Blog

Tapauksen jälkeen kävelin vähän aikaa vaikeasti eikä ihan heti nähty. Ajan kanssa tapaus alko kiihottamaan mua aina vaan enemmän kun ajattelin kaverin melaa lävistämässä mun perrsettäni. Joten sitten taas nähtiin ja arvaattekin varmaan että tämä kundi oli polvillaan alta aikayksikön ja taas sain takaa niin että metsä raikas. Koska ties mitä odottaa vapauduin niin että kehtasin jo uikuttaa panojen tahtiin. Kaveri oli lopulta melko kyltymätön ja halusi useamman kerran viikossa runkkua, suihiottoa tai peppuseksi, yleensä viimeksi mainittua.

Aina ei olis huvittanut mutta se uhkasi paljastaa meidän seksitouhut muille tutuille jos en saanut nussia joten kiltisti otin kullin aina suuhun ja annoin nussia peppuun oikeen sydämen kyllyydestä. Tätä jatkui jonkin aikaa kunnes muutettiin eri paikkakunnille. Jälkeenkin ollaan vielä nähty ja tietysti panemiseksi se on aina mennyt.

Kukaan toinen mies ei mua olekaan nussinut vaikka fantasioita toki on. Tässä oli se "alistaminen" nimen omaan se kiihottava juttu. Taas alkoi seisomaan kun ajatteleekin. Viime panosta on jo pari vuotta. Tuliskohan se nussimaan jos laittais tekstarin Minä fantasioin usein runkatessa, ylä-asteen liikunnan opettajasta ja hänen kulistaan.

Opettajalla oli tosi iso kulli, joka näkyi hyvin kun hän kävi pukuhuoneemme puolella, antamaan meille pojille neuvoja, seuraavaa liikunta tuntia varaten. Hän ei peittänyt itseään tai isoa kulliaan, koskaan pyyhkeellä vaan hän tuli suihkustaan suoraan luoksemme. Opettaja hieroi samalla shampoota hiuksiinsa ja kääntyili aina neuvoja annettavaan oppilaaseen päin. Opettaja oli kyllä aivan hetero, mutta luulen että hän halusi esitellä tuota mahtavaa kulliaan meille pojille.

Joskus opettajan kulli meni puoli seisokkiin ja silloin se oli minusta tosi kiihottavan näköinen. Runkkasin usein ja ajattelin kuinka mukavaa olisi pidellä tuota kullia kädessään ja millaista olisi myös runkata sitä. Joskus ajattelin kuinka mahtavalle, kulli olisi tuntunutkaan pienessä pepussani. Minä varasin pukuhuoneen penkistä, aina päädy paikan itselleni että näin tuon upean kullin parhaiten.

Nykyään katselen uimahalleissa kun miehet, pukeutuvat tai riisuutuvat ja jotkut miehet esittelevät tarkoituksellisesti kulliaan tai peppuaan. Olen huomannut myös että jotkut miehet, jotka huomaavat että heidän kullejaan katselee joku, alkavat hiplaamaan pieni muotoista runkkausta silloin omia kullejaan ja antavat sille puoliseisokin. Mulla on sellainen fantasia että menen jatkoille jonkun tuntemattoman vanhemman miehen kanssa. Tarkoituksena ei siis ole seksi vaan lisäjuominen.

Jonkin aikaa tursituamme se laittais videolta pornoa. Hetken kuluttua laskisi housut ja alkaisi vetää käteen. Sitten minäkin tarttuisin omaani ja vemputtaisin oikein kunnolla. Yllättäen se pyytäisi mua vetämään sitä itseään ja tietysti suostuisin. Kun olisin runkkaillut jonkin aikaa ottaisi se mua niskasta kiinni ja painaisi mun pääni haaroihinsa josta haukkaisin puoliväkisin seisovan kalun suuhuni.

Tässä kohtaa se alkaisi nimittelemään mua lutkaksi ja pikkuhuoraksi ym. Hetken imutettuaan kaluaan se vetäisi mun pään irti melastaan ja käskisi kontilleen sohvalle. Sitten se levittäis mun kankkuja ja alkaisi nuolemaan mun peppua. Hetken päästä se laittaisi sormen mun reikään ja hiukan väljentäis sitä tulevaa varten. Kaikkeen tähän liittyisi tietynlainen "pakko" eli puoliraiskausfantasiasta kai on kyse.

Se levittäis rasvaa mun päälle ja vakoon niin että olisin kiiltava ja liukas. Sovittaisi kalunsa mun reikää vasten ja painaisi pohjaan. Kankkuja läpsien ja nimitellen mua kaikilla tytöttelynimillä se nnaisi mun perssettä oikein kunnolla ja hartaasti kunnes vetäisi kalunsa pois ja roiskisi mällinsä pitkin mun selkää. Sammuisin puhkinaituna siihen sohvalle tai sängylle josta heräisin aamulla siihen että sen kulli läpsisi mun naamaa. Kun olisin herännyt alkaisi kaikki alusta paitsi nyt sen nusssiessa krapulakestävyydellä seksi kestäisi tosi kauan.

Se olis voinut soittaa kaverinsakin panemaan jolloin pääsisin gang bangin keskipisteeksi. Joka reikä täynnä kiimaisia rumia vanhempia miehiä. Lopuksi heittäisivät mällinsä kuka naamalle kuka selkääni.

Olisin tilanteesta niin kiihottunut että laukeaisin lähes kulliiini koskematta pitkin omaa vatsaani. Tätä voisi jatkua koko päivän tai voisivat sitoa mut seksiorjaksi vähäksi aikaa. Itselläni ei ole kokemusta vanhemmista miehistä. Teininä parivuotta vanhempi serkku ja sen kaverit oli tosi aikuisia minun silmissä. Oli hienoa päästä niiden matkan viikon loppuna.

Alkaa kiihottamaan kun näitä lukee. Täytyy tänään lähteä kaupungin yöhön jos vaikka saisin jonkun herrasmiehen huseeraamaan takanani kun pyllistän oikein syvään Olis ihana tulla taas pannuksi jossakin yleisessä vessassa niin että sen oven taakse alkaisi jo muodostumaan jonoa eivätkä ihmiset voisi välttyä kuulemasta kun liha hakkaa lihaa vasten.

Mua saisi panna joka suunnasta vaikka useampikin mies peräkanaa. Voisin kiltisti imeä samalla kovaa lekaa. Ja se tunne kun toisen miehen kalunpäästä alkaa roiskumaan kuumaa spermaa päälleni, se on tosiaan jotain se.

Kerran lutkutin yhtä vanhempaa herrasmiestä kirjaston vessassa. Älkää edes kysykö miten siihen päädyttiin. Imin herraa oikein kunnolla pöntön päällä istuen. Harmi kun ei ollut kumia tai edes liukkaria, olis varmaan saanut peppuun muuten. Kyllä taisi tehdä gutaa koska kauaa en ehtinyt imeä kun tunsin miten kalu alkoi sykkiä, päästin sen pois kuumasta suustani ja annoin kunnon "varsihierontaa" oikein nopealla temmolla.

Mällithän siitä lensivät ja suoraan päin naamaa: Valuivat siitä sitten paidalleni ennen kuin ehdin estää. Siitäpä sitten kotiin kävelemään spermatahrat paidalla loistaen. Kotona oli pakko vetää oikein kunnon runkut ja muistella tapausta, tämä herrasmies ei näet suostunut laukaisemaan mun lemmensauvaa enkä itse viitsinyt siellä sitten enää. Työnsin kotonani olevan dildon peppuun ja tuskin olin ottanut varresta kiinni kun jo heleänvalkoiset spermat lensivät pitkin mahaani Heh, muakin on naitu kirjaston vessassa teinipoikana: Tosin paneskelija oli samanikäinen poika joka hengaili kans usein kirjastolla.

Luettiin kerran "pornosarjiksia" eli niitä vähän härskejä mitä nyt kirjastoissa usein on siellä aikuisten osastolla. No, käsiin eksyi Tom of Finland eläköön Porin kirjasto! Itseäni alkoivat paneskelevien miesten kuvat kiihottamaan ja kun kerran kesä oli ja shortsin jalassa niin huomasin kaverilla seisovan. Teinipojan välittömyydellä sitten muutaman tuhman vitsin jälkeen kouhaisin kalusta ja kysyin josko testattais sarjiksen opetuksia. Eipä muuta kuin vessaan. Siellä on kaksi vessakoppia ja mentiin perimmäiseen.

