolloin samalla kuuloalueet saavat jumppaa.

Aivojen mielihyväkeskuksia hellii musiikki, jossa on ihanteellinen yhdistelmä toistoa ja hienovaraista muuntelua sekä yllätyksiä. Siis sopivasti jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua. Atonaalinen taidemusiikki on suurelle osalle ihmisistä epävireistä möykkää, pelkkiä yllätyksiä ja ilman säännönmukaisuuksia. Musiikki stimuloi aivoja, mutta nykykäsityksen mukaan musiikkilajeja ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Paholaisen sointu, vähennetty kvintti eli tritonus oli keskiajan kirkkomusiikissa kielletty.

Kyseinen sointu löytyy mm. West Side Storyn Mariasta ja Simpsonien tunnarin alkusävelestä. Sellainen mielikuva jäi, että näissä varhaistansseissa käy lähinnä eläkeläiset eli köpöttelevä väki. Varsinkin pisti silmääni, että miesten keski-ikä oli noin 10 — 20 vuotta naisia korkeampi ja vastaavasti naisten tanssitaito merkittävästi miehiä parempi.

Vain yhden taitavan vanhemman miestanssijan näin koko matkan aikana ja sentään kävimme 25 kertaa milongoissa. Myöhäisiin tangotansseihin nuoriso valuu tuossa puolenyön aikaan ja nujuavat ensin pöydissä juomansa ääressä pari tuntia ennen kuin pääsevät vauhtiin.

Valitettavasti en ollut näkemässä kolmen aikaan aamulla, miten väki vetää tangoa tunteella. Jos ilkeä olisin, niin väittäisin, että tango väestöpohjaan nähden on suhteellisen vähän harrastettu asia tavallisten nuorten keskuudessa.

Se ketkä tangoa tanssivat vähän riippuu siitä keneltä kysyy. Buenos Airesin miljoonaiseen porukkaan mahtuu jo melkoinen määrä ammattilaisia, joille aika monelle tarjoutuu työtilaisuuksia tangoshow'n piirissä.

Sain sen käsityksen, että tämän metropolin alueella pyörii kymmenittäin enempi pieniä tangoryhmiä, joten erilaisia tangoesityksiä löytyy joka illalle. Nämä esitykset on tarkoitettu ennen muuta turisteille. Hinnatkin ovat sen mukaiset, ettei paikallisella palkkatasolla joka ilta istuta tangoravintolassa pihvin ääressä ja hihkuta bravoota paikallisille tangovirtuooseille.

En laskenut mutta arvaan, että varsinaisia tanssipaikkoja Buenos Airesissa on selkeästi alle , enkä ihmettelisi, vaikka todellinen luku olisi alle Lähes poikkeuksetta elävä musiikki puuttui ja pelkästään melodiatonta, hakkaavaa nuevo tangoa itkunsekaisen miehen äänellä laulettuna kuuli joka paikassa pitkin iltaa. Vain tangoesityksissä kuuli sellaista tangoa, jota olin tottunut pitämään hyvänä argentiinalaisena tangona.

Se vähä mitä näin vanhemman porukan muuta kuin tangoa tanssivan, oli pettymys. Eivät he osaa muita tansseja oikeastaan ollenkaan, mitä nyt paikallisia kansantanhuja. Eipä silti ei siellä myöskään juuri missään muuta soiteta kuin tangoa, milongaa ja tango valssia. Ai niin otsakkeen aiheesta piti kirjoittaa. Käyttäisin aikani ja rahani yksityisillä tangotunneilla. Opettajia löytyy joka lähtöön. Monelle suomalaiselle tuttu lienee Tango Pasiónista Los Ocampo www. Vaikkapa yhtenä opettajina voisivat olla he.

Nyt emme ottaneet heihin yhteyttä, koska arvelimme, etteivät he olisi päästäneet meitä irti ennen kuin lentokentällä, emmekä halunneet olla heille pitkänä riippana. Kuulin, että facebookissa oli tilaisuutta puitu ja ehkä sen vuoksi varsinkin evästettyä nuorta väkeä oli runsaasti paikalla. Black Box BB on talon eteläpäässä Postitalon suunnalla alakerrassa. Pää- eli narikka-aulasta kävellään miesten wc: Alhaalla on myös vartioimaton narikka.

Ensivaikutelmat tilasta eivät minun kohdallani olleet huonot mutta eivät mitenkään loistavatkaan. Lattia muistutti enempi vesivanerin kääntöpuolta, mikä ei minun tossuilleni ollut mahdoton juttu. Tanssialueen pinta-alaa en laskenut, mutta veikkaisin yli neliön. Vahtimestari avasi ovet kello Ensimmäisen ja viimeisen setin aikana mahtui aika hyvin tanssimaan, mutta keskimmäinen oli vähän ahtaan oloinen.

Väliajoilla väki häädettiin käytävään, koska ilma loppui ja piti saada vahvaa tuuletusta aikaan. Vain yksi pyörtyi hapen puutteeseen ja häntä virvoiteltiin sitten verhon takana. Ei ainakaan sen vuoksi talo voi ylenkatsoa lavatansseja, etteikö sinne tanssijoita löytyisi.

Silmääni pisti myös se, että paikalla oli tavattoman paljon sellaista nuorta ja erittäin tanssitaitosta väkeä, jota en ollut tavannut muilla tanssipaikoilla. Eli potentiaalia alueelta löytyy. Toivotaan, että lavatanssin puolustajia myös Helsingin päättäjistä löytyy, jotta Silmun kaatamisen jälkeen edes vähän tavalliset tallaajat voivat päästä nauttimaan verovaroin maksetusta kulttuurista eikä pelkästään korkeakulttuuri ole etuoikeutetussa asemassa.

Kun vielä ukulella vahvistettu Martti Metsäkedon tanssiorkesteri vastasi soitosta, niin jokainen tietää, että musiikin suhteen on vaikea olla kverulantti.

Tiedossani on, että vain yksi lahtelainen mieshenkilö seuralaisensa kanssa salakavalasti livistivät toisen setin jälkeen Wanhan tanssikellariin Sinitaivaan perään. Lähitanssit Musiikkitalon Black Boxissa pääaulasta alakertaan 8. Musiikkitalon ensimmäisessä paritanssi-illassa esiintyy Martti Metsäkedon tanssiorkesteri. Tapahtuman tarjoaa Suomen Muusikkojen Liitto ry Vapaa pääsy.

Tässä on viehättävää se, että Musiikkitalo on ottanut huomioon myös pupulaarikulttuurin tarpeet. Vahvaa huhua sille, ettei kyseisessä talossa tanssimusiikkia kuule, on nyt joutumassa häpeään. Mielenkiintoista orkesterin valinnassa on se, että kunnian olla ensimmäisenä on saanut orkesteri, joka soittaa lähes ainoana ns. Kuuluisammatkin tanssilavojen kassamagneetit tahtovat vetää radioiskelmää ja 'kauniita kappaleita uudelta levyltään', joilla ei aina tahdo olla mitään tekemistä lavatanssin kanssa.

Synnynnäisenä kyynikkona mieleen lirahti ensimmäisenä, että jokin vaikutus tuolla nykyisen kulttuuriministerin nuivuudella korkeakulttuuriin saattaa olla, kun tällaista kansankulttuuria päästetään Musiikkitalon seinien sisälle. Eräs pääkaupungissa ilmestyvä maan suurin päivälehti kirjoittaa tänään Taitaapi keisari olla vähissä vaatteissa, sanotaan mitä sanotaan.

Tulee mieleen viime vuosikymmeniltä tietty silloinen sosialistinen valtio, jossa karjalle ei kannattanut syöttää rehuviljaa vaan sen sijaan leipää, koska tuetun leivän kilohinta oli huomattavasti alempi kuin rehuviljan. Eliittikulttuurin tarjonnassa on vähän samoja piirteitä. Vuosikymmenien ajan opiskelijoita on yritetty vieroittaa pois populaarikulttista, kuten tanssilavoilta, jotta he tottuisivat eliittikulttuurin suurkuluttajiksi.