Mua on aina vähän tytöttänyt joten menin pöntölle istumaan ja vedin kundin shortsin nilkkoihin. Sitten kalusta kiinni ja muutaman runkun jälkeen upotin sen hieman arastellen suuhuni. Jätkältä ei vissiin oltu ennen otettu suihin koska alkoi nopeasti huokailemaan ja kassit nousivat nopeasti ylös sen merkiksi että kohta tulee.

Lopetin lutkutuksen siihen koska halusin tuntea kovan kalun pepussa. Nousin ylös, vedin housuni alas ja kumarruin pytyn päälle vesisäiliöstä tuka ottaen. Pyllistin syvään ja kundi oli heti mun pepun kmpussa. Levitti kankun, sovitti terskan mun reiälle ja alkoi työntämään sisään.

Sen kalu ei ollut mikään kauhean iso ja koska oli jo liukas niin sisäänhän se upposi ja melko helposti vielä. Oli toisaalta ihan sairaan härski olo kun ajattelin että mulla oli mela pepussa julkisessa vessassa. Eipä siinä silti enää voinut vetäytyään koska jätkä otti kua tiukasti lanteista kiinni ja alkoi naimaan melkoisella sykkeellä: Aluksi sattui mutta sitten siihen alkoi mukautua ja kohta tuntui jo ihan sairaan ihanalta. Koska se oli jo melkein laukeamispisteessä suihinoton jäljiltä niin eipä kauaa kestänyt.

Vauhti kiihtyi sitten ihan hulluksi ja sillai ihmeellisesti huutaen se laukesi mun reikään. Itsellä oli seisokki kadonnut kun oli jotenkin outo tilanne siellä: Se veti melansa pois. Kai sitä alkoi hävettämään kun äkkiä veti housut ylös ja melkein juoksi pois sieltä vessasta. Itse istuin pöntölle koska tuntui etteivät jalat vielä kanna. Spermaa valui reiästä pönttöön ja huoneessa tai haista aikamoiselta.

Alkoi sitten taas seisomaan kun vähän olin tilanteesta toennut. Vedin oikein kunnon runkut pönttöön. Sitten housut ylös ja pois. Vessan puolella tai eteisessä ei ollut ketään mutta en tiedä kuuliko joku mitä siellä touhuttiin. En sitten sitä siellä kirjastossa enää nähnytkään hetkeen aikaan ja silloinkin vain pikaisesti moikkasi katsomatta päin.

Kai sitä hävetti tosiaan,. Tässä nyt kysyttiin fantasioista mutta kun täällä näyttää olevan näitä tositarinoitakin niin lisäänpä omani rokkaan. Tapaus oli oikeastaan aika pliisu mutta edelleen kiihottaa kovasti. Muutama vuosi sitten olin karavaanialueella itä-suomessa. Kuten kaikkialla oli sielläkin yhteinen pesurakennus jossa miesten puolella oli kolme suihkukoppia kaikkiaan, ne olivat vierekkäin ja oven tapaista toimissi eteen vedettävä läpinäkymätön suihkuverho uloittui katosta noin 40cm korkeudelle lattiasta.

Kooltaan ne olivat suhteellisen suuria, siten että samassa kopissa pystyi myös kuivaamaan ja pukeutumaan, eli olisiko kopilla ollut kokoa noin 1m x 2. Oli jo myöhäinen ilta, kello oli hyvän matkaa puolen yön jälkeen. Oli ollut tosi kuuma päivä ja olin tietysti ottanut hieman oluttakin. En saanut unta vaan pyörin niljaisena omasta hiestäni vaunun sängyllä kun sitten päätin käydä suihkussa. Vaelsin kyseistä pesurakennusta kohti tietysti melko hiljaa kun oli jo hiljaisuus alueella.

Pääsin sisälle kun huomasin kahden kopin olevan vapaana ja yhdessä verhon kiinni. Sisältä kuului iloista suihkun lirinää. En kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota vaan menin viereiseen koppiin. Ennen kuin olin ehtinyt riisuutua tai laittaa suihkuakaan päälle kuulin viereisestä kopista tukahtuneen huokaisun. Ja melkein heti perään toisen joka tuli jollakin tavalla matalammalta, kuulostivat siis eri ihmisten päästämiltä.

Ajattelin jonkun olevan iltarunkulla koska selvästi kuuli että kyseessä oli nautinnon huokaus. Otin vaatteet pois ja laitoin suihkun päälle, koko ajan korvat höröllä. Minua kiihotti kauheasti ajatus siitä että joku vetäisi käteen naapurissa kun itse peseytyisin.

Naapurikopista kuului yllättäen ns. Ääni kuulosti selvästi meihen päästämältä. Minua alkoi epäilyttämään ja jätin suihkun päälle.

Kurkistin omasta kopistani ulos, ketään ei ollut tullut lisäksemme paikalle. Polvistuin lattialle siten että näin verhon alta hieman tilannetta. Yllätykseni oli suuri kun näin peremmällä kopissa neljät jalat! Kaikkein härskeintä tässä oli se että ne olivat aivan peräkkäin ja ekat olivat hieman kopin tuolista irti ja toiset ikäänkuin hieman varpustaen. Taaemmat hieluivat aavistuksen kuin jalkojen omistaja olisi jännittänyt tai tehnyt jotain.

Tilanne kiihotti minua ja kaluni alkoi paisumaan jännityksestä. Raotin varovasti verhoa ja yllättävä näky kohtasi silmiäni.

Kopissa ei ollutkaan lemmenhetkiä viettävää nuorta paria vaan minua kohti selkäpäin oli vanhemman ukon karvainen selkä ja peppu joka pumppasi lyhyin rytmikkäin liikkein toista edessä olevaan "uhria". Pelin kautta näin että kyseessä oli melko nuori kaveri, hyvä jos 20 vuotta oli vielä mittarissa.

Hän nojasi penkkiin käsillään ja pyllisti surutta ukolle. Pelistä näin että molemmilla oli silmät kiinni ja ukon pää oli takakenossa tyytyväinen irvistys naamalla.

Siinä ne paneskelivat, vanha irstas setä ja nuori kolli joka sai kunnolla patukkaa. Minulla pamahti kulli täyteen seisokkiin ja otin siitä kiinni alkaen varovasti runkkaamaan siinä keskellä suihkuhuonetta verhonraosta tirkistellen.

En ollut varma oliko pari edes kiinnittänyt huomiota siihen että joku muu oli tullut viereiseen suihkuun mutta ukon rauhallisesta poljennasta luulen että he yrittivät naida mahdollisimman hiljaa. Aina välillä ukko menetti kontrollin ja pamuputti poikaa muutaman rykäyksen lujempaa niin että syntyi se läiskähtävä ääni joka tulee kun lantio ottaa pakaroihin kiinni. Silloin pojultakin pääsi huokausta tai huudahdus suusta.

Minä poika vedin käteen oikein antaumuksella näystä kiihottuneen.. En tiedä olivatko paneskelleet jo kauan kun sitä ei minun "valvonnassani" ehtinyt kestää viittäkään minuuttia kun ukko menetti täysin holttinsa.

Hän urahti jotakin käsittämätöntä ja nappasi lujaa poikaa vyötäisilta kiinni. Siinä ei kyllä enää yritetty peittää mitään vaan hän veti täysillä poikaparkaa peppuun, poika vaan huudahteli selvästi yllättyneenä panon saamasta käänteestä.

Laitoin ilmoituksen eräälle deittisivustolle, jossa hain itseäni vanhempaa top-miestä. Vastauksia tuli paljon, mutta suurin osa oli aika luokatonta vonkaamista. Yksi mies oli kuitenkin erilainen ja hänen kanssaan pystyi juttelemaan muustakin kuin seksistä. Ainoa miinuspuoli oli, että hän oli vanhempi mitä olin alunperin hakenut eli 59v. Viestiteltiin puolisen vuotta ennen kuin uskalisin mennä tapaamaan häntä. Tarkoitus oli vain mennä katsomaan, miltä hän näytti ja juttelemaan kasvotusten, mutta himothan siinä iski, kun olin haaveillut seksistä miehen kanssa yläasteelta asti ja yhtäkkiä oli tilaisuus siihen.

Aluksi ajattelin vain ottaa häneltä suihin, mutta hän oli niin herrasmies ja hyvä käsittelemmän ensikertaista ja olin tosi kiihottunut, kun sain pitkän odotuksen jälkeen imeä miestä, että kun hän kysyi saako hän panna minua olin täysin sulaa vahaa ja suostuin.

Sillä tapaa menetin sitten peppuneitsyyden hänelle. Aluksi oli aika outoa olla miehen kanssa, kun oli tottunut olemaan vain tyttöjen kanssa ja se oli tosi erilaista, millaiseksi olin sen fantasioissa kuvitellut. Mut oli kuitenkin upea ja nautinnollinen kokemus.

Kolme kertaa ollaan sen jälkeen tavattu ja jokainen kerta on ollut edellistä parempi. Miestenvälinen on kiva harrastus. Puoli vuotta sitten,itse 49 ja kaveri 55v. Mies oli aivan kiimoissaan ja halusi tulla takaapäin. Muutaman työnnön jälkeen laukesi ja itse en päässyt oikein mukkaan juttuun. Muuten tuntui mahtavalta,tarvii kokeilla uudestaan.

No yksi ekoja kertojani oli talvella Tapasimme Mixeissä Tampereella ja lähdimme junalla hänen luokseen Vammalaan. Olin 19 ja hän Vaalea, tavallisen näköinen jannu mutta miehekäs ja isokyrpäinen. Hän oli kokenut joten hän osasi opettaa ja ihana yö se oli. Kokenut, vanhempi mies oli hyvä vaihtoehto ainakin minulle. Tuon kokemuksen jälkeen osasin arvostaa miestä, joka ei välttämättä ole hyvännäköinen mutta oikeasti miehekäs , uskollinen, huolehtivainen ja isolla mulkulla varustettu.

Vielä tänäänkin kun olen kiimasta levoton muistelen silloin tällöin yötämme ja mietin millaista olisi ollut asua hänen kanssaan. Tiesin kuitenkin jo silloin ettei hän ole minulle se oikea emme olleet sukulaisieluja joten se jäi yhteen kertaan.

Oltiin tuolloin molemmat vuotiaita. Olin kaverin luona yökylässä ja menimme nukkumaan. Hänellä oli parisänky eikä mitään muuta ja ihan muuten vaan menin hänen viereensä nukkumaan Kaverini tiesi,että olen biseksuaali ja en voinut vastustaa kiusausta ja raotin hänen peittoaan sen verran, että näin hänen pullotuksensa. Hän nukkui ja kutittelin hänen munaansa ja itselläni alkoi seisoa ja niin alkoi hänelläkin pikkuhiljaa ja hieroin hänen kovaa penistään.

En sanonut mitään, hymyilin vain. Sitten kaverini kertoi, että oli ollut hereillä kaiken sen aikaa, kun aloin kutittelemaan hänen munaansa. Hän kysyi, että haluanko ottaa häneltä suihin ja sitten aloin imuttelemaan häntä. Sitten tuli hänen vuoro ja otti minulta suihin.

Lopuksi olimme 69 asennossa ja laukesimme toistemme suihin ja käperryin sen jälkeen hänen kainaloonsa ja nukahdin siihen. Olemme edelleenkin kavereita ja puuhailemme aina silloin tällöin. Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena. Mä olen 23v ja kokemusta vain suihinotosta mua yli 10 vuotta vanhemmalta mieheltä. Perseenreikä on niin kireä, että lopetan hommat aina kesken ja enää en edes halua ollenkaan! Olin just täyttänyt 18v ja olin juhlimassa synttäreitäni yhen kaverin luona, jossa majailin viikonlopun yli.

Se esitteli miulle jonkun kolme- tai nelikymppisen perheenisän itse asiassa en muista oliks se perheenisä tai edes naimisissa mutta joka palveli myös armeijassa ja oli lähdössä olikohan Afganistaniin joskus lähitulevaisuudessa.

Tää mies heitti meidät johonkin huvipuistoon ja haki meiät sieltä sit ku haluttiin pois. Sit en muista tapahtuiko samana vaiko seuraavana päivänä, mutta ajettiin yhessä miehen ja miun kaverin kaa johonkin mehtään digikamera mukana. Otin mieheltä suihin, kaveri otti miulta suihin, siis keskellä mehtää, sit mentiin takasin autoon ja ajettiin johonkin aukioon jossa mie ja mies siirryttiin takapenkille ja otin siltä taas suihin kaverin ottaessa kuvia.

Lopetettiin kun jotkut ihmiset ilmestyi paikalle ja mentiin kaverin kotiin. Osasin kuulemma tosi hyvin imeä kyrpää ensikertalaiseksi, siis mies ei ollut uskoa olevani umpineitsyt.

En osaa edes sanoa kaduttaako vai eikö. No sanotaan että kaikista "seksuaalisista kokemuksistani" toi oli ehdottomasti vähiten nolo. Menin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Aloitin siellä kuoroharrastuksen ja tutustuin samalla Lauriin.

Hän oli mukava rempseä herrasmies,esitteli mulle kaupunkia käytiin usein syömässä ja joskus elokuvissa. Kerran sitten kun lähdettiin elokuvista niin hän puristi minua hellästi pakaroista.. Oli mun ensisuudelmat,oli perhosia vatsassa kun en ollut koskaan ollut kenenkään kans näin lähekkäin.

Eka kerta tapahtui sit muutama päivä myöhemmin hänen asunnollaan. Suudeltiin kun hän riisui minut ja laittoi vatsalleen. Eihän se meinnannut millään mennä kun jännitin,sattuihan se aluksi paljon mutta olihan se kiihottavaa kun joku panee ja laukeaa sitten sisälle. Mun eka kerta oli tällänen; olin eräässä gaychatissa ja olo oli jo pidemmän aikaan ollu tosi kiimainen. No, kuten yleensä, chateissä porukka haluaa nähä livenä, en ollut aiemmin suostunut sellaiseen mutta nyt jostain syystä suostuis: D sovittiin aika ja paikka ja menin sinne hirveessä jännityksessä puukko mukana XD pitäähän selusta varmistaa.

Kun saavuin paikalle, mies oli siellä, hyvännäköinen ja kroppainen. Puhuttiin jonkin aikaa ja sano että voidaan perua koko juttu jos musta siltä tuntuu, kerroin myös että oli mun eka kerta.

No, ei peruttu, hyppäsin tuntemattoman miehen autoon ja mentiin sen kotiin jossa hän riisuutui, samoin minä pian. Ei siinä muuta sitten kuin että aloin ottaa häneltä suihin.

Olin sanonut että voi olla, etten pysty tekemään mitään muuta suuren jännityksen ja pelon vuoksi, ja hän ymmärsi. Otin suihin ja hän laukesi jossain vartissa vatsalleni. Olisin toki halunnut tehdä paaaaljon muutakin mutta tuo jännitys oli vaan niin suuri: Mies oli todella asiallinen ja kunnollisen oloinen, ei pakottanut missään vaiheessa tekemään mitään mitä en haluaisi.

Hän oli myös hyvin ymmärtäväinen. Yllätyin että sellainen löytyi chatissä ja olin myös helpottunut että tämäkin tuli viimein koettua Pari kuukautta sitten kaverin kaa. Oltii oltu kaikkien kavereitten tyttöjä ja yks poika meiän lisäks pullonpyöritystä ja sain tehtäväks kielarin sen kaverin kaa! Sen piti kestää 10 s. Sit ku porukkojen piti pikkuhiljaa lähtee kotii nii vaan me kaks jäätii sinne tapahtu sen pojan asunnossa ja sit se sano et ei se ollu niin kamalaa se kielari.

Olin hetken hiljaa mut sitte yhtäkkii jotain tapahtu ja suutelin sitä. Sitte kohta katottii yhes homopornoo ja otettii suihin toisiltamme mut ei haluttu panna kunnolla. Nyt oon sen pojan kaa yhes salaa ja aateltii ens viikol kokeilla. Kyll oli kiimasia tarinoita ett alkoi heti seisoa miten muilla kertokaa onko kädes jo ja tipat vai vai. Menin parvekkeelle ja naapuri istu omallaan ihan riutuneena krapuloissaan.

Ei oltu koskaan tavattu, vaan sen kämppismuijan kaa olin joskus jutellut. Olin 29 ja homopoikuus tallella siis Katselin ja sanoin että "kyllä näytät surkeelta, otetaanko skumppaa? Tää nosti päätään et kyllä kelpaisi. Mä hain kaksi shamppalasia ja pullon.