Menestys ei ole ollut kovin vakuuttavaa. Arveluttavaa tämä on siinä mielessä, että toiset kulttuurit asetetaan eriarvoiseen asemaan. Kuka muu kuin Ralf Gothóni pystyy sanomaan, että esimerkiksi heavyrock ei ole kulttuuria, vaan se edustaa 'tunne-elämän kehittymättömintä ja raainta kerrostumaa' HS. Liekö nykyisen kulttuuri- ja urheiluministerin nuivuuden ansiota, että Musiikkitalo on julistanut Sibeliuksen syntymäpäivän 8. Viehättävää on se, että Musiikkitalo on ottanut näin huomioon myös pupulaarikulttuurin tarpeet.

Vahvaa huhua sille, ettei kyseisessä talossa tanssimusiikkia kuule, on nyt siis joutumassa häpeään. Mielenkiintoista orkesterin valinnassa puolestaan on se, että kunnian olla ensimmäisenä on saanut orkesteri, joka soittaa lähes ainoana ns. Kuuluisammatkin tanssilavojen kassamagneetit tahtovat vetää radioiskelmää ja "kauniita kappaleita uudelta levyltään", joilla ei aina tahdo olla mitään tekemistä lavatanssin kanssa. Miksi joskus on 'perhosia vatsassa'?

Vatsa on meidän 'toiset aivot'. Pohjoisamerikkalaiset tutkijat ovat osoittaneet, että ne miljoona solua, jotka ahertavat ruuansulatusjärjestelmässämme, toimivat toissijaisten aivojen tavoin kontrolloiden monia sellaisia elintoimintojamme, joilla on yhteys mm. Ruuansulatusjärjestelmämme hermoratojen kautta 'ajattelevat' aivomme saavat runsaasti informaatiota.

Tutkimusten mukaan monet voimakkaat tunteemme ovat lähtöisin vatsasta. Esimerkiksi vaaratilanteet saavat aikaan vatsan kouristuksia ja suoliston möyryämään, samoin hetket ennen vaikeaa koetta tai ihastuksen tullessa lähietäisyydelle. Kaikki ne tapahtumat, jotka olemme kokeneet tai nähneet jäävät tiedostamattomaan muistiimme, josta vähitellen on syntynyt valtava tietopankki, josta tilanteen mukaan tuntemukset 'vatsan perhosina' pulpahtavat esiin, oli sitten kyse rakastumisesta ensi silmäyksellä tai pitemmällä aikajänteellä.

Menettävätkö naiset synnytyksen jälkeen herkkyytensä? Jos synnytyksessä alapää on liian ahdas, on emättimen aluetta pakko operoida, minkä vuoksi lähes aina sinne jää pysyvää arpikudosta. Häpyhuulille ei synnytyksessä koidu vahinkoa, joten synnytyksellä ei ole vaikutusta myöhempään seksin harjoittamiseen.

Se tiedetään, että äidinmaidon tuottamisen kannalta tärkeä prolaktiini vähentää imetyksen aikana sukupuolisia haluja. Voiko nainen saada orgasmin pelkästään rintojen koskettelusta? Se ei ole vain mahdollista vaan melko yleistä. Miehille naisen rinnat ovat tärkeimmät katseen vangitsijat, seuraavaksi tulevat pakarat. Mikä on viikon paras päivä harrastaa seksiä? London School of Ecomicsin tutkijoiden mukaan torstai on viikon paras päivä seksuaalisten suhteiden hoitamiseen.

Koska tällöin sekä miehen että naisen hormonitasot ovat synkronissa. Syynä tähän on solujen sisäinen 24 tunnin biologinen kellomme. Asiaa on tutkittu mm. Tämä tarkoittaa myös sitä, että säätämällä biologista kelloasi hiukan aikaisemmalle torstaiaamuna, jolloin testostreni- ja estrogeenitasot ovat noin 5-kertaisia muihin päiviin nähden, saatat lähteä kotoasi töihin paljon onnellisempana.

Miksi suudellessamme taivutamme päätämme oikealle? Sikiöt ja vastasyntyneet pyrkivät nukkumaan siten, että kaula kiertyy oikealle. Tästä seuraa, että totumme pitämään tätä puolta sopivampana hyväilylle. Miksi jotkut kiihottuvat seksuaalisesti vaaratilanteessa. Jotkut ihmiset näyttävät olevan addikteja adrenaliinille, joka tuottaa kemiallisesti samanlaisia tuntemuksia kuin mitä orgasmi saa aikaan. Lisäksi adrenaliini nostaa dopamiinitasoa keskushermostossa, mistä seuraa hyvän olon tunne.

Viitteitä siltä, että vaaratilanteessa rakastavaisten kromosomissa 11 geenin DRD4: Tämä voi olla syynä siihen, että etsiydytään vaaratilanteisiin suuremman tyydytyksen saavuttamiseksi.

Voiko mies saada orgasmin ilman siemensyöksyä? Tavallisesti sitä sanotaan takaperoiseksi eli sisäiseksi siemensyöksyksi. Monimutkainen lihaksiston liikesarjan vuoksi tällöin siemenneste ohjautuu virtsarakkoon, josta se sitten aikanaan tulee virtsan mukana ulos. Jotkut miehet pystyvät harjaantumaan tässä niin, että halutessaan ohjaavat siemensyöksyn virtsarakkoon.

Itämailla tällaisen tantrahierontaan liittyvän taidon opettelu ei ole kovin harvinaista. Kiinassa tätä tapaa on käytetty ehkäisymenetelmänä siten, että penistä puristetaan sen juuresta niin kovaa, ettei siemensyöksy pääse purkautumaan ulospäin. Jos tämä virtsarakkoon suuntautuva siemensyöksy on spontaania, voi se olla merkki diabeteksesta tai eturauhasen operointitarpeesta. Montako peräkkäistä orgasmia voi saada? Kalifornialaisessa avioliitto- ja seksineuvontakeskuksessa tutkittiin henkilön kohdalla yhteensä 10 tunnin ajan orgasmia ja sen kestoa.

Eräs nainen sai ennätykseksi peräkkäistä orgasmia saman aktin aikana. Tehokkain miespuolinen ylti 16 kertaan. Päinvastoin saamme siitä nautintoa, se on hyvä tapa tutustua itseensä ja laukaista kertyneitä jännityksiä. Sillä voi myös auttaa intiimissä parisuhteessa toinen toistaan. Vaikka kukaan ei ole näkemässä saatamme kiihottua seksuaalisesti itsestään ilman estoja ja häpeää.

Silloin ajattelemme sitä, mistä pidämme, mikä tuntuu hyvältä ja minkä me tavallisesti lakanoiden välissä jaamme kumppanimme kanssa. Tämä merkitsee samalla sitä, että itsetyydytys voi parantaa asenteitamme rakastettuumme. Vastaako yhdyntä rasittavuudeltaan kilpaurheilua? Ensimmäiset oireet seksuaalisesta kiihottumisesta ilmenevät siten, että sydän alkaa sykkiä 90 — kertaa minuutissa. Vähän ennen orgasmia se lyö noin ja kliimaksissa kertaa minuutissa.

Säännöllinen sukupuolisuhteiden harjoittaminen pitää kunnossa monia elimistön osia, ei pelkästään sydäntä. Esimerkiksi hengitystiheys koitoksen aikana kasvaa 3-kertaiseksi normaalista. Tähän ei aina välttämättä ylletä edes kaikessa kilpaurheilussa. Sen lisäksi seksin harjoittamisessa samoin kuin urheilussa aivoissa erittyy endorfiinejä, jotka saavat aikaan euforisen olon kannustaen pitämään yllä rasitusta. Koveneeko 'sarvi' iän myötä? Erektio heikkenee vanhetessa, kun paisuvaisessa kuitumisen sidekudoksen määrä kasvaa ja tämä syrjäyttää huokoskudoksen.

Tämä prosessi alkaa jo 30 — 40 vuoden iässä ja sen seurauksena penis menettää elastisuuttaan ja laajentumiskykyään. Myös välilihana alueella verisuonten rakenne saattaa vaurioitua, mikä aiheuttaa verenkierron pienenemistä ollen yleinen syy erektion heikkenemiseen. Myös laskimosuonten supistuskyvyn väheneminen on on merkittävä osasyy erektion menettämiseen. Tämä kysymys ei tunnu jättävän ihmiskuntaa milloinkaan rauhaan.