Kiipesin kaiteen yli sen luo ja juotiin se pullo. Tultiin niin hiton hyvin juttuun, ihan sielunveli meininkiä! Ja sit ku oltiin juotu ja poltettu röökit, oltiin vaan hiljaa hetki, katottiin toisia silmiin ja yhtäkkiä vaan noustiin ku sanattomasta sopimuksesta ylös, se kiers pöydän meidän välissä ja työnsi kaidetta vasten ja suudelmiin ku eläimet. Ei haitannut vaik olisi puolisuomee nähnyt sinne parvekkeelle Sit yhtä hyrymykkyrää kieputtiin sisälle pussailen ja reittiin vaatteet veks, otettiin suihin mut eikö perkele sen kämppikset tullu sinne!

Hirmu hädällä vaatteet niskaan ja just ehdittiin ettei kukaan tajunnut mitään. Olivat sopineet pubiin lähdöstä ja lähdin sitten mukaan Siellä footsie jatkuvasti, kundi kirjoitteli kännyyn tuhmia ja näytti mulle, kummallakin hitollinen halutus. Tää muija arvasi mitä oli tekeillä mut iski vaan silmää eikä kertonut kelleen. Tällä kundilla oli siis muijakaveri ja kaikkee. Kohta me lähdettiinkin ja mun luokse, siellä kundi pani mua ja kyllä tuntui mutta osasi se varoakin.

Laukesi kolmesti ja Mä kerran yön aikana. Nähtiin sit aika monta kertaa ja melkein ihastuin tähän tyyppiin, mut tulin sit järkiini ja nykyään moikataan ja joskus kaljalla käydään. Yhä on naisensa kanssa Mulla ihana kundi nyt, ei tiedä tästä historiasta eikä tarttekaan. Mut oli hieno kokemus. No tämä tapahtui kun olin 23v. Olin jo monta vuotta halunnut kokeilla suihinottoa ja peppupanoa. En tietääkseni homo ole kun en kiihotu miehistä tai pidä miehiä mitenkään erityisen komeina tai kiinnostavina, mutta seksi aina kiinnostanut.

No päätin kerran kokeilla erästä gay chattiä ja siinä runkkauksen himoissa päätin kokeilla löytyisikö heti sillä minuutilla lähistöltä jotain ja kuinkas kävikään löytihän sitä. Itseäni vuotta vanhempi mies asui aika lähettyvillä ja päätettiin siinä sitten tavata.

Otin sinä iltana ensimmäisenä kerran mieheltä suihin ja mies otti minulta. Noh ei se juuri miltään tuntunut. Ei hyvältä eikä pahalta, enkä myöskään hänen imemisestään saanut edes seisokkia. Kumpikaan ei lauennut koska hommat piti jättää kesken kun hänen kämppiksensä oli tulossa kotia. Seuraavana iltana himokkaana päätin kokeilla löytyisikö taas jotain miestä peppuneitsyyttäni viemään.

Lähistöltä löytyi vain kokenutta peppua etsivä mies joten otin yhteyttä valehdellen että olen kokenut. Sovittiin tapaaminen pimeällä kääntöpaikalla keskellä metsätietä. Hänen autonsa takapenkillä hän sitten pani minua ensimmäisen kerran. Pimeyden takia en tiedä minkä kokoinen miehellä oli mutta syvälle mennessä sattui ihan hirviästi, mutta otin munan vastaan kun kerran siihen olin suostunut. Paremmalta se alkoiki loppua kohden tuntumaan ja melkein itsekkin olin tulossa vaan mies laukesi juuri sillä hetkellä.

Vaihdettiin siinä numeroita ja lähdettiin molemmat omiin suuntiin. Tekis mieli vielä joskus kokeilla, mutta en juuri kosketteluista ja muusta välitä. Haluaisin vaan että menen jonnekkin sovittuun paikkaan, housut alas ja muna sisään. Ehkä vielä joskus uskaltaa toisekkin: Entinen kamu ja naapurin poika. Oli muuttaneet toiselle paikkakunnalle Yllättäen tää kundi tuli meille,mopolla No tietysti juttua ja tekemistä riitti,kun oltiin oltu tosi kavereita.

Se poika oli 15 ja mä 14,mut fyysisesti se oli mua tosi paljon edellä. Mä olin melkein posliini ja vasta samana kesänä saanut ekat mällit. Nukkumaan mentiin tietysti samaan sängyyn,ei juuri muuta vaihtoehtoa ollut.

Yllättäen tää kundi alko hyväileen ja lopuks alko imeen mun kullia,no tietysti se tuntu hyvältä ja sitten imettiin ja hyväiltiin toisiamme. Sitten se käänsi mut vatsalleen ja alko sylkeä liukkarina käyttäen yrittää mun sisään. Kai mä jännitin mut kesti aika pitkään ennen ku sen kalu alko työntyy mun sisään, Ei silti,sillä oli tosi iso jotain 17 senttinen. Ekaks vähän sattuikin,mut sit se vaan alko tuntuu hyvältä,se poika pani ihan tosissaan,ei varmaan ollut eka kerta.

Sitten ku sen speget tuli mun sisään,niin multakin tuli. Eka kerta ja tosi hyvät muistot. Joskus alku keväästä mä olin 16 ja kaveri 14v. Oltiin tunnettu jokunen vaan kuukaus. Sillo lunta oli aika paljon, sopivasti muutama aste pakkasta mut ei liian kylmä ja oltiin menossa lähellä sijaitsevaan mäkeen lumilautailemaan. Snoukkauksen kautta olin tutustunu tähän jäbään. Oltiin kumpikin lautailu kamppeet päällä ja puhuttiinkin siin jotain lautailu vaatteista ja mistä ne on ostettu kunnes kaveri kysy mult ehkä hieman ujosti "onks sul muuten pelkät bokserit noiden housujen alla?

Kaveri kysy "oikeesti ootsä tosissas siis ei edes boksereita? Pienen viiveen jälkeen kaveri poikkes muuntajakopin takana ja tuli takas bokserit kädessä tunkien ne taskuun. Mul alko välittömästi seisoo ja mä huomasin kans pientä kohoumaa kaverin lautailu housuissa. Se sano "tuntuu oudolta mut aika hyvältä, tarkenee kyl edelleen, ei oo kylmä, nää Burtonit on tosi lämpimät". Sanoin et niin on DC kans. Mentiin sinne muuntajakopin taakse, katottiin toisiamme ja samaan aikaan kumpikin otti kalun esiin lautailu housuita.

Silti alettiin runkata ja molemmilta tuli tosi pian. Mua kiihotti tosi paljon et toinen poika runkkaa lautailu housuissa. Sen jälkeen mentiin kaverille. Sen vanhemmat ei ollu himassa. Mentiin sisälle ja jatkettiin siitä mihin ulkona muuntajakopin takana jäätiin. Riisuttiin lautailu kamppeet ja molemmilla seiso uudestaan jo ihan tanassa.

Tästä voi jokainen jo päätellä mihin se johti. Pano puolin ja toisin. Siitä tuli eka kerta toisen pojan kans ja toka kerta tuli aika pian: Tosin täytyy sanoo et ei olla kovin usein pantu vaan enemmän runkattu yhessä. Molemmilla sama mieltymys et tykkää enemmän vaan runkata ja pano sillei joskus harvemmin. Olin ekalla kertaa 16v ja mies 32v harrastuksena oli fistaus sattu niin paljon kun sitä kesti 40min.

Olen 34 bi ja päätin vastata treffi ilmoituksen jossa mies etsi miestä. Olen halunnut kokeilla miltä tuntuu kun mies imee ja panee peppuun. No menin kaverin luokse hän oli n 50 vuotias pelotti ja jännitti aika paljonkin. No menimme sisälle ja riisuimme vaatteet ja sitten hän otti munani suuhunsa menimme kuusysi asentoon ja maistoin hänen mulkkua se maistuikin aika hyvälle. Sitten hän kysyi haluanko panna ja suostuin työnsin munani hänen peppuunsa se tuntui tosi hyvälle ja laukesin.

Hän kysyi voiko panna minua suostuin siihenkin hänellä oli aika iso se sattui alussa mutta lopulta tuntui tosi hyvälle lopulta hänkin laukesi. Sellainen oli ensi kokemukseni mut ei varmasti viimeinen. Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena. Voi vitsi tuntuu ihanalta! D ja minä pieni ja söpö hentulainen jolla kiva ja söpö pikkupeppu.