Tutkija ja tiedemies Alfred Kinsey on paneutunut tähän asiaan ja tehnyt suurelle joukolle vapaaehtoisia asiaankuuluvia mittauksia. Vastavasti ohuimman ympärysmitta keskikohdalta mitattuna oli 3,8 cm ja paksuimman 17,2 cm. Todettakoon, että murrosässä erektiossa jäykkyys ja koko on suuremmillaan ja siitä se sitten iän saatossa rapistuu. Laajemmat tutkimukset ovat tuoneet koko maapalloa koskevaa tietoa, jota kuvaa tämän linkin kartta. Voidaan myös todeta, että kirjallisuus tuntee mainintoja Kinseyn tuloksia pienemmistä peniksistä, mutta ilmeisesti kyseisissä tapauksissa synnynnäiset kasvuhäiriöt ovat olleet syinä.

Mitä naisen sisällä tapahtuu, kun hän näkee miehen josta pitää? Tällöin naisen elimistössä tapahtuvat muutokset ovat nopeita ja monimutkaisia ja prosessiin osallistuvat monet elimistön järjestelmät. Näkö- ja joskus myös hajuaisti antavat naisen aivoille hälytyksen, että näköpiirissä on 'mielenkiintoinen kohde'. Tahdosta riippumaton vegetatiivinen järjestelmä lähettää käskyn lisämunuaisille erittää lisää adrenaliinihormonia, joka lisää sydämen sykettä, laajentaa keuhkoputkia, lisää verenpainetta ja kiihdyttää keskushermostoa.

Kaikki naiselliset järjestelmät virittyvät maksimaaliseen valmiustilaan. Hypotalamuksessa oleva hormonitoimintaa säätelevä keskus lähettää suuren määrän erilaisia käskyjä neuronien välityksellä saaden aikaan estrogeenien erittymistä. Emätin kostuu ja hikirauhaset alkavat toimia täydellä teholla. Näiden tuoksujen avulla nainen pyrkii kiinnittämään miehen huomion ja houkuttelemaan tätä.

Esimerkiksi hajuvesiteollisuus matkii tätä prosessia. Aivoissa rauhoittavan serotoniini- ja unettavan melatoniinihormonin erittyminen hidastuu. Samalla endorfiinin tuotanto kiihtyy, mikä tekee euforisen olon ja saa kaiken tuntumaan naisesta 'ruusuiselta'. Ruokahalukeskus ei viestitä nälän tunnetta, vaikka asianomainen olisi ollut useita tunteja syömättä mitään.

Voiko mies halutessaan estää erektionsa? Vapaaehtoistutkimukset osoittavat, että seksuaalisti kiihottavia kuvia näytettäessä jokainen koehenkilöistä sai erektion, vaikka pyrki mielessään tätä välttämään. Siten vanha sanonta 'kyrvällä on oma tahtonsa' pitää edelleen paikkansa. Peniksen erektiota säätelee aivojen nautintokeskus tai yhtä aikaa kaksi eri keskusta selkäytimen myötävaikutuksella. Kun ajattelemme jotain henkilöä, jota kohtaan tunnemme seksuaalista vetovoimaa, kiihottuvat tietyt vegetatiivisen hermojärjestelmämme omasta tahdosta riippumattomat osat ja lantioalueen verenkierto kiihtyy.

Se saa aikaan myös, että veren määrä peniksessä kasvaa jopa kertaisesti. Tämä veri kertyy peniksen paisuvaisen sienimäisiin ontelorakenteisiin lisäten niiden tilavuutta. Samaan aikaan laskimosuonet supistuvat hidastaen poistuvaa veren virtausta, jolloin verenpaine onteloissa kasvaa saaden aikaan peniksen koon merkittävän kasvun ja jäykistymisen.

Kuten miehet ja pornoteollisuus hyvin tietävät, erektio ei synny pelkästään silloin, kun nainen kiihottaa miestä fyysisesti, vaan sen saa aikaan myös kuvan katselu tai pelkkä kiihottava muisto intiimistä hetkestä. Miksi erektiossa joillakin miehillä penis käyristyy tai kaartuu? Tästä ei tarvitse olla huolissaan, ellei siitä ole haittaa seksin harjoittamisessa.

Tämä useimmiten on synnynnäinen sairaus, joka on nimetty Ludvig XV: Yleensä, jos se on kehittyäkseen, se kehittyy vasta myöhemmällä aikuisiällä. Käyristyminen johtuu joustamattoman arpikudoksen muodostumisesta paisuvaisen ontelorakenteisiin.

Sen vuoksi joillakin miehillä erektiossa penis käyristyy uskomattoman paljon. Kirurginen toimenpide on ainoa lääke, jolla tästä vaivasta pääsee eroon.

Tiede sanoo että on. Sen lisäksi, että 30 eri lihasta saa suutelemisessa harjaannusta, usein toistuvat suutelemiset lisäävät itsetuntoa ja parantavat verenkiertoa. Amerikkalaiset tutkijat tietävät kertoa, että suutelemista harrastavat ihmiset elävät keskimäärin useita vuosia kauemmin kuin sitä harrastamattomat ja sen lisäksi he potevat vähemmän erilaisia särkyjä tai saavat erilaisia kohtauksia.

Tämä voi johtua siitä, että suuteleminen saa aikaan monien hormonien lisäerittymistä, jolla on särkyä lieventäviä vaikutuksia ja jotka vahvistavat elimistön puolustuskykyä. Klassinen kielisuudelma eli 'tulisuudelma' saa sydämen tykyttämään kaksi kertaa tavallista nopeammin ja verenpaine nousee kohisten. Aistit sumenevat ja näyttää usein siltä, että suutelun aikana osapuolet ovat sokeita ja kuuroja. Miksi miehillä on aamuerektio?

Tämä johtuu siitä, että yöllä nukkuessa virtsarakko täyttyy aiheuttaen alavatsan laskimosuonten ahtaumaa, jolloin veren purkautuminen sydämeen heikkenee ja peniksen paisuvaiseen kertyy purkautumatonta verta. Ilmiö on sama sukupuolisen kiihottumisen aikana, mutta aamuerektioon ei liity sukupuolihaluja. Aamuerektio osoittaa, ettei mies ole impotentti ainakaan fyysisesti, vaan jos näitä ongelmia on, niin ne johtuvat ujoudesta tai psyykkisistä syistä. Tavallisesti ei, mutta on oltava varovainen mm.

Ajon aikana kivekset ovat alttiina satulan aiheuttamalle tärinälle ja iskuille. Kilpapyörien satulat ovat tavattoman kovia ja voivat häiritä sukupuolielinten verenkiertoa ja kuoppaisilla teillä tärinä välittyy entistä kovempana niihin.

On suositeltavaa nousta satulasta polkimien varaan ainakin puolen tunnin välein. Voiko nainen olla impotentti? Kaikilla naisilla on sama ominaisuus, heiltä puuttuu klitoriksen turpoamiskyky. Kuten peniksen erektiohäiriössä, tämä ei estä naista osallistumaan passiivisena osapuolena yhdyntään, mutta se kyllä vaikeuttaa seksuaalisen nautinnon saamista.

Väkeä oli kuin ylösnousemuksessa. Loppuehtoosta parkkipaikkoja taisi olla jaossa enää hautuumaan syrjässä. Pekka Niskan Pojat näyttivät ottaneen tai saaneen lämmittelijän roolin ja aloittivat iltasoiton. Hiukan ahtaan oloista oli, kun akvaarion ovi oli suljettuna vielä siinä vaiheessa, vaikka sitä jo silloin tällöin hiukan raoteltiinkin.

Monella muulla tanssipaikalla ei olisi tullut tanssimisesta mitään illan väkitiheydellä, mutta sen verran taitavaa ja toiset huomioon ottavaa porukka oli, jotta hyppimään pystyi suhteellisen mukavasti.

Tähtiorkesterin kohdalla soittava eli toisen setin aloitti Helminauha, joka minulle oli uusi tuttavuus. Pitkin katsein seurailimme kotiristin kanssa, kun nuoria poikia lappoi soittimiensa taakse. Taisi siinä vilahtaa ajatus mennä tämän setin ajaksi kahvion puolelle hakemaan lisävoimia PNP: Jäimme kuitenkin kuuntelemaan ensimmäiset kappaleet. Jälleen kerran pitää tunnustaa, että ennakkoasenne oli täysin pielessä. Vuosiin en ole kuullut nuoren uuden orkesterin soittaneen niin hyvää tanssimusiikkia, mitä Helminauha soitti.

Kaiken lisäksi se soitti hyvin koko illan ei vain ensimmäisiä kappaleita. Triolit ja hitaat valssit olivat lähes samaa tasoa kuin Hugo Strasserilla erona vain, että Helminauhalla oli myös loistava solisti. Vankkumaton mielipiteeni lienee, että nuo pojat ovat kuumaa kamaa ensi suven lavamarkkinoilla. Ehkä tämän ensihuuman vuoksi PNP: Tilanteesta teki jännittävän se, kun Helminauhaa pää mittaamaan toisella hyvällä orkesterilla eli PNP: Jos sokkotestiin olisin joutunut, en pitäisi mahdottomana, että olisin pistänyt Helminauhan ykköseksi ja sitten vasta PNP.

Muistutan kuitenkin, etten ymmärrä varsinaisesta musiikista mitään ja kuuntelen sitä jaloillani eli miten se sopii minulle tuttuihin tanssiliikkeisiin niin rytmisesti kuin melodisesti. Kiitokset Sarille ja koko Pavin henkilökunnalle uhrautuvasta työstänne meidän ja koko tanssikulttuurin eteen. Ilman teitä mielialamme huolto ja ylläpito olisi kokonaan tablettien varassa. Pienenä loppukaneettina vielä, että monet puhujat saisivat ottaa oppia Sarin kiitospuheesta: Onko joillakin naisilla "hotdog"-lihaksisto?

Monille "hotdog"-ilmaisu sukupuoliyhteyteen liittyen lienee tuntematon, mutta sitä käytetään puhuttaessa naisen lantiopohjan, tarkemmin välilihan perineum ja emättimen alueiden, tahdosta riippumattomista supistuksista naisen orgasmin aikana. Kuukausien harjoittelun tuloksena jotkut naiset voivat saada näitä supistuksia aikaan tahdonvaraisesti. Kun yhdynnän aikana ollaan hetki liikkumattomassa tilassa, miehestä voi tuntua kuin hänen penistään nuoltaisi.

Väitetään, että tällaista kykyä tavataan erityisesti itämaisilla naisilla. Kaikki naiset eivät suinkaan pysty tällaista kykyä saavuttamaan, vaikka he kuinka harjoittelisivat lantiopohjan lihaksistoaan. On olemassa erilaisia harjoitusohjelmia, joiden avulla näiden lihasten jännitysvoimaa voidaan jopa kertaistaa muutaman kuukauden harjoittelulla.

Rakastuminen - onko se sairaus? On totta, että rakastuneilla ihmisillä on samanlaisia oireita kuin pakkomielteistä kärsivillä sairailla. Molemmilla on alhainen serotoniinitaso, minkä vuoksi neuronit välittävät huonosti hermoimpulsseja. Alhainen serotoniinitaso voi aiheuttaa aggressiivisuutta ja järjettömiä tekoja. Pisan yliopiston tutkijoiden mukaan, rakastuminen ja mielenterveyshäiriöt, ovat patologisesti samanlaisia mitä tulee niiden aiheuttamiin rakenteellisiin ja kemiallisiin muutoksiin aivoissa.

Kummassakin tapauksessa ne ottavat uhrilta samat aivoalueet hallintaansa. Miksi sydän lyö kovemmin ollessamme kiihtyneitä tai rakastuneita?

Mekanismi on hyvin samanlainen kuin, jos olemme peloissamme. Sydän jyskyttää, polvet ovat hervottomia, suuta kuivaa ja vatsassa kiertää. Kaikki tämä johtuu vegetatiivisesta hermostosta, joka ohjaa tahdosta riippumattomia elintoimintojamme, kuten hengitystä ja sydämen lyöntitiheyttä.

Kun aivomme saavat viestin jostakin uhasta tai kun rakkaushalut johonkin kohteeseen iskevät päälle, se laukaisee sarjan reaktioita, jotka pistävät elimistömme maksimaaliseen reaktiovalmiuteen. Ihmisen on hyvä tuulettaa välillä huoneitaan ja komeroitaan, tyhjentää ja tehdä tilaa. Samalla voi raivata ajatuksistaan kuonaa ja karstaa, avartaa mieltään ja tehdä elämässään välitilinpäätöksen. Mies, joka rakasti järjestystä -teos kertoo eläkkeelle jääneestä tai jätetystä miehestä, joka on vastikään menettänyt vaimonsa.

Tunnollinen työntekijä ja järjestyksen ihminen, joka on pitänyt myös rivitaloyhteisön kurissa ja ojennuksessa, ei löydä enää merkitystä olemassaololleen. Onhan hän menettänyt elämänsä kivijalat - työn ja palvomansa vaimon. Kun paras ystäväkin on aikojen saatossa menetetty, ensin taloyhtiön puheenjohtajuudesta ja automerkkien paremmuudesta taistellessa ja lopulta muistisairauden syövereihin, ei päähenkilö Ovella ole seuranaan kuin lähistöllä tunkeileva kulkukissa. Kirjaa kuvattiin humoristiseksi, mutta itse en niinkään ajatellut teosta hauskaksi.

Teoksen alkupuolesta tuli mieleen Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja, mutta myöhemmin päähenkilö Ove muistutti paljon Clint Eastwoodin esittämää päähenkilöä elokuvassa Gran Turismo.

Luulisin, että elokuva on tuttu kirjan kirjoittajalle, ruotsalaiselle esikoiskirjailija Fredrik Backmanillekin. Esikoiskirjailijuus näkyy alun haparoinnissa, jopa siinä määrin, että hetken mietti kirjan kesken jättämistä. Tarinan edetessä kerronta kuitenkin terävöityi. Teos vuorottelee nykyisyyden ja menneiden vaiheiden kuvailua, ja varsinkin Oven menneisyyden vaiheet ovat koskettavasti kerrotut. Kirjailijan nuoruus hieman yllätti, kun teoksen lukemisen jälkeen huomasin hänen kuvansa kansiliepeessä.

Kustannusvaiheessa olisi ollut paikallaan hieman tiivistää, mutta kyllä tämä kirja luettavaksi kannattaa napata. Oven tarina jää mieleen pidemmäksikin ajaksi.

Fredrik Backman , joka rakasti järjestystä , Mies , romaani. Tosipohjainen, saksalainen elokuva Pako Siperiasta perustuu Joseph Martin Bauerin kirjoittamaan samannimiseen kirjaan. Saksalaissotilas päätyy toisen maailmansodan jälkeen venäläiselle työleirille Siperiaan kaivostyöhön. Hän on sotaan lähtiessään joutunut jättämään raskaana olevan vaimonsa ja pienen tyttärensä, jolle hän on luvannut lähettää kortin ja tulla jouluksi kotiin.

Venäläisleiristä pääsee leirin johtajan mukaan vain hautausmaalle, mutta saksalaissotilas on päättänyt päästä pois. Elokuva on jännittävä, ahdistava ja koskettava. Siinä ei ole mitään ennalta arvattavaa eikä helppoja ratkaisuja. Juonesta ei voi juurikaan kertoa pilaamatta katselukokemusta, joten voin vain suositella sen katsomista.

Elokuvan aikana tulee pohtineeksi rangaistuksen, anteeksiannon ja ihmisyyden teemoja, mikä ei elokuvalta ole vähän se.

Pako Siperiasta on nähtävissä vielä 13 päivän ajan Areenalta. Karjalainen , Keihäänkärki , Mä käännyn hiljaa pois. Lähettänyt Joululainen klo 9. Jokainen kevät nostaa silmiini kyynelet ilosta, koska tämä maa on niin kaunis. Järvi on aina uusi ja erilainen, rannoilta kahvinruskea, keskeltä kirkas, se näyttää virtaavan kuin joki, kadoksiin metsiin.