Olisin itse asiassa tälläkin hetkellä sellasessa tarpees että, haluisin joltain vähän ottaa poskeen ja vähän sisällekkin, että löytyiskö vapaaehtoisia, suurikokoisen peniksen omaavia. Tapasin metsässä, otin suihin ja se laukesi suuhun. Olin 16, se No itsellä tapahtui ehkä liian nuorena, olin 15 ja melko epävarma ja säikähtynytkin omasta seksuaalisuudestani. Narinkkatori tuli koulusta palattuani iso noin nelikymppinen mies kyselemään minulta, haluaisinko röökkiä.

Sitten kävelytti minua Töölöön Cafe Maroccoon Museokadulle ja halusi tarjota kahvia ja jutella. Olin hoikka ja pitkähiuksinen poika ja varmaan söpön näköinen miehen mielestä, sillä sitten hän rupesi houkuttelemaan minua muka mummonsa luokse erääseen porraskäytävään, jossa tarjolla olisi kuulemma lisää röökkiä ja huikkiakin. Jouduin rapussa paniikkiin ja ryntäsin ulos hissistä parahiksi tulleiden asukkaiden vanavedessä ja olin jonkun aikaa aivan shokissa.

Tajusin, että mies oli homo ja halusi vietellä minut. Tämä tapaus sai minussa kummalliset vietit heräämään ja aloin pukea ylleni salassa äitini sukkahousuja ja muita hepeneitä ja huomasin nauttivani tyttömäisyydestäni suunnattomastija sain orgasmeja. Varsinainen ensikokemukseni tapahtui sitten asemalla, jossa kuljeskelin pari kaljaa juoneena viisitoistavuotiaiden koululaisten paha tapa tuolloinkin ja bongasin erään pienikokoisen hintelän noin kolmekymppisen kaverin seisoskelemassa pylvään vierellä.

Minussa heräsi halu koetella kaveria ja minulla oli naisten sukkahousut ja pikkurintsikat vaatteideni alla ja olin tosi kiihottuneessa tilassa. Kysäisin mieheltä suoraan, oletko homo, ja takellellen kaveri vastasi ettö kyllähän hän sellainen oli. Sitten kerjäsin miestä piffaamaan minut yöksi Pilvilinnaan ja selitin ettei minulla ollut muuta paikkaa minne mennä. Huoneessa sitten riisuin housut ja paidan ja ihmettelin samalla omaa määrätietoisuuttani.

Olin varma että viehätin suuresti kaveria sukkahousuissani ja rintsikoissani, vaikkei ihan niin tainnut ollakaan, mutta minä olin vauhdissa ja aloin suudella miestä suulle.

Hän ei pitänyt siitä ja halusi runkata yhdessä. Muitta mutkitta otin hänen paljaan peniksensä suuhuni ja aloin lutkuttaa sitä ja kaveri alkoi heti voihkia, mutta hivutti sitten minut pois inemästä ja halusi jatkaa runnkausta.

Minulla ei seisonut enää ja homma jäi siihen. Nukuimne yhdessä ja aamulla kaikki viehätys oli tiessään. Siitä lähtien olen ollut osittain transvestiitti, mutta pääosin hetero.

Bi puoleni toimii yhä ja tuo peniksen imeminen on minusta edelleen mitä ihaninta! Koulunpäättäreitä juhlin kavereiden kaa ja siideriä juotiin. Kotimatkalla yks kaveri sanoi et mennään heille, heillä ei oo ketää kotona ja mentiin, kaverilla oli muutama olut niitä juodessa kaveri aukaisi koneen ja alettiin katsoo pornoo, siinä oli kohtaus jos nainen saa pyllyyn munaa johon totesin et kyl mäkin panisin sitä perseeseen, tuli kohta jos nainen ottaa suuhun siihen kaveri sanoi toi varmaan tuntuu mukavalta ja kokeili minun kalua ja sanoi et sulla seisoo johon myöntävästi vastasin kyllä eikö sulla sit seiso.

Kaveri vain joo ja kysyi et tykkäisitkö panna suuhun, luulin et se tarkoitti et nainen ottaa, joten vastasin joo kaveri alkoi puristelee mun munaa ja avamaan mun huosuja ja annoin sen tapahtua, kohta kaveri imi mun munaa loppuun asti oli eka seksikokemus se, kun olin mällänny kaveri kysyi tuntuko hyvältä, tietysti se tuntu vastasin, kaveri ujosti sit ku sanoit voivasi panna perseeseen panisitko minua, kännissä ja muna pystyssä se ei tuntunut pahalta ajatukselta, nyt ollaankin paneskeltua useamman kerran ja olen minäkin saanut imee sen munaa, ollaan molemmat 14v.

Laivalla, hytissä vuosi sitten. Laivalla tutustuneen kamun ikää en tiedä, mutta varmaan molemmat oltiin alle 3-kymppisiä. Kännissä oltiin ja juttua maan ja taivaan väliltä riitti. Koskettelua, hyväilyä ja suihin ottoa Ei kuitenkaan mitään perspanoja.

... 9. huhtikuu –Tytöillä se on huora, pojilla homo. Niillä on sama Seuraavaksi Arell tuumaa, että kalun mittaamista tehdään kaiken aikaa. Se alkaa koulun. Selaa profiileja Homo käyttäjistä jotka ovat liittyneet Gay Deitti ja liittyvät Mature kanssa. Juttele muut jäsenet ketkä ovat Homo etsii Mies. 53 Panomiestä etsitään. MiesHelsinki m57v enskertalainen haluis kokee miltä iso paljas tuntuu. 5. tammikuu Tiedän että mieheni tykkää miehistä, hommasin kaksi vanhempaa homoa Enkä omasta mielestä homo ole mut bi voin olla. kun olivat kaljassa halusivat mitata omia dildojaan sen seisovaan kaluun. . Koitin etsiä kyseistä lelua seksikauppojen sivuilta mutten löytänyt. . Aki paljastaa pipon salaisuuden.

Etsin homo miestä paljasta kalua

Etsin homo miestä paljasta kalua

Nähtiin sit aika monta kertaa ja melkein ihastuin tähän tyyppiin, mut tulin sit järkiini ja nykyään moikataan ja joskus kaljalla käydään. Yhä on naisensa kanssa Mulla ihana kundi nyt, ei tiedä tästä historiasta eikä tarttekaan. Mut oli hieno kokemus. No tämä tapahtui kun olin 23v. Olin jo monta vuotta halunnut kokeilla suihinottoa ja peppupanoa. En tietääkseni homo ole kun en kiihotu miehistä tai pidä miehiä mitenkään erityisen komeina tai kiinnostavina, mutta seksi aina kiinnostanut.

No päätin kerran kokeilla erästä gay chattiä ja siinä runkkauksen himoissa päätin kokeilla löytyisikö heti sillä minuutilla lähistöltä jotain ja kuinkas kävikään löytihän sitä. Itseäni vuotta vanhempi mies asui aika lähettyvillä ja päätettiin siinä sitten tavata. Otin sinä iltana ensimmäisenä kerran mieheltä suihin ja mies otti minulta.

Noh ei se juuri miltään tuntunut. Ei hyvältä eikä pahalta, enkä myöskään hänen imemisestään saanut edes seisokkia. Kumpikaan ei lauennut koska hommat piti jättää kesken kun hänen kämppiksensä oli tulossa kotia. Seuraavana iltana himokkaana päätin kokeilla löytyisikö taas jotain miestä peppuneitsyyttäni viemään.

Lähistöltä löytyi vain kokenutta peppua etsivä mies joten otin yhteyttä valehdellen että olen kokenut. Sovittiin tapaaminen pimeällä kääntöpaikalla keskellä metsätietä. Hänen autonsa takapenkillä hän sitten pani minua ensimmäisen kerran. Pimeyden takia en tiedä minkä kokoinen miehellä oli mutta syvälle mennessä sattui ihan hirviästi, mutta otin munan vastaan kun kerran siihen olin suostunut.

Paremmalta se alkoiki loppua kohden tuntumaan ja melkein itsekkin olin tulossa vaan mies laukesi juuri sillä hetkellä. Vaihdettiin siinä numeroita ja lähdettiin molemmat omiin suuntiin. Tekis mieli vielä joskus kokeilla, mutta en juuri kosketteluista ja muusta välitä. Haluaisin vaan että menen jonnekkin sovittuun paikkaan, housut alas ja muna sisään. Ehkä vielä joskus uskaltaa toisekkin: Entinen kamu ja naapurin poika. Oli muuttaneet toiselle paikkakunnalle Yllättäen tää kundi tuli meille,mopolla No tietysti juttua ja tekemistä riitti,kun oltiin oltu tosi kavereita.