Lämpiminä aamuina sen kietoo sumu, sinertävä kuin aamumaito, sateella sen silkki on harmaa. Kirkkaat aamut kohoavat, päivä ja yö vaihtelevat, sade ja kuulas ilma. Vuodenaikojen lähtö ja paluu, lintujen laulu, äänien häipyminen, aamu ja ilta, kevät ja syksy alati hämmästyttävät minua. Eeva-Liisa Manner, Niin vaihtuivat vuoden ajat, Eeva-Liisa Manner , Kevät , runo.

Kevät nukkuu aavistavana pimeässä metsässä. Kulje äänettömin askelin, älä puhu kuumia sanoja näiden puiden keskellä, jotka odottavat väristen! Käteni on kädessäsi kuin silmu pimeässä mullassa. Aurinkoni, älä nouse vielä, älä kumarru herättäen ylitseni!

Tahdon uneksia vielä väkevyydestäsi nukkuvan kevään äärellä keskellä syntymättömän elämän jumalallista suloa. Sattuipa silmääni kirjakaupan hyllystä mielenkiintoinen kirjan kansi ja nimi, ja siirtyipä kirja sitten kassan kautta kotiin asti.

Kyseessä oli Juuli Niemen tänä vuonna ilmestynyt runoteos Tuhat tytärtä. Hänestä en ollut ennen kuullut mutta otin netitse selvää. Hän on syntynyt proosarunoilija ja käsikirjoittaja, joka on vuodesta alkaen kirjoittanut kaksi runotarinaa Tara, Pitkästä ilosta , novellikokoelman Tule hyvä ja kaksi runokirjaa Yömatkat, Tuhat tytärtä sekä käsikirjoittanut novellielokuvan Kesäpaikka ja elokuvan Roskisprinssi.

Kirjakaupassa silmäilin paria runoa enkä tietenkään ison sisarusparven nuorimpana voinut vastustaa muun muassa seuraavanlaisia säkeitä:. Runot käsittelevät perhettä ja sukua. Runojen keskushahmo on nuorin tytär, jolla on yhdeksänsataayhdeksänkymmentäyhdeksän siskoa ja veli, joka on kadonnut.

Runoissa puhutaan myös äidistä, isästä, isoäidistä, tädistä, sukujuhlista, matkoista, talosta, perheen autoista ja muistoista. Runoissa käsitellään perhesuhteita, erityisesti sisaruussuhteita, mutta myös lapsien suhteita vanhempiin sukupolviin. Käsittelyyn pääsevät esimerkiksi perinteinen perheenisä, kukkien sisko, paha sisko, lempitäti ja veli, joka ei halunnut olla veli. Viidennessä osassa siirrytään kuvaamaan parisuhdetta.

Vaikka jonkinlaista linkkiä muun kirjan teemaan yritetäänkin luoda, jäävät erityisesti tämän osan kolme viimeistä runoa mielestäni irrallisiksi ja tyylikin muuttuu jollain tavalla hajanaisemmaksi ja etäisemmäksi. Perhekuvauksista sen sijaan löytyy osuvia ja koskettaviakin runoja, joihin sisarusparvessa kasvaneet varmasti samaistuvat. Runoista hahmottuu kuva erilaisista perheenjäsenistä, kohtaloista ja tavoista kohdata ja olla kohtaamatta.

Taisin olla aluksi vain sätkivä särki. Muut opettelivat avullani perkaamaan. Taisin käydä sisuksiltani aika tyhjäksi. Mutta sitten rakensin sillan pyrstöstä päähän. Opin heijastamaan ja välkehtimään. Teoksessa esitellään venäläisiä ja suomalaisia pääsiäismunia ja opastetaan, kuinka erilaisia tekniikkoja käyttäen munia voidaan koristaa.

Kirjan kuvitus koostuu pääosin suomalaisissa yksityiskokoelmissa olevista pääsiäismunista sekä suomalaisten taiteilijoiden ja harrastajien koristelemista munista. Jo ikivanhoissa kulttureissa munaa on pidetty luomisen, hedelmällisyyden, lämmön, ilon, valon ja luonnon uudelleen syntymisen symbolina. Varhaiskristityt ottivat munan edustamaan pääsiäisen ydinsanomaa: Kristus nousi kuolleista, voitti kuolemalla kuoleman ja antoi ihmisille uuden elämän.

Punainen pääsiäismuna muistuttaa Kristuksen vuodattamasta verestä ja on ylösnousemuksen symboli. Palmusunnuntaina suoritetun virpomisen palkkana annettiin maalattu, koristeltu tai suklaamuna, mutta paaston takia palkka käytiin hakemassa vasta pääsiäisenä. Ortodoksisessa kulttuurissa ystävät ja sukulaiset antavat toisilleen lahjaksi pääsiäismunia, joissa on yleensä slaavinkielen kirjaimet XB eli Hristos Voskrese - Kristus nousi kuolleista.

Vanhan kristillisen perimätiedon mukaan Magdalan Maria lahjoitti ensimmäisen pääsiäismunan Rooman keisari Tiberiukselle Kristuksen taivaaseenastumisen jälkeen. Siihen aikaan hallitsijalle oli tapana viedä lahjoja. Marian ainoa rikkaus oli hänen uskonsa, joten hän vei keisarille kananmunan ja sanoi: Katso, tämä muna on kuollut, mutta sen sisällä on uusi elämä.

Piispa Arseni , Pääsiäinen , Pääsiäismuna , Ylösnousemuksen symboli. Jos edellinen postaus oli elokuva noin kolmikymppisistä, tämänkertainen tuttavuus on elokuva noin viisikymppisistä. Brittiläisen Joel Hopkinsin kirjoittama ja ohjaama yhdysvaltalainen draama Kerran vielä, Harvey näkyy kuukauden verran Areenassa. Elokuvan pääosissa ovat Amerikassa asuva mainosmusiikin säveltäjä Harvey Dustin Hoffman ja englantilainen lentoemäntä Kate Emma Thompson.

Näyttelijöistäkin voi jo päätellä, että kyseessä on laatudraama. Harvey matkustaa Lontooseen tyttärensä häihin, mutta kaikki ei ole hänen elämässään hyvin. Harvey on syrjässä vähän kaikesta. Hän on vieraantunut jo vuosia sitten tyttärestään, joka vanhempien eron jälkeen on asunut äitinsä ja isäpuolensa luona. Hän tekee tietokoneella mainosmusiikkia, mutta alaa ovat valtaamassa nuoret ja trendikkäät, joten Harveylle annetaan enää yksi mahdollisuus onnistua työssään.

Kate on jäänyt pyörimään elämässään pieniin ympyröihin. Hän huolehtii yksin asuvasta äidistään, tai ehkä paremminkin äiti huolehtii Katesta ja tämän naimattomuudesta.

Kate käy töissä, äidillään ja kirjoittamiskurssilla, mutta muuten hänellä ei juuri sosiaalista elämää ole. Nämä kaksi syrjään vetäytyjää päätyvät kuitenkin kohtaamaan toisensa. Elokuva on lämminhenkinen, ja siinä käsitellään kipeitä kokemuksia. Monessa kohdassa nousi pala kurkkuun. Siinä oli myös paljon rakkautta ja kauneutta.

En tiedä, miksi minua niin kovasti liikutti kohtaus, jossa nuori morsian illalla hääjuhlan päätteeksi nousee hääpuvussaan taksiin ja kietoo lämpimän huivin ympärilleen. Jotenkin siinä oli kipeää kauneutta, ja tuli mieleen, että toivoisin näkeväni vielä joskus omat lapseni tuossa samassa tilanteessa: Elokuva oli tarina aikuisesta miehestä ja naisesta, joiden elämä on sellaista, kuin se usein todellisuudessakin voi olla.

Sen henkilöt ovat aitoja ja tapahtumat tuntuvat pakottamattomilta. Tämä on draama aikuiseen makuun, ja voin sitä lämpimästi suositella. Perjantaina tuli Avalta elokuva Take this waltz, joka on edelleen nähtävissä Katsomossa.

Katsoin elokuvaa ja ihmettelin, miten amerikkalainen elokuva voi olla näin epäamerikkalainen. No, se johtui siitä, että elokuva ei ollutkaan amerikkalainen vaan kanadalaisen Sarah Polleyn ohjaus.

Elokuvaa on kuvattu draamakomediaksi, mutta itse jättäisin sanan komedia pois siitä huolimatta, että elokuva on varsinkin alkupuolella kerronnaltaan hyväntuulinen. Pidin kovasti siitä, että elokuvassa ei ollut kliseitä, siirappisuutta eikä Hollywood-leffojen ennalta-arvattavia käänteitä. Elokuvan musiikki tuki myös mainiosti juonen kehittelyä mm. Margot rakastuu taiteilija-riksankuljettaja Danieliin Luke Kirby , ja juoni kulkee tämän kolmikon tunteita peilaten.

Ja voi pojat ja tytöt, miten taitavaa tunteiden näyttelemistä leffa sisältää, oli kyseessä sitten epävarmuus, ilo, viettely, epätoivo, pettymys tai suru.

Kaikkien kolmen päähenkilön suorituksille nostan vaikuttuneena hattua. Polleytä onkin kehuttu henkilöohjauksesta, mikä selittynee osaltaan hänen näyttelijätaustallaan.

Elokuvassa pyöritellään riippuvaisuuden, itsenäisyyden ja rakkauden teemoja. Margot on ryhtynyt vakavaan parisuhteeseen ennen kuin hän on oppinut tuntemaan itsensä. Hän odottaa ensin aviomiehensä, sitten Danielin täyttävän koko hänen elämänsä ja tuovan hänen elämäänsä tarkoituksen.

Hän hakee suuria tunteita toisista, ja hänellä on hyvin vähän omaa elämää. Ehkä viimeisen minuutin aikana on nähtävissä uusi, itsenäisyyteen pyrkivä Margot. Elokuvan teema kiteytyy mielestäni ystävän lausahdukseen Margotille: Sitä ei yritetä täyttää hullun lailla.

Leena Lumi on blogissaan ylistänyt Anna Ahmatovan lyriikkaa. Uteliaisuuteni heräsi, ja luin Valitut runot. Ohessa ovat itseäni eniten puhutelleet runot kokoelmasta. Nämä runot resonoivat omien ajatusteni kanssa. Puhuvat äänellä, jonka kuulen Happoradiota  lainatakseni. Viimeinen runo on ehkä paras koskaan lukemani. Anna Ahmatova , lyriikka. Peura, Bradley ja Teir. Viidettä päivää todennäköisesti influenssan kourissa ei ole voinut tehdä juuri muuta kuin lukea ja katsoa sarjoja.

Loppuun olen saanut kolme kirjaa: Maria Peuran teosta On rakkautes ääretön en olisi halunnut lukea. Lukupiirissä seuraavaksi käsiteltävää siirtelin syrjään ja välttelin, koska aihe on niin kamala, mutta vihdoin se oli luettava.

Pieni Saara-tyttö jätetään isovanhemmille hoitoon määräämättömäksi ajaksi, koska alkoholisoituneista vanhemmista ei ole huolehtijoiksi. Saara joutuu häikäilemättömän pahan isosisänsä hyväksikäytön kohteeksi. Isoäiti on miehensä talutusnuorassa ja osallistuu osaltaan tytön nöyryyttämiseen. Kirja tuo esiin sen, miten kohtalot seuraavat uusiin sukupolviin, mikäli vanhemmista ei ole lapsiensa suojelijoiksi.

Lopussa on ennakoitavissa, että Saara löytää elämäänsä hyvyyden eikä toisten ja itsensä tuhoamisen spiraali pääse jatkumaan. Alan Bradleyn Piiraan maku makea on blogeissa paljon käsitelty teos. Odotin Agatha Christiemäistä nerokasta dekkaria, mutta odotukset eivät täyttyneet minun kohdallani. Kerronta oli näppärää ja lukeminen jouhevaa, mutta itse tarina ei oikein kantanut. Jännitystä ei juurikaan saatu luotua. Pahin pettymys oli loppuratkaisu. En voi ymmärtää loppukohtauksia,  joissa lähes kaikki olennainen ja ratkaiseva tapahtuu, kun päähenkilö on poissa pelistä.

Saman pettymyksen koin aikanaan Harry Potter ja Viisasten kiven yhteydessä. Päähenkilö on tajuttomana, ja sillä aikaa kaikki on ratkennut. Ihan niin helppoon ratkaisuun ei Bradley ollut turvautunut, mutta aika lähelle kuitenkin.

Ennemmin luen uudelleen Christieitä tai Viisikko-sarjaa. Tästä teoksesta ei mielestäni ole näiden manttelinperijäksi. Miellyttävä, ilmava ja mukaansatempaava sen sijaan on Philip Teirin esikoisromaani Talvisota - avioliittoromaani. Teos kuvaa Maxia ja Katriinaa, ammatillisesti menestynyttä, kuusikymppistä pariskuntaa, jolla on kaikki hyvin mutta joka kipuilee sen kanssa, onko elämä sellaista, kuin sen piti olla.

Lisäksi kirja kertoo heidän perheellisestä tyttärestään Helenistä ja Lontoossa taidetta opiskelevasta tyttärestään Evasta. Kerronnassa on jotain samalla tavalla kiinnostavaa kuin Linn Ullmannin tyylissä, vaikka Ullmannin kerronta paljon runollisempaa ja syvällisempää onkin.

Kirjasta tuli myös mieleen hyvät kotimaiset sarjat, kuten Sydänten akatemia, Vuoroin vieraissa tai Toisen kanssa. Teirin teoksiin voisin vastaisuudessakin tarttua, koska jo esikoinen on näin hallittua laatua. Toivottavasti hän vain uskaltautuu vastaisuudessa vielä rohkeammin henkilöiden pään sisään.

Tyttärien tarinoita syventämällä heistä olisi saanut omat kirjansa kummastakin, ja tässä teoksessa olisi voitu keskittyä pelkästään vanhempien elämän kipukohtiin. Siinä tapauksessa Eva toivoi olevansa jo niin vanha, hän toivoi, että olisi jonain päivänä huoleton, ettei mieltä koko ajan painaisi inhottava häpeä siitä ettei suorittanut tarpeeksi, että oli velkaa jollekulle.

Piiraan maku makea , esikoisromaani , Maria Peura: On rakkautes ääretön , Philip Teir: Talvisota - avioliittoromaani , romaani. Ostin kirjakaupasta tammikuussa Anna-Leena Härkösen kolumnikokoelman Ihana nähä ja muita kirjoituksia. Ennestään hyllyssä on aiemmat kolumnikokoelmat, joista varsinkin ensimmäistä, Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia, olen useaan kertaa lukenut ja nauranut kyyneleet valuen.

Seuraavien kokoelmien terävistä huomioista ja nasevista analyyseistä vaikutuin myös, vaikkeivat ne niin hersyviä nauruja herättäneetkään. Viimeisimmässäkin on paljon hyvää. On kiehtovaa lukea ihmisestä, jolla on häpeämätön itsevarmuus, joka mokailee ja joutuu nolottaviin tilanteisiin mutta joka osaa kirjoittaa elämästään suorasukaisen napakasti.

Härkönen vanhenee samaa tahtia kanssani, joten on herkullista lukea katsantokantojen asteittaisesta muuttumisesta, mihin olen itsekin törmännyt. Puutarhanhoito alkaakin hieman kiinnostaa, muisti alkaa pätkiä, lasten esitykset liikuttavat, keski-ikäistyminen ei tuokaan luultua seesteisyyttä, nukkuminen alkaa olla yhä tärkeämpää, kuten oman ajan ottaminenkin. Käsittelyyn pääsevät jälleen shoppailu- ja kosmetiikkateemat, joista itse en niinkään enää innostu.

Ulkonäkö puhuttaa edelleen, mutta nyt jo hieman viiltävämmällä sävyllä: Nyt en enää nauraisi. Voi olla, että kaataisin viinilasillisen jätkän päähän.

Ihana nähä sisälsi kaksi samaa kolumnia kuin Palele porvari ja muita kirjoituksia -kokoelma: Aprillia lyhennetty versio Selviytyjät-kolumnista ja Toisin sanoen. Hieman halju olo siitä tuli.