Se poika oli 15 ja mä 14,mut fyysisesti se oli mua tosi paljon edellä. Mä olin melkein posliini ja vasta samana kesänä saanut ekat mällit. Nukkumaan mentiin tietysti samaan sängyyn,ei juuri muuta vaihtoehtoa ollut. Yllättäen tää kundi alko hyväileen ja lopuks alko imeen mun kullia,no tietysti se tuntu hyvältä ja sitten imettiin ja hyväiltiin toisiamme. Sitten se käänsi mut vatsalleen ja alko sylkeä liukkarina käyttäen yrittää mun sisään.

Kai mä jännitin mut kesti aika pitkään ennen ku sen kalu alko työntyy mun sisään, Ei silti,sillä oli tosi iso jotain 17 senttinen. Ekaks vähän sattuikin,mut sit se vaan alko tuntuu hyvältä,se poika pani ihan tosissaan,ei varmaan ollut eka kerta. Sitten ku sen speget tuli mun sisään,niin multakin tuli. Eka kerta ja tosi hyvät muistot. Joskus alku keväästä mä olin 16 ja kaveri 14v. Oltiin tunnettu jokunen vaan kuukaus. Sillo lunta oli aika paljon, sopivasti muutama aste pakkasta mut ei liian kylmä ja oltiin menossa lähellä sijaitsevaan mäkeen lumilautailemaan.

Snoukkauksen kautta olin tutustunu tähän jäbään. Oltiin kumpikin lautailu kamppeet päällä ja puhuttiinkin siin jotain lautailu vaatteista ja mistä ne on ostettu kunnes kaveri kysy mult ehkä hieman ujosti "onks sul muuten pelkät bokserit noiden housujen alla? Kaveri kysy "oikeesti ootsä tosissas siis ei edes boksereita?

Pienen viiveen jälkeen kaveri poikkes muuntajakopin takana ja tuli takas bokserit kädessä tunkien ne taskuun. Mul alko välittömästi seisoo ja mä huomasin kans pientä kohoumaa kaverin lautailu housuissa. Se sano "tuntuu oudolta mut aika hyvältä, tarkenee kyl edelleen, ei oo kylmä, nää Burtonit on tosi lämpimät". Sanoin et niin on DC kans. Mentiin sinne muuntajakopin taakse, katottiin toisiamme ja samaan aikaan kumpikin otti kalun esiin lautailu housuita. Silti alettiin runkata ja molemmilta tuli tosi pian.

Mua kiihotti tosi paljon et toinen poika runkkaa lautailu housuissa. Sen jälkeen mentiin kaverille. Sen vanhemmat ei ollu himassa. Mentiin sisälle ja jatkettiin siitä mihin ulkona muuntajakopin takana jäätiin. Riisuttiin lautailu kamppeet ja molemmilla seiso uudestaan jo ihan tanassa. Tästä voi jokainen jo päätellä mihin se johti. Pano puolin ja toisin. Siitä tuli eka kerta toisen pojan kans ja toka kerta tuli aika pian: Tosin täytyy sanoo et ei olla kovin usein pantu vaan enemmän runkattu yhessä.

Molemmilla sama mieltymys et tykkää enemmän vaan runkata ja pano sillei joskus harvemmin. Olin ekalla kertaa 16v ja mies 32v harrastuksena oli fistaus sattu niin paljon kun sitä kesti 40min. Olen 34 bi ja päätin vastata treffi ilmoituksen jossa mies etsi miestä. Olen halunnut kokeilla miltä tuntuu kun mies imee ja panee peppuun. No menin kaverin luokse hän oli n 50 vuotias pelotti ja jännitti aika paljonkin.

No menimme sisälle ja riisuimme vaatteet ja sitten hän otti munani suuhunsa menimme kuusysi asentoon ja maistoin hänen mulkkua se maistuikin aika hyvälle. Sitten hän kysyi haluanko panna ja suostuin työnsin munani hänen peppuunsa se tuntui tosi hyvälle ja laukesin. Hän kysyi voiko panna minua suostuin siihenkin hänellä oli aika iso se sattui alussa mutta lopulta tuntui tosi hyvälle lopulta hänkin laukesi.

Sellainen oli ensi kokemukseni mut ei varmasti viimeinen. Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena. Voi vitsi tuntuu ihanalta! D ja minä pieni ja söpö hentulainen jolla kiva ja söpö pikkupeppu.

Olisin itse asiassa tälläkin hetkellä sellasessa tarpees että, haluisin joltain vähän ottaa poskeen ja vähän sisällekkin, että löytyiskö vapaaehtoisia, suurikokoisen peniksen omaavia. Tapasin metsässä, otin suihin ja se laukesi suuhun. Olin 16, se No itsellä tapahtui ehkä liian nuorena, olin 15 ja melko epävarma ja säikähtynytkin omasta seksuaalisuudestani.

Narinkkatori tuli koulusta palattuani iso noin nelikymppinen mies kyselemään minulta, haluaisinko röökkiä. Sitten kävelytti minua Töölöön Cafe Maroccoon Museokadulle ja halusi tarjota kahvia ja jutella.

Olin hoikka ja pitkähiuksinen poika ja varmaan söpön näköinen miehen mielestä, sillä sitten hän rupesi houkuttelemaan minua muka mummonsa luokse erääseen porraskäytävään, jossa tarjolla olisi kuulemma lisää röökkiä ja huikkiakin. Jouduin rapussa paniikkiin ja ryntäsin ulos hissistä parahiksi tulleiden asukkaiden vanavedessä ja olin jonkun aikaa aivan shokissa. Tajusin, että mies oli homo ja halusi vietellä minut. Tämä tapaus sai minussa kummalliset vietit heräämään ja aloin pukea ylleni salassa äitini sukkahousuja ja muita hepeneitä ja huomasin nauttivani tyttömäisyydestäni suunnattomastija sain orgasmeja.

Varsinainen ensikokemukseni tapahtui sitten asemalla, jossa kuljeskelin pari kaljaa juoneena viisitoistavuotiaiden koululaisten paha tapa tuolloinkin ja bongasin erään pienikokoisen hintelän noin kolmekymppisen kaverin seisoskelemassa pylvään vierellä.

Minussa heräsi halu koetella kaveria ja minulla oli naisten sukkahousut ja pikkurintsikat vaatteideni alla ja olin tosi kiihottuneessa tilassa.

Kysäisin mieheltä suoraan, oletko homo, ja takellellen kaveri vastasi ettö kyllähän hän sellainen oli. Sitten kerjäsin miestä piffaamaan minut yöksi Pilvilinnaan ja selitin ettei minulla ollut muuta paikkaa minne mennä.

Huoneessa sitten riisuin housut ja paidan ja ihmettelin samalla omaa määrätietoisuuttani. Olin varma että viehätin suuresti kaveria sukkahousuissani ja rintsikoissani, vaikkei ihan niin tainnut ollakaan, mutta minä olin vauhdissa ja aloin suudella miestä suulle. Hän ei pitänyt siitä ja halusi runkata yhdessä. Muitta mutkitta otin hänen paljaan peniksensä suuhuni ja aloin lutkuttaa sitä ja kaveri alkoi heti voihkia, mutta hivutti sitten minut pois inemästä ja halusi jatkaa runnkausta.

Minulla ei seisonut enää ja homma jäi siihen. Nukuimne yhdessä ja aamulla kaikki viehätys oli tiessään. Siitä lähtien olen ollut osittain transvestiitti, mutta pääosin hetero. Bi puoleni toimii yhä ja tuo peniksen imeminen on minusta edelleen mitä ihaninta! Koulunpäättäreitä juhlin kavereiden kaa ja siideriä juotiin. Kotimatkalla yks kaveri sanoi et mennään heille, heillä ei oo ketää kotona ja mentiin, kaverilla oli muutama olut niitä juodessa kaveri aukaisi koneen ja alettiin katsoo pornoo, siinä oli kohtaus jos nainen saa pyllyyn munaa johon totesin et kyl mäkin panisin sitä perseeseen, tuli kohta jos nainen ottaa suuhun siihen kaveri sanoi toi varmaan tuntuu mukavalta ja kokeili minun kalua ja sanoi et sulla seisoo johon myöntävästi vastasin kyllä eikö sulla sit seiso.