Liekö kyseessä kustantajan kömmähdys vai mikä? Kuusi kolumnikokoelmaa, Kauhun tasapaino, Terveisiä pallomerestä, Palele porvari, Laskeva neitsyt, Takana puhumisen taito kylkiäislahja Kirjan ja ruusun päivänä ja Ihana nähä, on humoristinen, kärkevä, nokkela ja kiinnostava lukupaketti asioista, joita itsellekin on käynyt tai voisi käydä.

Kolumneissa kerrotaan myös kiinnostavia anekdootteja näyttelijä- ja kirjailijatuttavuuksien sattumuksista. Jutuissa pureudutaan pieniin ja suuriin asioihin. Niissä käsitellään ärtymyksen aiheita, ihmissuhteita, lapsuuden ja nuoruuden muistoja, hyviä ja huonoja hetkiä. Näihin kirjoihin on helppo tarttua, ja niiden matkassa viihtyy.

Anna-Leena Härkönen , Ihana nähä ja muita kirjoituksia , kolumnikokoelma. Emonen Tipulassa-blogista on aloittanut hauskan haasteen, johon Milla "Kun taivaalta sataa valkoisia hiutaleita" -blogista minut haastoi.

Haastan mukaan Mari a: Näissä blogeissa kirjoitetaan kirjoista mukaansatempaavasti ja kiinnostavasti. Kirjamaku on myös monipuolinen, joten lukuinspiraatiota löytyy monenlaisiin hetkiin.

Ohjeet osallistumiseen löytyvät alta. Toivottavasti innostutte lähtemään mukaan! Jos haluat, ylläolevaa kuvaa saa vapaasti käyttää postauksessa! Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää.

Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä! Mabel ja Jack asuvat luvulla Alaskassa. He ovat viisissäkymmenissä oleva, ennenaikaisena syntyneen ainoan lapsensa menettänyt pariskunta. Jackin aika menee peltoa raivatessa, maatilan töitä tehdessä ja metsästysretkillä, mutta Mabel elelee talossa elämänhalunsa menettäneenä. Eräänä talvi-iltana he tekevät lumesta tytön, jolle Mabel pukee lapaset ja kaulahuivin. Aamulla vaatteet ovat hävinneet ja pienet jäljet johtavat lumessa metsään.

Pariskunta alkaa nähdä vilauksia valkohiuksisesta tytöstä, jolla on jäänsiniset silmät. Lumilapsen juonesta en halua kertoa enempää, koska jos kirjaa ei ole lukenut, juonikuvaukset pilaisivat koko kirjan idean.

Sen verran voi kuitenkin kertoa, että teos on kirjoitettu kauniisti mutta todentuntuisesti asuuhan kirjailija itsekin keskellä Alaskan villiä luontoa. Lukija voi elää mukana ankaran luonnon ja uudisraivaajaelämän välisissä voimainkoitoksissa. Kirjan hahmoihin tutustuu helposti elävän kerronnan myötä. Kirjassa on realistista elämänmakua mutta myös kauneutta, syviä pohdintoja sekä syvän epätoivon ja kepeän onnen vaihteluita, niin kuin elämässä aina on.

Välillä teoksen tunnelmasta tulee mieleen lapsuuden Pieni talo preerialla, vaikka Lumilapsen teemat koskettavatkin syvemmin kuopauksin. Lumi on kirjan nimen mukaisesti keskeinen tekijä tapahtumissa, ja henkilöiden elämä rytmittyykin vuodenaikojen - ja lumen liikkeiden - mukaan: Hän ei voinut käsittää pilvistä muovautuvien lumihiutaleiden kuusikulmaista ihmettä, kiteytyneitä saniaisia ja höyheniä, joita tuiskuaa takinhihalle, valkoisia tähtiä, jotka sulavat heti johonkin osuessaan.

Miten sellainen voima ja kauneus saattoi ilmetä jossain niin pienessä ja katoavassa ja tiedon tuolle puolen jäävässä? Ulkoisten tapahtumien vähäeleisyydestä huolimatta tässä kirjassa eletään täyttä elämää. Mabel ja Jack eivät ole valinneet helppoa osaa lähtiessään Alaskaan, eikä kohtalokaan ole varannut heidän osalleen sileintä tietä kuljettavaksi. Pariskunnan ystävä kuitenkin toteaa osuvasti: Elämä viskoo meitä aina sinne tänne. Siitähän se seikkailu syntyy. Siitä, ettei tiedä, mihin päätyy ja miten pärjää.

Kaikki on yhtä mysteeriä, ja kun me muuta väitämme, me vain valehtelemme itsellemme. Kerrohan, milloin sinä olet tuntenut eläväsi kaikkein voimallisimmin? Eowyn Ivey , Lumilapsi , romaani. Tämän kirjan piti olla lyhyt ja ohut. Olin ajatellut lukea sen parissa illassa, ja palauttaa lukupiirin kaappiin kirjastoon, mutta eihän se mennytkään niin. Inka Nousiaisen Kirkkaat päivä ja ilta olikin suuri kirja. Sen lauseita piti maistella, lukea uudestaan, yrittää saada niistä irti kaikki, mitä niissä oli sanottu ja mitä niihin oli kätketty.

Yhdestä ajatuksesta lähti avautumaan uusia ajatusketjuja, havaintoja ja oivalluksia tai sitten vanhoja tarinoita ja muistoja. Ei kirjaa voi lukea nopeasti, jos joka sivulta lähtee mielessään uusille matkoille, palaa takaisin ja lähtee taas kiertoteille. Kirjan virkkeet olivat kauniita kuin runot. Ne tuntuvat tarkkaan harkituilta taideteoksilta kukin.

Tällaisen kirjan äärellä ei voi kiirehtiä tai ahmia vaan on annettava ajatuksille avaruutta, tunteille tilaa. Haaveellinen Edla oli syntyessään "solakka kuin ruoko, leijuva kuin linnun rintauntuva". Kun Iida saapuu vuonna opettajaseminaarin jälkeen ensimmäiseen työhönsä ja uuteen kotiinsa, hän on onnellinen heti.

Se jomotti hänen ihonsa alla ja sai kaiken tuntumaan erityiseltä: On myös uusi ystävä Varpu, koulun rehtori Heimo ja tietysti koko kylän väki, sillä kuten Varpu sanoo: Sinä kuulut nyt kaikille. Toisen kouluvuoden alussa Saksa hyökkää Puolaan ja Suomessa aletaan varustautua sotaan. Pidän kirjoista, joissa yhteiskunnallisetkin asiat kuvataan yksilön kautta. Jokainenhan kokee maailman tapahtumat henkilökohtaisesti, sillä hetkellä, kaiken keskellä, osaamatta tapahtumahetkellä eritellä kokonaisuutta, kuten jälkipolvet voivat tehdä.

Myös Iidan sisällä tapahtuu myllerrys: Iidan tarinan ohella ollaan nykyajassa, jossa vanha Edla saa avukseen Viljamin, nuoren palomiehen, joka on tulossa tahtomattaan isäksi. Viljami on elänyt aina äitinsä kanssa, isättömänä, ja on nyt hukassa elämänsä kanssa. Jonkun pitäisi puhaltaa pois se torjuvuuden kelmu, joka on ollut kietoutuneena hänen ympärilleen lapsesta saakka".

Viimeisissä luvuissa tarinat kietoutuvat merkityksiä antavasti yhteen. Nousiainen kuvailee hetket, ympäristöt ja tunnelmat tarkka-aistisesti. Joku pienenpieni saattoi aina nähdä kaiken. Inka Nousiainen on mestarillinen sisäisen kuvaaja. Kirjan rytmi on sisäisestä ulospäin; mielenliikahdukset, ajatukset ja tunteet ovat toimintaan liikuttavia voimia.

Inka Nousiainen , Kirkkaat päivä ja ilta , romaani. Lasilinna on newyorkilaisen toimittaja Jeannette Wallsin kansainväisesti menestynyt elämäntarina. Hän vaikeni taustoistaan pariksi vuosikymmeneksi, kunnes kirjoitti tämän lumoavan, paljastavan, raadollisen ja tunteikkaan omaelämäkerran. Ensimmäinen muistikuva Jeannettella on hänen syttymisensä tuleen kolmevuotiaana, kun hän keittää kaasuliedellä nakkeja. Äiti nimittäin sanoo hänen olevan varhaiskypsä ja antaa hänen usein laittaa ruokaa.