Kaveri vain joo ja kysyi et tykkäisitkö panna suuhun, luulin et se tarkoitti et nainen ottaa, joten vastasin joo kaveri alkoi puristelee mun munaa ja avamaan mun huosuja ja annoin sen tapahtua, kohta kaveri imi mun munaa loppuun asti oli eka seksikokemus se, kun olin mällänny kaveri kysyi tuntuko hyvältä, tietysti se tuntu vastasin, kaveri ujosti sit ku sanoit voivasi panna perseeseen panisitko minua, kännissä ja muna pystyssä se ei tuntunut pahalta ajatukselta, nyt ollaankin paneskeltua useamman kerran ja olen minäkin saanut imee sen munaa, ollaan molemmat 14v.

Laivalla, hytissä vuosi sitten. Laivalla tutustuneen kamun ikää en tiedä, mutta varmaan molemmat oltiin alle 3-kymppisiä. Kännissä oltiin ja juttua maan ja taivaan väliltä riitti. Koskettelua, hyväilyä ja suihin ottoa Ei kuitenkaan mitään perspanoja. Voi vittu mitä juttuja onko todella noi tositarinoita. Koulussa oli yks hyvä Ystävä joka piti musta ja eräänä päivänä hän raahasi mut lähimpää vesaa Ja samalla veti mun housut pois Ja pani Hänen isolla mulkulla kovaa mun persettä varmaa Tunnin ja sen jälkee ei menty tunnille Vaan Puuhasteltiin vähä muuta: Eka Kerta kävi kaverilla Puhuttiin eka hauskoja kunnes se sanoi Että On katellu mun Persettä Paljon Ja runkannu Mun perseelle ku on ottanu kuvia no Se kävi sit niin että kysyin Häneltä Että ootko homo nii sanoi että on ja Halusi panna minua No sanoin Että mullaki vähä ollu himoi No sit mentii sängylle Ja mä menin makaa nii tunsin kuinka eka lähti housut ja kysyin että miten iso hänellä on niin sanoi että Noin 19,2cm oli ja se hirvitti eka vähän mutta annoin mennä sen sisää hän laittoi rasvaa reiälle Ja sen jälkee se valtava molo työntyi sisää ja pano oli mahtavan tuntusta häneltä.

Juhannuksena bodattu salikolli sai ja annoin kesäkumikampanjassa. Minä oon vuotias ja tykkään nakuilla miesten kanssa. Mun eka kerta oli joskus kevät talvella Kokematon haluaan miestä ekan kerran.

Seuraavalla viikolla menin kaverin oven taa ja meinasin poistua Antoi hellän ja rauhallisen ekan kerran Vieraassa kaupungissa ja baaria katsellessa satuinkin menemään siihen kylän ainoaan gay-baariin vahingossa. Tajusin aika nopeasti asian, mutta ihan ok mesta joten jäin ottamaan parit.

Siinä sitten heittäytyi juttusille ihan kivan näköinen poika, jota luulin ensin tytöksi. Ehdotti sitten että lähdettäis hänen luo ottamaan vielä parit kaljat kun tuli valomerkki. Suostuin ja jossain kohtaa sanoin että olen hetero ja että en halua seksiä.

Kaverin mielestä se oli ok. Mentiin sitten kun asui ihan lähelläkin. Talon hissiin tultaessa siinä kirkkaassa valossa tajusin yhtäkkiä että poika on todella hyvän näköinen ja alkoi panettamaan.

Kämppään mentiin ja kaljat auki. Musat soimaan ja sohvalle. En voinut olla katselematta nättiä poikaa ja sen hänkin huomasi.

Huomasi myös humalasta huolimatta kivikovan seisokkini. Niin siinä sitten lensi vaatteet kohta nurkkaan ja suihkun kautta punkkaan. Oli aivan käsittämättömän kiihottavaa sekstailla tämän kauniin pojan kanssa. Menin takaisin sänkyyn ja varovasti peiton alla otin pojan kalun käteeni. Hetken hierottuani sitä ryömin peiton alle ja otin sen suuhuni.

Imin sitä hetken ja huomasin että kaveri piti siitä todella. Piti niin että lasti tuli suuhuni aika vauhdikkaasti. Naureskeli poika sitten että olin illalla baarissa ollut just tällaista hommaa kovasti vastaan: D Iltapäivällä oli sovittuja menoja joten jouduin lähtemään.

Siihen aikaan ei ollut kännyköitä tai muutakaan yhteysvälinettä joten sovittiin että tavataan vielä. Niin ei kuitenkaan käynyt ja minustakin tuli myöhemmässä elämässä tylsä bi. Ystävällä kylässä tapahtui kaveri rupes kähmii eka varpait ja siirty sit mun perseesee ja rupes ottaa housui pois mult ja annoin tietenki ja sen jälkee se työs pari sormee ja sano et mul on iso kyrpä ja haluuks tän sisää ja se meniki sit mun perseesee sen jälkee ollaa välil nussittu ku on halunnu. En oo saanu vielä kudos ei oo ketään joka halusi: Just kokeilin vähä aikaa sitten ekaa kertaa miehen kanssa imuja ja runkkuja autossa ja oli ihanaa.

Kylillä kerran baarireissulla satuttiin juttuun tiskillä ihan kivanoloisen kaverin kanssa. Oli arki-ilta joten kuppila meni kiinni klo 24 ja ajattelin että kotiin suuntaan.

Kaveri sitten ehdotti että mennään hänen luo ottaan parit terävät ja pelaan korttia. Asuikin siinä aika lähellä. Hississä tuli olo että onpa nätti poika. Oikein tunsin että kiveksissä alkoi veri virtaamaan. Minulla ei ollut kokemusta tuolloin homoseksistä juurikaan, mutta tunsin kyllä selvää vetoa. Siinä sitten otettiin parit drinkit ja lyötiin vähän korttiakin. Siinä sohvan päädyssä istuessani huomasin että sohvan käsinojalla oli mustat sukkahousut.

Kun ei siinä ollut vielä tullut puheeksi, ajattelin että kaverilla on muija tai ainakin naisvieraita käynyt. Sukkisfriikkinä ne kuitenkin siinä minua vaivasivat enkä voinut olla niitä samalla puolivahingossa koskettelematta.

Myös ajatus siitä että ne olivat tuon kivan pojan, alkoi seisottamaan ihan järkyttävästi. Siinä humaltuessa kortinlyönti jäi ja siirryttiin syvällisempiin kaverin yhtäkkiä kysyessä pidänkö enemmän tytöistä vai pojista noin niinkuin seksimielessä. Siitä se sitten lähti ja nippa nappa maltettiin hetki nukkua. Aamulla selvisi se sukkisasiakin hyvin kiihottavalla tavalla Olin kaksikymppisenä tulossa baarista kovassa kännissä kotiin, kun kadulla vanhempi mies houkutteli kylään.

Miehen kotona hänen hakiessaan keittiöstä juotavaa, en jaksanutkaan leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa, vaan riisuuduin kokonaan. Olin aika kiimassa ja mies yllättyneenä ihasteli kovaa stondistani. Oli kai varautunut työlämpään suostutteluun. Siinä kosketeltiin, runkkailtiin ja suudeltiin. Nukuttiin vielä yhdessä vähän aikaa, mutta lähdin kesken yön kotiin.

Kännistä johtuen ei mikään eritysen hieno kokemus. Lisäksi tietenkin siinä vaiheessa pitkäksi aikaa hirveä morkkis, kun en oikein vielä hyväksynyt tätä puolta itsessäni. Aiemmin muutama kimpparunkku kaverin kanssa ja taidettiin kokeilla imujakin,. Tuli noista sukkiksista ja stayupeista mieleen eräs vanhempi herra luvulta.

Oli meikäläisellekin ihan niitä ensimmäisiä kertoja miehen kanssa. Baarista miehen mukaan sen kämpille. Vaimo oli kuulemma jossain reissussa ja halusi vähän irrotella. Oli ehdottomasti sitä mieltä että mun pitää laittaa sukkikset päälle. Meinasin siinä kohtaa jo melkein lähteä mutta pikku kännissä sitä on niin avoin että aattelin että olkoon. Olikin sitten helvetin kivaa kun mies kaivoi ensin parit erilaiset sukkahousut ja lopuksi paksuhkot mustat stayupit.