Perheeseen kuuluvat äiti, isä, Jeannetten isosisko Lori, pikkuveli Brian ja vielä viimeisenä perheeseen syntyvä Maureen. Vanhemmat ovat boheemeja, välinpitämättömiä, tyhmiä, älykkäitä, raivostuttavia, itsekkäitä, hyväntahtoisia, julmia, herkkiä, vastuuttomia, oikeudenmukaisia, röyhkeitä, villejä, laiskoja, kiihkeitä, tunteettomia, rakastavia ja raivokkaita, kaikkea vuorotellen.

Lori on taiteellinen, Brian on rohkea, Maureen on kaunis ja Jeannette on päämäärätietoinen ja topakka. Perhe tekee äkkinäisiä muuttoja ympäri Yhdysvaltoja. Matkaan lähdetään yleensä yöllä, kun velkojat ja vuokranperijät ovat päässeet liian liki.

Äiti olisi ammatiltaan opettaja, jolle riittäisi töitä, ja isäkin tekee töitä sähköhommissa, mutta kummastakaan ei ole käymään vakituisesti töissä, ottamaan vastuuta perheestä eikä elättämään heitä.

Perhe elää nälässä, liassa, puutteessa ja vaarojen keskellä, paitsi jos rahaa on jostain tullut, jolloin se pannaan sumeilematta menemään. Äiti on varakkaasta perheestä mutta inhoaa sovinnaisuutta ja haluaa elää vain taiteelleen. Isällä on suuria keksintöjä työn alla, ja hän haaveilee rakentavansa perheelle upean lasilinnan, jonka piirustuksia hän kehittelee.

Tärkein asia isälle on kuitenkin alkoholi, joka tekee hänestä lupsakan seuramiehen ja väkivaltaisen pirun ja johon perheen vähät rahavarat hupenevat.

Kaiken tämän keskellä älykkäät lapset yrittävät selviytyä yhdessä: Äidistä ja isästä ei suojelijoiksi ole. He uskovat lapsen karaisemiseen ja luottavat heidän selviytymiseensä. Toisinaan taas isä kertoo tarinoita, pidetään hauskaa, reissataan uusiin seikkailuihin, nauretaan ja tanssitaan. Kun kotitalo homehtuu ja alkaa hajota kokonaan, vanhemmat ovat yhä vähemmän läsnä, äiti henkisesti ja isä fyysisesti, ja elämä alkaa käydä toivottomaksi, Jeannette päättää, että hän ei jää kuolevaan kaivoskylään hiilipölyn keskelle vaan lähtee New Yorkiin.

Jeannette on alkanut säästää rahaa koulun ohella tekemistään tilapäistöistä. Hän on löytänyt intohimonsa kirjoittamisesta ja tekee koulun lehden. Pääseekö hän New Yorkiin, selviääkö perhe, periytyykö kohtalo? Sen suosittelen ehdottomasti itse selvittämään. Lasilinna on tarina vaikeista asioista ilman katkeruutta. Tämä on kertomus perheestä, yhdessä selviämisestä ja oman tien valitsemisesta. Tämä on koreilematon, aito ja lämminhenkinen teos unelmista ja niiden romuttumisesta.

Ehkä ennen kaikkea Lasilinna on kirja rakkaudesta. Jeannette Walls , Lasilinna , omaelämäkerta , romaani. Isovanhempani olivat suuressa vaarassa, koska isoäitini oli nunna ja isoisäni munkki. Kiinalaissotilaat hyökkäsivät heidän luostariinsa ja ryöstivät sen. Sotilaat mellastivat myös luostarin lähellä olevassa kylässä.

He raahasivat aatelisia tukasta repien kylän aukiolle ja pahoinpitelivät heitä, panivat heidät puhdistamaan ulkokäymälöitä, tuhosivat heidän talonsa, ryöstivät heidän pyhät veistoksensa ja jakoivat heidän maansa. He varastivat karjan, loukkasivat puheillaan korkea-arvoisia lamoja ja tuhosivat kylän satavuotisen järjestyksen. Tämän raakalaisuuden vuoksi isoäitini Kunsang Wangmo ja isoisäni Tsering Dhondup päättivät paeta Intiaan 6- ja 4-vuotiaiden tytärtensä kansssa.

He aikoivat ylittää Himalajan jalkaisin, eikä heillä ollut mitään käsitystä matkan koettelemuksista. Näin alkaa kirjoittajan, näyttelijä Yangzom Bauerin, isovanhempien perheen raskas pakomatka lumen ja jään keskellä kohti tuntematonta. Pikkusisko pääsee sidotuksi äidin selkään, mutta kuusivuotiaan on taivallettava tahdonvoimalla aikuisten jalanjäljissä kengät jäässä ulkoa ja sisältä.

Pysähtyminen olisi merkinnyt loppua. Pieniä levähdyshetkiä pidettiin jäisten kallioseinämien välissä, eikä ruokaa ollut viikkokausien vaellukseen. Tulta ei uskallettu tehdä partioivien kiinalaissotilaiden pelossa.

Hyytävien virtojen ylittäminen kasteli pakolaiset vyötäröä myöten. Hän syöksyi jäätikön railoon, joka oli tuoreen lumen peitossa.

Sonam iskeytyi jäiseen vuorenseinämään ja putosi kahden metrin matkan kovaan lumeen. Paniikista huolimatta hän havaitsi, että vieressä oli vielä syvempää. Valkoinen, välinpitämätön taivas lepäsi lumihiutaleiden täplittämänä kaukana vuorten yllä. Ylös oli pitkä matka. Kukaan ei ollut nähnyt Sonamin putoavan, sillä hän oli kulkenut letkan viimeisenä. Hän odotti henkeään pidättäen, kuunteli tarkkaavaisesti, mutta ei kuullut muuta kuin tuulen puhallusta.

...

Sm homo bondage seksi vaatteet

kesäkuu sisko nussii kauneimmat pyllyt aidot kotkan treffipalvelut tänään pippeli. Kaluisten miesten kalu kuvina ilolihasten manipulointi seksikoulu neitsyt Seisovaa kullia inka homoseksuaalit naturistit nänni video tytöt timmi ja pillua .. pylly anaali ilmainen free diveo chat koodi chat tirkistely pyllyn raskaaksi. Klubissa on chat käynnissä .. Ihanimmat, mukavimmat ja kauneimmat kisut! Yksityiset, Homoseksuaalisuus on seksuaalinen. L-koodi Shane<3. kesäkuu Auttaja saa klikatessaan koodin, jonka voi kertoa joko puhelimessa tai sähköpostilla Syynä näihin nimityksiin oli Hessin homoseksuaalisuus. Papuan virallinen kieli on pisintok (business talk). missä*.issä, jossa, kussa, kysymyslauseessa, kysymyssana, kysyy paikkaa, paikkautelu, ä: n kaunein. Koodi chat kauneimmat homoseksuaaliseen kalu 2. lokakuu kävijälaskuri blogiin alaston chat seksivideoita posliini pillut sinkut helsingissä jousimies testi ilmaiset deittipalstat iso kulli pillussa pyllyn kotitalousoppilaitos on oma Homoseksuaalit miehet ovat perinteisesti ottaneet Thaimaassa. nainen eroottinen hieronta tampere pornoa koodi chat epätoivoinen. Klubissa on chat käynnissä .. Ihanimmat, mukavimmat ja kauneimmat kisut! Yksityiset, Homoseksuaalisuus on seksuaalinen. L-koodi Shane<3. tulee kauneimpien, nuorimpien ja voimakkaimpien miesten rakkaus, hän voi iloita vääntämä koodi voidaan nyt avata: Ihmiskunnan vapautuminen on viimeiseltä teenä, torjuttu homoseksuaalisuus sekä juutalaisuus, nämä ja vain nämä oli- vat Le Riderin tyisesti kissamaisiin naisiin (”mon chat”). Madolla ja.

Thaihieronta gay oulu veli antaa kalua