Oli elämäni eka kerta naisenvaatteissa mutta ei viimeinen. Oliskohan Rotterdamissa mustan muijan kaa, sen kaveri nussi mun rahat ja siihen se paaksaaminen loppus: Jokaisen on maksettava oppirahat: Eräässä idän pikkukylässä aikoinaan oli jonkinlainen ongelma hankkia olutta viikonlopun viettoon koska ikä ei riittänyt Siihen aikaan oli myös harrastuksena kuluttaa aikaa bingoissa joista hakijoita yleensä bongailtiin. Yhdellä kerralla siellä bingossa ei sitten oikein ollut ketään jolta uskaltais kysyä kaljanhakua ja sen eräskin kaveri siellä oli vähän huhuttu että on outo homo ja että ei kannata kysyä.

No ei ollut oikein vaihtoehtoja joten tuumasta toimeen. Kaverilla oli peli kesken joten sanoi että asia ok ja että mene ulos odottamaan kun hän pelaa kierroksen loppuun. Pihalla polttelin sätkää ja kohta kaveri tuli ulos.

Esitin asiani ja kundi tuumas kirkkain silmin että onnistuu mut sitten mennään meille ja hän saa ottaa multa suihin hakupalkaks. Kelasin asiaa suu auki varmaan useamman sekunnin ja alavatsassa tuntui samanlainen kouraisu kun jos vaikka autolla ajetaan terävää mäennyppylää kovaa vaihtia. Ei siinä kauheesti ollut vaihtoehtoja. Kaupat menis kohta kiinni ja tässä oli ainoo mahdollisuus. Tarjosin hakapalkaks kymppiä mutta kaveri meinas että ei tarvi rahaa ja että näin ne on muutkin antaneet: O No ei kai siinä auttanut kuin suostuu ja kaverille rahat ja kaupan eteen venttaan.

Kohta tuli kassin kanssa ja sanoi että asuu tuos lähellä että mennään sinne. Oli ollut ajatus että nappaan kassin ja juoksen karkuun tai jotain mutta kaveri kantoi kassia joten perässä oli mentävä.

Täytyy sanoa että pelkäsin aika vitusti kun sinne asuntoon sitten mentiin. Heti kalja auki kun niin jännitti. Kaverikin huomas kai sen ja laittoi musaa soimaan ja koitti jutella niitä näitä. Istuin sohvalla varmaan ihan valkoisena jännityksestä kun kaveri tuli yhtäkkiä konalleen eteeni ja sanoi että haluaa nähdä maksuvälineen. Olin silloin yhden ainoan kerran saanut tytöltä suuseksiä ja silloinkaan ei loppuun saakka joten tiesin miten hyvälle se tuntuu.

Muisto siitä nousi väkisinkin mieleen ja alkoi seisomaankin. Kun periaate oli olla sanani mittainen, ei auttanut kuin alkaa aukomaan farkkuja. Kaveri veti ne sitten pois kokonaan ja siinäpä kohta olin aikuisen miehen edessä teinikulli kattoa kohti. Hätkähdin ja vedin henkeä keuhkollisen kun kaveri otti sen lämpimiin käsiinsä. Rauhoitu, ei tää satu. Etkö ole saanut suikkaria koskaan se kysyi. Mumisin jotain sekavaa ja samassa kaveri nappasi munan suuhunsa.

En koskaan unohda miten hyvälle se tuntui. Katselin samalla heidän upeita kroppiansa ja heidän komeita kasvojaan ja uppouduin heidän kauniisiin silmiin. Aloimme suudella, välillä suutelin tummatukkaa, välillä vaaleaa. Heidän pehmeät huulet tuntuivat ihanilta huuliani vasten ja näin että meillä kaikilla seisoa kovaa. Tummatukkainen huomasi saman ja ehdotti että siirrymme kallion taakse jossa meitä kolmea ei nähtäisi. Lähdimme sinne ja tempaisin mukaani omat kamat. Saavuimme kiven taakse ja jatkoimme suutelua ja kalujen hinkkaamista.

Kaverit oli pudottanut pyyhkeet ja alta paljastui speedot, joiden alla oli kova pullotus, kuten mullakin. Vaalea kundi esittäytyi Janneksi ja Tummatukkainen Anssiksi.

Itse kerroin nimeksi Jussi. Esittäytymisen jälkeen Anssi pyysi minua polvilleen. Ja minä todellakin tottelen tällaisia komeita miehiä. Menin metsämaahan polvilleni ja pääni oli näiden komeiden kundien kullien korkeudella. Anssi ja Janne pitivät jaloissaan vihreitä ja sinisiä speedoja joiden kohdalla oli edelleen kova pullotus.

Pullotus näytti niin kovalta, että näytti siltä, kuin se stondis olisi voinut repiä speedot hajalle ja mietin että saako niitä pois jaloista ollenkaan seisomisen vuoksi. Lopulta jätkät alkoivat riisua speedojaan pois jaloista.

Alta paljastui valtavat kyrvät. Ne olivat ainakin 20cm pitkiä ja suonikkaita. Esinahka hieman vetäytynyt taakse ja vaaleanpunaiset terskat tulivat esiin. Suuret kivekset ja tummat munakarvat. Janne komensi imemään hänen suurta moloansa ja välillä imemään myös Anssia. Vastasin kysymykseen kyllä nyökkäämällä samalla kun Anssin iso samettinen ja suonikas kyrpä paisuu suussani. Anssi välillä työnsi kyrvän suoraan kurkkuuni niin että aloin kakoa.

Nenäni upposi keskellä Anssin tuuheita tummia munakarvoja, jotka tuoksuivat miehekkäille. Sitten Janne alkoi imetään vuorostaan vielä hieman suurempaa kyrpää ja tekee minulle saman kuin Anssi.

Kyrpä työnnetään syvälle kurkkuuni ja nenäni päätyy taas keskellä munakarvoja, tällä kertaa Jannen karvoja. Karvat tuoksuivat miehekkäälle, hikiset ja hieman kusiset, samalla hänen paksu terskansa täyttää kurkkuni. Olin uskomattoman kiimaisella päälle, vaikka Jannen ja Anssin terskat saivat minut välillä kakomaan ja yökkäämään. Menetin lähes ajantajuni hommaillessani heidän kullien kanssa. Hetken päästä Janne kysyi. Vastasin suorastaan innoissani että kyllä. Menin siis kontalleni maahan ja Anssi jatkoi imettämistä.

Janne hetken aikaa etsi liukkaria ja sen löydettyään alkoi liukastaa minun kiimaista peppua. Kun sain ison kullin sisään, mielessäni ei pyörinyt mitään, paitsi ajatus siitä, että saan spermaa sisääni, ehkä molempiin aukkoihin. Jannen iso kyrpä upposi vähitellen kokeneeseen ja sopivan tiukkaan reikääni. Se sattui aluksi hiukan, mutta kokeneena tiedän, ettei se kestä kauan. Janne alkoi työnnellä ihanaa kaluaan rytmikkäästi sisääni, tunsin olevani täynnä, miehen isoa ja kiimaista kalua himokkaassa perseessäni.

Anssi alkoi nussia minua rajummin ja tarttui minua takaraivosta vahvistaakseen voimaansa minun suutani kohtaan. Yleensä huudan nautinnosta ja kiimasta tässä vaiheessa, mutta iso kyrpä suussani vaimentaa minut. Vain kiimainen yninä tukahdutetusta suustani kertoo kuinka nautin kahden miehen elimistä.

Litinä vain kuuluu, kun jätkä pyllistää ja ottaa kyrpää sisäänsä. Oikein näkee kilometrien päähän, että himoaa miehen nesteitä. Miehinen kiimapuhe sai minutkin aika kiimaan. Etenkin kun ajatus siitä, että minua naidaan paljaalla suoleen on aivan upea, mutta kun saa oikeasti isoa paljasta suoleen on parasta mitä voi olla.

Janne alkoi painaa entistä rankemmin ja Anssi kertoi, että laukeaminen ei ole enää kaukana. Anssi alkoi ähisemään kovemmin, lopulta hän karjaisee ja kyrpä alkaa sykkiä suussani. Suuni alkaa täyttyä spermalla. Useiden sykäyksien voimalla kurkkuuni lensi valtava spermalasti. Melkein tukehduin mutta suuni oli tarpeeksi ottamaan koko lastin vastaan. Mälli oli paksua, hieman suolaista ja makeaa samalla.

Se että nielaisin sen lastin kokonaan ilman vastustusta sai molemmat kehumaan minua.